Arkkipiispa Mäkinen myönsi kirkolliset kunniamerkit Helena Rannalle, Martin Jungelle ja Kari Tikalle

Arkkipiispa Kari Mäkinen on myöntänyt kolme kirkollista kunniamerkkiä. Pyhän Henrikin ristin saavat oikeushammaslääkäri Helena Ranta ja Luterilaisen maailmanliiton (LML) pääsihteeri Martin Junge. Mikael Agricolan risti myönnettiin säveltäjä, kapellimestari ja oboisti Kari Tikalle.

Kirkon viestintä kertoi myönnetyistä kunniamerkeistä maanantaina. Arkkipiispa jakaa kunniamerkit myöhemmin keväällä.

Helena Ranta saa kunniamerkin ulkomaille suuntautuneista humanitaarisista ansioistaan. Ranta on ollut mukana kehittämässä uhrientunnistusjärjestelmää. Hän on ollut mukana Estonian uhrien tunnistamisessa ja oikeuslääketieteellisten ryhmien johtajana ja jäsenenä muun muassa Bosnia-Hertsegovinassa, Kosovossa ja tsunamin jälkeisessä Thaimaassa. Ranta on myös toiminut todistajana Slobodan Miloševićin oikeudenkäynnissä. Ranta on korostanut uhrintunnistusta ihmisoikeuskysymyksenä.

Luterilaisen maailmanliiton pääsihteeri Marin Junge saa kunniamerkin ekumeenisista ansioistaan. Hän toimi 1990-luvulla evankelis-luterilaisen kirkon johtajana Chilessä, missä hän onnistui vakauttamaan luterilaisen kirkon aseman. Jungen nykyinen toimikausi Luterilaisen maailmanliiton pääsihteerinä kestää vuoteen 2024.

Säveltäjä, kapellimestari, oboisti Kari Tikka saa kunniamerkin laajasta tuotannostaan säveltäjänä, jonka teokset ovat usein pohjautuneet uskonnollisiin teksteihin. Tikan säveltämiä oopperoita ovat muun muassa Frieda, Luther ja Rakkaus on väkevä kuin kuolema. Tikka on säveltänyt myös oratorion Tuhlaajapoika. Tikalle on myönnetty Kirkon kulttuuripalkinto vuonna 2000 ja Luterilaisen Kulttuurin Säätiön tunnustuspalkinto vuonna 2013.

Pyhän Henrikin risti myönnetään ekumeenisista ansioista, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suhteiden vahvistamisesta sisarkirkkoihin, merkittävästä ulkomaille suuntautuneesta humanitaarisesta työstä tai lähetystyöhön liittyvistä ansioista.

Mikael Agricolan risti myönnetään merkittävästä kirkon tarkoitusperiä edistävästä toiminnasta sekä suomalaisen kulttuurin kehittämiseen ja edistämiseen liittyvistä ansioista. Kirkko on myöntänyt Pyhän Henrikin ja Mikael Agricolan ristejä vuodesta 2007.

Kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki. Pyhän Henrikin risti.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliEdesmenneestä evankelistasta Kalevi Lehtisestä näytelmä – ”Paljon tanssikoreografiaa ja laulua”
Seuraava artikkeliJukka Hautala asetettiin virallisesti ehdolle Oulun piispanvaaliin

Ei näytettäviä viestejä