Facebook-ryhmän videotempaus jää Maarit Hirveltä väliin

Facebookissa on ryhmä papeille, jotka kannattavat tasa-arvoista avioliittolakia ja haluavat käydä teologista ja viestinnällistä keskustelua aiheesta. Kotimaa24:lle reilun 130 hengen suljetusta ryhmästä kertoo siinä mukana oleva Lappeenrannan Sammonlahden seurakunnan kappalainen Maarit Hirvi.

Kotimaa24 soitti tiedustellakseen Hirveltä, millaista palautetta hän on saanut Mikkelin tuomiokapitulin viime viikkoisen päätöksen jälkeen. Kapituli totesi, ettei Hirven kesäkuisesta, tasa-arvoista avioliittolakia puolustavasta yleisöosastokirjoituksesta aiheudu jatkotoimenpiteitä. Hirvestä tehdyssä kantelussa oli vedottu kapituliin, jotta se siirtäisi Hirven pois papin tehtävistä, kunnes hän "aidosti palaa kirkon oppiin ja tunnustukseen". Kapituli katsoi, että ilmaisunvapaus kuuluu myös papille.

– Kauheasti ihmiset tulevat onnittelemaan ja kiittävät rohkeudesta. Seurakuntavaaleissa olen käskenyt äänestämään sellaisia, ketkä äänestäisivät tasa-arvoisen avioliiton puolesta, Maarit Hirvi kertoo.

Yle uutisille Hirvi sanoi kapitulin päätöksen jälkeen puolustavansa tasa-arvoista avioliittolakia jatkossakin, koska kapituli ei kieltänyt siitä puhumasta.

Hirvi sanoo, että piispa Seppo Häkkinen on ollut häneen yhteydessä ja pyytänyt perehtymään päätökseen Ylellä annetun lausunnon jälkeen. Piispa lähetti Hirven mukaan meilinsä, koska ei ollut varma, onko Hirvi perehtynyt kapitulin päätökseen. Hirvi kertoo piispan toivoneen hänen lukevan kapitulin päätöksen ja muistuttaneen häntä toiminnan rajoista sekä kirkon avioliittokäsityksestä ja piispainkokouksen kannasta siihen.

Miten aiot nyt toimia Maarit Hirvi?

– Vetäydyn talviunille, vaikka hirvet eivät sellaisille vetäydykään. Hyvä kysymys, ei omia mielipiteitään ja sydäntään vasten voi toimia. Kyllä minä rippikoulussa opetan niin kuin kirkko, en omiani opeta, toisaalta kerron että eduskunnassa käsitellään tasa-arvoista avioliittolakia.

Pappien Facebook-ryhmä, johon Hirvikin kuuluu, ideoi sivustolla Facebookin käyttäjille avoimesti näkyvien tietojen mukaan tempausta, joka aiotaan toteuttaa niihin aikoihin, kun eduskunnan täysistunto käsittelee seuraavan kerran aloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista. Papit aikovat sivun tietojen mukaan tehdä videon, josta ilmenee, että iso joukko pappeja on lakialoitteen takana.

Piispan meili oli Hirven mukaan vaikuttamassa hänen omaan päätökseensä olla lähtemättä videoon mukaan.

Lue myös: Papille ei seuraamuksia tasa-arvoisen avioliittolain kannattamisesta