Avioliittoaloite lähellä 50 000 nimen tavoitetta

Kansalaisaloite tasa-arvoisen avioliittolain kumoamiseksi on kerännyt jo yli 43 000 kannatusilmoitusta. Nimien kerääminen päättyy syyskuun 29. päivänä.

Aito avioliitto -yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Jukka Rahkonen on varma siitä, että aloite saa määräaikaan mennessä kasaan tarvittavat 50 000 kannatusilmoitusta.

– Olemme kiitollisia kaikille, jotka ovat heränneet toimimaan. Laissa tulee säilyttää erityisasema instituutiolla, joka on aina ollut yhteiskunnan perusta ja joka on lapselle paras, Rahkonen perustelee.

Rahkosen mukaan uusi kansalaisaloite on ainoa tapa ilmoittaa, että on eri mieltä kuin edellinen aloite, jossa vaadittiin samaa sukupuolta oleville pareille oikeutta solmia avioliitto. Kansalaisaloite.fi-sivustolla ei voi ehdottaa voimassa olevan lain säilyttämistä tai äänestää tehtyä ehdotusta vastaan.

– Systeemi on rakennettu niin, että vain muutoksia voi ehdottaa. Tällöin ainoa mahdollisuus toteuttaa demokratiaa on tehdä vastaehdotus, kun ensin toinen aloite on mennyt läpi, Rahkonen toteaa.

Tahdon2013-kampanjan puheenjohtaja Senni Moilanen ei ole huolissaan uuden kansalaisaloitteen saamasta kannatuksesta, koska enemmistö nykyisestä eduskunnasta kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. Oikeusministeri Jari Lindström on luvannut, että lain muutokset valmistuvat ajallaan.

– Demokratiassa kaikilla on tietenkin oikeus tehdä kansalaisaloite, mutta onhan se hassua, jos poistetaan jo annettuja oikeuksia aina uudella aloitteella, Moilanen kommentoi.

Moilasen mukaan tasa-arvoinen avioliittolaki edistää ihmisten yhdenvertaisuutta ja tuo parit niin oikeudellisesti kuin symbolisestikin samalle viivalle. Eduskunta hyväksyi avioliittolain muutoksen viime marraskuussa äänin 105–92. Uusi laki astuu voimaan vuonna 2017.

Lue myös:

Jo kolmas kansalaisaloite sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseksi

Kansanlähetyspäivillä kehotettiin allekirjoittamaan avioliittolakialoite

Uskontoon liittyvät aiheet jylläävät kansalaislakialoitteissa

Edellinen artikkeliViljo Juntunen: Mahdolliset valemuistot eivät kumoa kaikkia hyväksikäyttötapauksia
Seuraava artikkeliArmeijasta kieltäydytään entistä useammin

Ei näytettäviä viestejä