Helsingin Via Crucis -pääsiäisvaellus toteutetaan tänä vuonna lyhytelokuvana verkossa – Jeesuksen roolissa Panu Haavisto

Koronatilanteen vuoksi Via Crucis -pääsiäisvaellusta ei voida järjestää tänä vuonna Helsingissä. Sen sijaan tapahtuma toteutetaan verkossa julkaistavana lyhytelokuvana.

Via Crucis -pääsiäisvaellus on nähtävissä palmusunnuntaista 28.3. lähtien muun muassa Facebookissa Via Crucis Helsinki -sivulla sekä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan Youtube-kanavalla.

– Koronavirus toi rajoituksia toimintaan, mutta meille se toi myös mahdollisuuden lähteä tekemään perinteitä uudella tavalla. Epidemian rajoituksista huolimatta jokainen pääsee vaeltamaan Jeesuksen seurassa halki pääsiäisen tapahtumien. Rajoituksista huolimatta Jeesus on mukana tässäkin pääsiäisessä, sanoo esityksen tuottaja Jaana Rantala.

Anna-Mari Kaskisen käsikirjoittamassa näytelmässä kohtausten näyttämönä ovat tyhjät Helsingin kadut. Videon ohjaavat Markku Arokanto ja Antti Vuori. Musiikin esitykseen on säveltänyt Pekka Simojoki.

Via Crucis -lyhytelokuvassa näyttelevät muiden muassa Panu Haavisto (Jeesus), Marjaana Kuusniemi, Esa Ruuttunen, Eeva-Maija Haukinen ja Taisto Reimaluoto. Mukana on myös iso joukko harrastajanäyttelijöitä, laulajia ja avustajia.

Ekumeeninen pääsiäisvaellus Via Crucis eli Ristin tie perustuu keskiaikaiseen perinteeseen. Helsingissä sitä esitetty jo 25 vuoden ajan. Pääsiäisnäytelmän järjestää ekumeeninen yhdistys Via Crucis – Ristin Tien Tuki ry yhdessä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kanssa.

***

Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliJuuri piispana aloittanut Mari Leppänen vieraana Kotimaan ja Radio Dein Piispan kyselytunnilla
Seuraava artikkeliKirkon eläkerahasto ylitti tavoitteet viime vuonna – sijoitussalkku tuotti 7,5 prosenttia

Ei näytettäviä viestejä