Diakin toiminta jatkuu Helsingissä, Oulussa ja Porissa, Pieksämäelle lisäksi liikkuva kampus

Kuva: Olli Seppälä

Diakonia-ammattikorkeakoulun toiminta jatkuu tulevaisuudessa kolmella kampuksella Helsingissä, Oulussa ja Porissa. Pieksämäellä säilyy liikkuva yksikkö, joka toteuttaa koulutustoimintaa Itä-Suomen alueella.

Diakin hallitus päätti kampusrakenteen uudistamisesta yksimielisesti toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntusen esityksen mukaisesti.

Tällä hetkellä Diakilla on kampukset viidessä kaupungissa: Helsingissä, Oulussa, Pieksämäellä, Porissa ja Turussa. Diakin strategian mukaan tavoitteena on, että vuonna 2022 opiskelijoita olisi vain kolmella kampuksella. Tuoreen päätöksen mukaan Turun-kampus lakkautetaan, ja Pieksämäellä säilyy tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan keskittynyt DiakHub-yksikkö.

DiakHubin vuosina 2020–2021 toiminut pilotti on keskittynyt sote-alan ajankohtaisiin teemoihin ja sen yhteyteen on rakentunut valtakunnallinen monialainen kumppanuusverkosto. Jatkossa kampus on liikkuva ja vie koulutusta sinne, missä sille on tarvetta. Käytännössä liikkuva kampus toteutuu Diakin mukaan niin, että jos esimerkiksi Pieksämäellä, Varkaudessa tai Mikkelissä todetaan diakonia- tai hoitotyön koulutustarpeita, Diak voi räätälöidä alueelle koulutuksen kumppaniverkostoaan hyödyntäen. Koulutus voidaan toteuttaa monimuoto-opiskeluna yhteistyökumppanin tiloissa.

Pieksämäen-kampuksen kohtalo herätti etukäteen Itä-Suomessa suurta huolta. Diakin mukaan kampuksen nykymuotoinen koulutustarjonta päättyy hallitusti niin, että opiskelijoita otetaan sisälle vielä vuona 2022 ja he valmistuvat 2025–2026.

Diakin Turun-kampuksen toiminta siirtyy Helsinkiin syyslukukauden 2023 alussa. Turussa on koulutettu viittomakielen ja puhevammaisten tulkkeja sekä jonkin verran asioimistulkkeja.

Muutoksilla Diak varautuu kiristyvään taloustilanteeseen ja turvaa toimintaedellytyksiään.

Kampusrakenteen muutostyön yhteydessä käytiin yt-neuvottelut. Muutokset eivät aiheuta irtisanomisia, mutta ne voivat vaikuttaa Pieksämäen- ja Turun-kampusten henkilöstön ensisijaiseen työpisteeseen.

Diak on Suomen suurin sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksen järjestäjä. Valtakunnallisesti oppilaitoksessa on runsaat kolmetuhatta läsnä olevaa opiskelijaa. Henkilökuntaa on 261. Turun-kampuksella työskentelee 17 henkilöä ja opiskelee 136 henkilöä. Pieksämäen-kampuksella työskentelee 33 henkilöä ja opiskelee 369 henkilöä.

Lue myös arkistojutut:

Diakin Oulun, Porin ja Helsingin kampukset jatkavat varmasti – Turun kampus lakkautetaan

Diakin hallitus ratkaisee, mistä luovutaan – strategian mukaan kampusten määrä vähenee viidestä kolmeen

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.