Arkkipiispan avustaja: Askolan olisi pitänyt ymmärtää kieltäytyä

Arkkipiispa Leoa avustava ylidiakoni Jyrki Härkönen antoi viikonlopun Yle Radio 1:n Horisontti-ohjelmassa ymmärtää, että piispa Irja Askolan olisi pitänyt kieltäytyä metropoliitta Ambrosiuksen kutsusta alttariin.

Ambrosius kutsui hiljattain Irja Askolan Uspenskin katedraalin alttariin tutustumaan ortodoksiseen pappisvihkimykseen ekumenian hengessä. Tämä on aiheuttanut kohun ortodoksisessa kirkossa.

– Olettaisin, että piispa Askola on hyvin pitkään ollut mukana ekumeenisessa työssä ja on nähnyt kansainvälisellä foorumilla ortodokseja ja muita kirkkoja ja tietää meidän vanhoillisuutemme yhtäältä ja toisaalta sitten myöskin metropoliitta Ambrosiuksen ekumeenisen uskaliaisuuden. Hänen olisi pitänyt ehkä sanoa, että kiitos kauniista ja rohkeasta kutsusta, mutta minusta tuntuu, että on viisaampi, että minä pysyn nyt täällä kirkkosalin puolella, Härkönen sanoi Horisontti-ohjelmassa sunnuntaina.

Härkönen kritisoi metropoliitta Ambrosiusta tiukkasanaisesti.

– Suomessahan on paljon tapauksia, joissa piispat joutuvat ottamaan kantaa teologian opiskelijoiden nuoruuden rohkeudessa tekemiin irtiottoihin. Mutta että ei koskaan ole kai semmoista tapahtunut, että 70-vuotias metropoliitta tekisi jotain semmoista, mitä odotetaan tosiaan nuorelta teologian opiskelijalta.

Jyrki Härkösen mukaan Askolan ”alttariin meneminen” oli kuitenkin pienempi asia kuin se, että häntä myös muisteltiin ortodoksisen piispan tavoin Uspenskin katedraalissa luetussa rukouksessa.

– Meidän liturgian kaava idän ortodoksisessa kirkossa jättää hirveän vähän tilaa minkäänlaiselle improvisoinnille.

Jyrki Härkönen toteaa, ettei kukaan ei missään tapauksessa puhu vakavissaan esimerkiksi metropoliitta Ambrosiuksen erottamisesta.

– Kysymys on siitä, että millä tavalla saadaan yhteisymmärryksessä ja puhumalla ja dialogilla ymmärtämään, että kysymys on ollut vääränlaisesta rohkeudesta.

Horisontti

Kuva: Matti Pirhonen

Edellinen artikkeliPieni on suurin! Kirkon päiväkerhotyön 70-vuotisjuhla lähestyy
Seuraava artikkeliKirjallisuuskriitikko Martti Mäkisalo kuollut

Ei näytettäviä viestejä