Avioeron jälkeen vankilapappi Tapio Pastila sijoitti kokkauskirjaan ja nyt hänet tunnetaan sacherkakuistaan

Vankilapappi Tapio Pastila on leiponut elämänsä aikana arviolta sata sacherkakkua. Ohjeen hän muistaa jo ulkoa, ja gluteenitonkin versio onnistuu. Olennaista on kostuttaa pohjaa riittävästi. Kuvassa hän valmistaa kakkua kotonaan Mynämäellä. Kuva: Pasi Leino

Vankilapappi Tapio Pastilan, 66, sacherkakkuharrastus lähti liikkeelle avioerosta vuonna 2005. Neljän pojan isällä oli elatusmaksujen vuoksi tiukkaa taloudellisesti, mutta hän sijoitti WSOY:n kirjaan Hyvä kokki. Sen kolmesta tuhannesta ohjeesta erityisen ahkeraan käyttöön päätyi suklaisen sacherkakun ohje.

– Huhtikuussa 2006 olen merkannut ensimmäisen leivontakerran. Silloin leivoin kakkua pojille pääsiäiseksi. Tein sitä samana vuonna myös 50-vuotisjuhliini ja nuorimpien poikieni synttäreille. Sittemmin pojat ovat vitsailleet, että voisin tehdä joskus jotain muutakin.