Helsingin hiippakuntavaltuusto kannattaa sateenkaariparien vihkimistä ja siunaamista

Helsingin hiippakuntavaltuusto hyväksyi eilen torstaina kannanoton, jossa se ilmaisi kannattavansa sateenkaariparien vihkimistä ja siunaamista. Asia selviää hiippakuntavaltuuston tiedotteesta.

Kannanotto hyväksyttiin äänin 13–6. Äänestyksessä yksi äänesti tyhjää, yksi oli poissa.

Hiippakuntavaltuusto perustelee kannanottoaan kahdella seikalla. Ensinnäkin ihmisiä ei tule sen mukaan asettaa eriarvoiseen asemaan seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Toiseksi kirkko ei ole asettanut omassa lainsäädännössään rajoituksia vihittävien sukupuolelle.

Johtopäätöksenä on, että yksilöitä ja aviopareja on kohdeltava yhdenvertaisesti myös kirkossa, valtuusto toteaa.

Hiippakuntavaltuusto huomauttaa, ettei sillä tai selonteon kirkon avioliittokäsityksestä tehneellä piispainkokouksella ole asiassa ratkaisuvaltaa.

”Kirkon säädösten ja kirkkokäsikirjan muutoksista vastaa kirkolliskokous, joka kuitenkaan ei ole tehnyt mitään päätöksiä näiden päivittämisestä avioliittolain muutokseen liittyen”, valtuusto toteaa tiedotteessa.

Viime kädessä eri laintulkintoja saatetaan puida oikeudessa, valtuusto arvioi.

Hiippakuntavaltuusto korostaa, että asiassa ei ole niinkään kyse pappien vihkimiseen ja siunaamiseen liittyvistä oikeuksista tai velvollisuuksista. Keskeisintä on seurakuntalaisen elämä, heidän palvelemisensa ja seurakunnan mukanaolo elämän käännekohdissa.

Hiippakuntavaltuusto kertoo pitävänsä valitettavana, että ”kirkon säädöstöä ei ole ajoissa korjattu uutta tilannetta vastaavaksi ja yksiselitteiseksi”. Tämä tehtävä kuuluu kirkolliskokoukselle, valtuusto painottaa.

Epäselvä ja monitulkintainen tilanne aiheuttaa ristiriitoja avioliittokysymyksen ympärillä.

– Vastakkainasetteluille ei ole tarvetta. Kirkko on keskusteleva yhteisö, ja tässä tilanteessa kaikkien asiasta kiinnostuneiden on tuotava esiin eri tulkintamallit ja vaihtoehdot, sanoo hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Johanna Korhonen tiedotteessa.

– Olen iloinen Helsingin hiippakuntavaltuuston käymästä asiallisesta ja hengeltään ystävällisestä keskustelusta, jonka tuloksena kannanotto hyväksyttiin.

Hiippakuntavaltuusto on hiippakunnan hallintoelin, jonka tehtävä on ”tukea ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa ja sen seurakunnissa sekä suorittaa sille kuuluvat muut kirkkolaissa, kirkkojärjestyksessä ja kirkon vaalijärjestyksessä annetut tehtävät”.

Jäseniä ovat vaaleilla valitut seurakuntalaisten edustajat ja papit. Helsingin hiippakuntaan kuuluvat Helsingin, Vantaan ja Itä-Uudenmaan seurakunnat.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Paavalin seurakuntaneuvosto vetoaa kirkolliskokoukseen ja piispoihin samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä

Edellinen artikkeliPääkirjoitus: Puhdistettu usko
Seuraava artikkeliKuka puhuu hiippakunnan äänellä? – Uutisointi veti mutkia suoriksi

Ei näytettäviä viestejä