Herättäjäjuhlat vietettiin etänä radiossa ja netissä – Herättäjä-Yhdistyksen taloustilanne yhä haastava

Körttien herättäjäjuhlat oli tänä kesänä määrä pitää Kauhavalla. Maailma muuttui pandemian takia, ja juhlat järjestettiin 3.–5.7. etäherättäjäjuhlina teemalla ”Suojassas suo mun olla”.

Ohjelmaa pystyi seuraamaan netin ja talkoolaisjoukon pyörittämän Körttiradion kautta. Juhlille pysty palaamaan myös jälkikäteen, sillä suuri osa ohjelmasta jää tallenteina verkkoon.

Tarjolla oli tuttu ja turvallinen herättäjäjuhlien kattaus Siionin virsineen ja ”körttipastillin kestoisine” puheineen. Seuroja oli tallennettu etukäteen muun muassa eri herännäisopistoilta ja Nilsiän Aholansaaresta. Ohjelmistoon kuului myös raamattutunti, haastatteluja ja musiikkiesityksiä.

Herätysliikkeille keskeistä yhteisöllisyyttä rakennettiin sosiaalisen median kautta. Ihmiset lähettivät kuvia käynnissä olevien juhlien lisäksi myös aikaisemmilta herättäjäjuhlilta.

Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen on tyytyväinen, että poikkeukselliset etäherättäjäjuhlat saatiin kunnialla maaliin.

– Juhlat toimivat tällä formaatilla yllättävänkin hyvin. Ihmisiltä saatu palaute on ollut rohkaisevaa.

Yhdistyksen taloustilanne yhä haastava, avustushakemuksia tekeillä

Koronakevät on ollut 20 ihmistä työllistävälle Herättäjä-Yhdistykselle hyvin vaikea. Kyseessä on luterilaisen kirkon sisällä toimiva järjestö, joka ei saa kirkollisverotuloja, vaan toimii lähes täysin kolehtitulojen ja lahjoitusten varassa.

Yhdistys on käynyt läpi jo kahdet yt-neuvottelut. Ensimmäiset pidettiin heti maalis-huhtikuussa.

– Toiset olivat edessä toukokuussa, kuin varmistui, että tänä vuonna ei ole mahdollista pitää Kauhavan herättäjäjuhlia. Arvioimme, että tämän takia menetämme budjetoiduista tuloistamme noin 370 000 euroa, Juntunen toteaa.

Hän sanoo suoraan, että yhdistyksen taloudellinen tilanne on edelleen haastava. Rahoitusta haetaan eri lähteistä.

– Olemme lähettäneet eri paikkoihin avustushakemuksia, ja niitä on vielä tekeilläkin.

Jotkut seurakunnatkin ovat antaneet avustuksia, koska yhdistykseltä on jäänyt kolehtituloja saamatta.

– Seurakunnista on myös kerrottu, että he muistavat meitä jatkossa kolehtisuunnitelmissaan.

Herättäjä-Yhdistyksen työntekijöitä on kevään ja kesän aikana ollut lomautettuna eripituisia jaksoja. Irtisanomisia ei ole ollut.

– En osaa vielä tässä vaiheessa sanoa, onko niitä tulossa. Katsotaan, miten taloudellinen tilanteemme kehittyy.

Yhdistyksen toiminta ei kuitenkaan ole tauolla. Esimerkiksi rippikoululeirit pyörivät suunnitellusti.

– Toivomme, että kesän jälkeen käynnistyvät myös seurat, kirkkopyhät ja muut normaalit toimintomme.

Kuva: Videokaappaus Herättäjä-Yhdistyksen Youtube-videolta. Etäherättäjäjuhlien lauantain iltaseurat oli nauhoitettu Paavon Ruotsalaisen kotitalon Paavon pirtin edustalla Nilsiän Aholansaaressa.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliPiispaehdokkaaksi lähtevän radiosarja Ylellä hämmentää – onko medialla karanteeneja kirkollisissa vaaleissa?
Seuraava artikkeliSaako uskoa toisin, saako ajatella toisin, kysyttiin Kansanlähetyspäivillä

Ei näytettäviä viestejä