Arabiankielisten Raamattujen kysyntä kasvaa

Arabiankielisten Raamattujen kysyntä on kasvanut merkittävästi, kerrotaan Suomen Pipliaseurasta. Kasvanut kysyntä yllätti Pipliaseuran viime syksynä, jolloin arabiankieliset Raamatut pääsivät loppumaan sekä Suomesta että Saksan keskusvarastolta.

Pipliaseuran myyntipäällikkö Leena Koski kertoo, että varasto myytiin syksyllä tyhjäksi useaankin kertaan. Hän ei halua paljastaa tarkkoja myyntimääriä, mutta Kosken mukaan kysyntää olisi ollut sadoille kappaleille enemmän kuin Pipliaseuralla oli myydä.

– Paljon, paljon enemmän olisimme myyneet, jos olisimme saaneet niitä keskusvarastolta. Yhteensä menetimme satojen kappaleiden tilauksia arabiankielisistä Uusista testamenteista ja Raamatuista, Koski sanoo.

Kosken mukaan pulaa arabiankielisistä Raamatuista on ollut laajasti koko Euroopassa. Myös farsin-, kurdin- ja darinkielisten Raamattujen kysyntä on kasvanut.

– Jos saatavuus olisi ollut kaikkien kielten kohdalla hyvä, olisimme tehneet ennätysvuoden.

Raamattuja ovat Leena Kosken mukaan tilanneet luterilaiset seurakunnat, vapaat seurakunnat, kristilliset järjestöt sekä yksityiset ihmiset, jotka ovat tavanneet jonkun arabiaa puhuvan ihmisen ja halunneet lahjoittaa hänelle Raamatun.

Myös Gideonit ovat alkaneet jakaa arabiankielisiä Uusia testamentteja maahanmuuttajille.

Koski kertoo huomanneensa, että niin seurakunnat kuin yksityisetkin ihmiset ovat aktivoituneet lahjoittamaan turvapaikanhakijoille Raamattuja erityisesti niillä paikkakunnilla, joilla pakolaisten saapuminen on herättänyt rajuja vastareaktioita kuten polttopulloiskuja. Ystävällisellä eleellä on haluttu näyttää, etteivät kaikki paikkakuntalaiset ole uusia tulijoita vastaan.

Nyt sekä arabiankielisestä Uudesta testamentista että Raamatusta on otettu uusia painoksia ja niitä on jälleen saatavilla. Koski uskoo tarjonnan pysyvän hyvänä myös jatkossa.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Jalkapallon MM-kisat vauhdittivat raamattujakelun ennätykseen

Edellinen artikkeliNaistoimittajat palkitsee pastori Marjaana Toiviaisen
Seuraava artikkeliLuterilaiselle kirkolle uusi kirkkolaki

Ei näytettäviä viestejä