Helsinkiläisiä pappeja uuteen pilottihankkeeseen – pääsevät kuukaudeksi töihin Jerusalemiin

Helsingin seurakuntien virassa olevat papit voivat nyt hakeutua kuukaudeksi töihin Suomen Lähetysseuran FELM-keskukseen Jerusalemiin. Kyseessä on pilottihanke, jonka tavoitteena on tutustuttaa seurakuntien työntekijöitä Suomen Lähetysseuran kenttätyöhön.

– Idea on tullut Helsingin seurakuntien ja Suomen Lähetysseuran yhteisistä kohtaamisista. Ajateltiin, että voitaisiin tiivistää seurakunnan töissä olevien kokemusta Lähetysseuran työstä kentillä. Siitä syntyi ajatus, että pitäisikö järjestää kirkon työntekijöille mahdollisuus lähteä Jerusalemiin, Helsingin seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki kertoo Kotimaa24:lle.

Jerusalem valikoitui kohteeksi, koska FELM-keskuksessa on valmistumassa remontti, joka mahdollistaa vaihtoon tulevan työntekijän majoittamisen.

– Tietenkin Jerusalem on kirkon työntekijälle ainutlaatuinen, monimerkityksellinen ja tärkeä pyhä paikka, Rintamäki toteaa myös.

Kuukaudeksi vaihtoon lähtevä pappi säilyy oman seurakuntansa työntekijänä ja saa palkkansa sieltä. Mahdollinen sijaisen tarve seurakunnassa riippuu Rintamäen mukaan ajankohdasta ja seurakunnan työtilanteesta. Sitä harkitaan tapauskohtaisesti.

FELM-keskus tarjoaa majoituksen ja mielekkään tehtävän. Pappi toteuttaa kerran kuussa jumalanpalveluksen suomen kielellä ja pitää hartauksia. Hän tutustuu myös Suomen Lähetysseuran työhön Pyhällä maalla ja pääsee verkostoitumaan monista muista maista Jerusalemiin tulevien pappien kanssa.

– Tämä ei ole lepo- vaan ihan työmatka. Töitä tehdään viitenä päivänä viikossa. Vapaa-aikana voi tutustua pyhiin paikkoihin, Rintamäki lisää.

Perhettä vaihtoon lähtevä pappi ei voi ottaa mukaan.

Rintamäen mukaan pari kiinnostunutta on jo kysellyt asiaa. Tavoitteena on saada kuusi pappia mukaan ohjelmaan kevätkaudella 2019. Lähetysseura kouluttaa heidät tehtävään ennen lähtöä.

Aluksi hanke koskee Helsingin seurakuntien virassa olevia pappeja, jatkossa se voi laajentua koskemaan muitakin työntekijöitä ja muita seurakuntia. Ja kun työvaihtoa on nyt lähdetty pohtimaan, ideaa on jo enemmästäkin.

– Helsingin kirkkoherrojen piirissä on pohdittu, että kokeilua voitaisiin laajentaa muuallekin. Kun on olemassa Porvoon sopimus, yksi vaihtoehto olisi, että anglikaanikirkon kanssa olisi luontevaa tehdä työtä. Sieltä voisi tulla anglikaanipappi turistipapiksi Helsinkiin, Rintamäki kaavailee.

Kuva: Olli Seppälä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliBritanniassa vain kaksi prosenttia nuorista aikuisista pitää itseään Englannin kirkon jäseninä
Seuraava artikkeliKolumni: Meillä Suomessa on vaikea rakastaa kirkkoaan

Ei näytettäviä viestejä