Arkkipiispa: Kirkolla on voimassa oleva avioliittokäsitys, mutta paine sen muuttamiseen on kova

Arkkipiispa Tapio Luoma, kuvattu Helsingissä elokuussa 2020. Kuva Olli Seppälä, Kotimaa Oy työntekijä. Kaikki oikeudet, tapio luoma, arkkipiispa, piispa, helsinki,

Arkkipiispa Tapio Luoma sanoo Kotimaa-lehden haastattelussa, että kirkolla on voimassa oleva avioliittonäkemys mutta samalla kirkko elää tilanteessa, jossa paine näkemyksen muuttamiseksi on kova. Painetta tulee sekä ulkoa että kirkon sisältä.

– Suomi ja kirkko näyttävät erilaisilta eri puolilla Suomea. Tämä on tärkeä pitää mielessä, sillä alueellisuus on haaste kirkon yhteiselle päätöksenteolle ja vaikuttaa kirkon tulevaisuuteen, Luoma sanoo.

Piispat julkaisivat elokuussa avioliittoa koskevan kirjeen, jonka kirkolliskokous oli tilannut kaksi vuotta sitten. Julkisuudessa piispoja ryöpytettiin ja kysyttiin, tarvittiinko kaksi vuotta sen selvittämiseen, että he ovat keskenään eri mieltä sateenkaariparien vihkimisestä.

Luoma sanoo arvanneensa, että piispojen paperiin ladattiin enemmän toiveita kuin mihin se pystyi vastaamaan.

Luoma muistuttaa professori Eila Helanderin vuonna 2017 tekemästä selvityksestä, joka käsitteli kirkon vihkioikeutta ja siihen liittyvää kompromissiehdotusta. Piispat kävivät tuolloin Helanderin ehdotuksesta vain lyhyen keskustelun, koska vihkimisasiaa käsiteltiin sillä hetkellä jo kirkolliskokouksen peruste- ja yleisvaliokunnissa.

Nyt piispojen vastauksessa on mukana yhtenä vaihtoehtoisena mallina Helanderin selvityksessä esitetty kompromissi. Sen mukaan kirkossa olisi yksi avioliittokäsitys, mutta papit, jotka vihkivät sateenkaaripareja, voisivat tehdä sen ilman rangaistuksen pelkoa.

Lue Kotimaassa 4.9. ilmestyneestä haastattelusta, miten arkkipiispa kommentoi Helsingin Sanomien esiin nostamia pappien ja lehtorien rikostuomioita sekä piispoihin kohdistunutta arvostelua hiljaisuudesta korona-aikana.

Lue myös:

Kotimaa kysyi kaikkien piispojen kantaa avioliittoon – vastaukset paljastavat isot näkemyserot

Kirkolliskokous otti vastaan piispojen avioliittokirjeen – viisi piispaa kommentoi, viisi oli hiljaa

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliAvoin seminaari kaikkia koskevasta pelastuksesta siirtyi pandemian takia, järjestetään lokakuussa
Seuraava artikkeliHe edustavat luterilaista kirkkoa Ekumeenisen Neuvoston yleiskokouksissa

Ei näytettäviä viestejä