Helsingin Luther-kirkon kadonnut risti löytyi Turusta – kuljetetaan jalkaisin kotiin

Helsingin Luther-kirkon 1990-luvulla kadonnut alttariristi on löytynyt turkulaisen yksityisasunnon kellarista.

Yli satavuotias Helsingin Luther-kirkko joutui 1990-luvulla väistymään omista tiloistaan, ja sittemmin kirkkorakennuksessa on ollut muun muassa ravintola- ja yökerhotoimintaa.

Poismuuton yhteydessä kadoksiin joutunut alttariristi löytyi turkulaisen yksityisasunnon kellarista nyt, lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin.

Risti palautetaan takaisin alkuperäiseen kotiinsa jalkapatikassa. Vaellus kohti Helsinkiä alkaa Turun Tuomiokirkon portailta 6. toukokuuta.

– Tarina ansaitsee arvoisensa lopun. Ristin kantaminen takaisin kotiin on paitsi symbolinen ele, myös ainutlaatuinen kokemus monelle, sanoo Sleyn Luther-kirkon vastaava teologi Martti Haverinen.

– Saattueeseen ovat tervetulleita kaikki sopivalla tavalla yllytyshullut ja elämyshakuiset ristinkantajat ikään tai fyysiseen kuntoon katsomatta. Mukaan saa tulla kantamaan tai kannustamaan, Haverinen rohkaisee.

Ristinkantajaksi voi ilmoittautua osoitteessa takaisinkotiin.fi. Omalle paikalleen risti nostetaan 14. toukokuuta Luther-kirkon avajaisissa Helsingin keskustassa, osoitteessa Fredrikinkatu 42.

Kuva: Olli Seppälä. Sleyn hallintojohtaja Heikki Kymäläinen Luther-kirkossa.

Lue myös:

Luther-kirkko palautetaan kirkkokäyttöön helluntaina

Sleyn toimisto muuttaa ydinkeskustaan – Katso video

Edellinen artikkeliHallamaa: Panaman paperit kertovat rikkaiden näköharhasta
Seuraava artikkeliYlivieskan seurakunta anoo poliisilta keräyslupaa – apua kootaan jo Virossa asti

Ei näytettäviä viestejä