Henkilökohtaiset DigiYstävät auttavat ikäihmisiä Espoossa – Valtakunnallista diakonian päivää vietetään keskiviikkona 1.9.

Minna Martiskainen kuvattuna Espoon seurakuntien talossa 19.8.2021

Espoon seurakuntien puoli vuotta kestänyt, valtion koronarahoituksella aloitettu Digikinkerit-hanke on päättymässä. Hankekoordinaattori Minna Martiskainen on saanut todistaa sen aikana monenlaisia onnistumisia.

Mistä hankkeessa on kyse?

– Hankkeessa on pyritty opettamaan ikäihmisille digitaitoja ja ehkäisemään heidän digisyrjäytymistään. Idea nousi käytännön tarpeesta, joka on tuttu erityisesti diakoniatyöntekijöille kautta Suomen.

– Koulutimme yhden illan kurssilla vapaaehtoisia DigiYstäviksi. Jokaiselle apua tarvitsevalle ikäihmiselle nimettiin oma henkilökohtainen DigiYstävä, jonka puoleen on voinut hankkeen aikana kääntyä niin usein kuin tarvetta on ollut. Tämä on tuonut toimintaan syvyyttä ja jatkuvuutta. Osalla kemiat ovat sopineet niin hyvin yhteen, että on syntynyt aitoja ystävyyssuhteita.

Millaisissa asioissa DigiYstävien apua on kaivattu?

– Osan kanssa on lähdetty ihan siitä, miten lähetetään tekstiviesti tai käynnistetään tietokone. Joku on kaivannut apua oman sähköpostin luomisessa ja toinen internetin käytössä tai sähköisessä asioimisessa.

– Korona-aikana moni kaipasi tukea siihen, miten voi osallistua netin kautta messuun tai etänä seurakunnan pienryhmään. Vahvaa tunnistautumista vaativissa palveluissa DigiYstävä voi vain ohjata oikean nettiosoitteen äärelle, mutta esimerkiksi pankkiasioiden hoitamiseen hän ei osallistu.

Millaista palautetta olet kuullut?

– Ikäihmiset ovat olleet todella kiitollisia. Moni on iloinnut, että oppi sittenkin. Joidenkin elämä on helpottunut, kun he ovat oppineet etsimään terveystietojaan kanta.fi-palvelusta.

– Hanke on tuonut seurakuntayhteyteen heitä, jotka eivät enää pysty liikkumaan kotoaan. Myös vapaaehtoiset ovat olleet tyytyväisiä. Toivon, että toiminta voisi jatkua osana seurakuntien vapaaehtoistyötä. Suosittelen lämpimästi tällaista hanketta muuallekin!

Kaarinan kirkolla istutetaan kukkasipuleita diakonian päivän kunniaksi

Valtakunnallista diakonian viran päivää vietetään 1. syyskuuta Suomen kirkon ensimmäiseksi diakonissaksi vihityn Matilda Hoffmanin vihkimyspäivän 1.9.1872 kunniaksi.

Diakonian päivänä tuodaan esiin diakonian virkaa, virkaan vihkimystä, vihkimyksen merkitystä kirkolle ja virkaan vihityille.

Juhlapäivän kunniaksi Diakoniatyöntekijöiden Liitto kehottaa kaikkia diakonian virkaan vihittyjä ja kirkon tehtävissä palvelevia käyttämään vihreää virkapaitaa tai diakonissan pukua. Muualla kuin kirkollisissa tehtävissä palvelevat voivat laittaa rintapieleensä diakonissan tai diakonin merkin tai kaulaan diakonian riipuksen.

Tänä vuonna esimerkiksi Kaarinan kirkolla istutetaan keskiviikkona talkoilla kukkasipuleita diakonian päivän kunniaksi. Ne istutetaan toivon merkiksi odottamaan seuraavaa kevättä, mutta myös pelastamaan pörriäisten kevättöitä ja kaunistamaan Kaarinan kirkon pihapiiriä, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän tiedotteessa kerrotaan.

Ylistaron kirkolla diakonian päivää juhlistetaan iltapäiväkahveilla. Hollolan seurakunta puolestaan kutsuu ihmisiä aamukahveille Järvelän Aurinkokulmaan tutustumaan diakoniatyön kuvioihin ja kappelin diakoniaväkeen.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliVaasan hallinto-oikeus hylkäsi sateenkaariparin vihkineen Henna Salon valituksen – piispainkokouksen lausumalla ei ole merkitystä aiemmin annetun varoituksen kannalta
Seuraava artikkeliPiispa Jari Jolkkonen antoi Kuhmon kirkko­herralle huomautuksen – Timo Suutari vihjasi somessa alhaisesta korona­kuolleisuudesta sateen­kaari­liitot kieltäneissä maissa

Ei näytettäviä viestejä