Erikoinen tapaus juhannusaattona Lappeenrannassa – mies jäi kirkkoon ja tyhjensi kirkkoviinit

Mies jäi juhannusaattoiltana kirkkoon sen sulkemisen jälkeen ja aiheutti kirkossa lukuisia hälytyksiä. Tapaus sattui Lappeen Marian kirkossa Lappeenrannassa. Asiasta kertoo uutistoimisto STT.

61-vuotias paikkakuntalainen mies oli mennyt kirkkoon sen ollessa vielä auki ja kertoi itse nukahtaneensa sinne.

– Kirkko oli mennyt jo kuudelta kiinni ja kaveri oli jäänyt sisään. Hälytykset menevät päälle kello kymmeneltä illalla. Tämän jälkeen kirkon liikehälyttimet olivat alkaneet hälyttämään, joten vartija oli mennyt paikalle, Lappeenrannan seurakuntien talousjohtaja Kari Virtanen kommentoi tapausta Kotimaa24:lle.

STT:n mukaan kiinniottotilanteessa mieheltä löytyi reppu, jossa oli pieniä viinapulloja sekä puoliksi juotu kirkon viinipullo.

– Sakastin jääkaapissa oli kaksi puolikasta ehtoolliselta jäänyttä pulloa, jotka mies oli löytänyt, Virtanen tarkentaa.

Virtanen kertoo, ettei mies rikkonut paikkoja.

– Viiniä oli kuitenkin sotkettu ja sitä tuntui olevan joka paikassa niin, ettei kaikki ollut ihan osunut suuhun.

Poliisin mukaan kirkkorakennuksessa ei ollut murtojälkiä eikä miehellä ollut rikollisia aikeita jäädessään kirkkoon. Tapausta tutkitaan mahdollisesti näpistyksenä. Seuraavan yön mies vietti putkassa.

Kuva: Olli Seppälä. Kirkkoviinipulloja. Kuvan pullot eivät liity tapaukseen.


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliJoensuun ja Kirkkonummen seurakuntayhtymille Hinkuteko-palkinto työstä ilmaston hyväksi
Seuraava artikkeliKirkko vahvasti läsnä Pride-viikolla – Yhteinen hääkuva -tapahtuman avaa piispaehdokas Huovinen

Ei näytettäviä viestejä