– Rakkaat ystävät, tämä on kummallinen keskustelu.
Edustaja Pekka Simojoki aloitti puheenvuoronsa kirkolliskokouksen täysistunnossa viime keskiviikkona. Ilta oli jo pitkällä, edustajakollegoiden puheenvuoroja oli takana yli neljäkymmentä. Kirkolliskokous oli ottanut vastaan kolme avioliittoa käsittelevää asiakirjaa: piispainkokouksen selonteon, kirkkohallituksen oikeudellisen selvityksen ja kunnioittavan keskustelun mallin.
Päätöksiä ei ollut luvassa. Silti kaikki kynnelle kykenevät halusivat kertoa asiasta mielipiteensä.
Pekka Simojoki sanoi seuranneensa puheenvuoroja kuin tennisottelua, jossa ottelijat jakautuvat heikäläisiin ja meikäläisiin.
– Jos ihan rehellinen olen, tuntuu siltä, että ei tästä keskustelusta tule yhtään mitään, hän huokaisi.
***
Simojoen huokaus tiivisti asiaintilasta paljon. Uusia asiakirjoja tuotetaan, mutta argumentit pysyvät ennallaan. Väännössä avioliitosta yhdistyvät yhteiskunnalliset ja kirkolliset pohjavirrat.
Kaiken lisäksi teemat – hengellisyys ja seksuaalisuus – ovat niin henkilökohtaisia, että ne koskettavat jokaista. Puhumattakaan persoonallisista eroista: siinä, missä yksi pyrkii uudistamaan vimmaisesti, toinen takertuu luonnostaan totuttuun ja kolmas hakeutuu kompromisseihin.
Keskiviikon puheenvuoroissa kuultiin, jälleen kerran, paljon teologista puhetta, paljon hengellistä puhetta, lukemattomia viittauksia Raamattuun ja maallisen lain pykäliin. Äänessä olivat niin säilyttävän kuin uudistavankin kannan edustajat.
Puheenvuorot pyrkivät vakuuttamaan. Vaikutelmaa lisäsi se, että puhujapöntössä sai viipyä vain hetken. Kolmen minuutin jälkeen kirkolliskokouksen varapuheenjohtaja Johannes Leppänen alkoi naputtaa nuijaa.
Perinteisen avioliittokäsityksen kannattajat kiittelivät piispainkokouksen selontekoa kirkon avioliitto-opetuksesta. Puheenvuoroissa kuului paheksunta ja huoli pappien suunnittelemista irtiotoista. Moni puhuja vetosi pappeihin, etteivät he alkaisi ensi keväänä vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja.
– Olen miettinyt, miten muualla työelämässä suhtauduttaisiin työntekijöihin, jotka tahallaan uhmaavat työnantajaansa sekä yhteisiä pelisääntöjä. Annettaisiinko heidän touhuta rauhassa vai puututtaisiinko tilanteeseen tiukalla otteella, Eeva-Riitta Hahtola kysyi.
***
Kolme erilaista dokumenttia tarjosivat mahdollisuuden lähestyä aihetta mistä kulmasta tahansa. Tämä tilaisuus käytettiin tehokkaasti hyväksi.
Matti Perälä sanoi, että kirkon ei pidä luopua vihkioikeudestaan. Hän ehdotti, että vihkioikeutta päinvastoin laajennettaisiin niin, että yksittäiset papit voisivat toimittaa samaa sukupuolta olevien parien siviilivihkimisiä. Tämän jälkeen parien puolesta voitaisiin rukoilla. Näin kirkon ei Perälän mielestä tarvitsisi muuttaa avioliittokäsitystään.
Niilo Räsänen kaipasi seurakuntiin Raamatulla perusteltua opetusta avioliitosta. Matti Salomäki toivoi keskustelua siitä, miten syntiinlankeemus vaikuttaa seksuaalisuuden alueella.
Tuula Okkonen sanoi, että jako naisiin ja miehiin on ensisijaisesti kulttuurinen ja sosiaalinen. Helena Paalanteen mielestä on ongelmallista, että viime aikoina perinteistä avioliittokäsitystä vaalivat ovat myötäilleet katolista avioliittokäsitystä.
***
Toiset väittivät, että kirkon kanta on aivan selvä. Toiset osoittivat eri tavoin, että se ei ole ollenkaan selvä. Yhtenä osoituksena epäselvyydestä pidettiin illan keskustelua.
– Kun joku ehdottaa naispuolisten pappien tai homojen asettamista eri asemaan kirkossa, testaan ajatusta kysymällä itseltäni, mitä ajattelisin, jos kyseessä olisivat vaikka tummaihoiset tai juutalaiset, Kirsi Hiilamo sanoi.
Hänen mukaansa kirkossa sadan viime vuoden aikana käytyjä oikeustaisteluita yhdistää se, että esivalta on ollut vanhurskaampi kuin kirkko.
Matti Taskila näki asian toisin.
– Eduskunnan hyväksymä avioliittolain muutos ei velvoita kirkkoa muuttamaan nykyistä avioliittokäytäntöä. Pitäydytään siinä. Se perustuu vahvasti Jumalan sanaan. Se tuo siunauksen tälle kansalle.
Kirsi Ojansuu-Kaunisto vetosi, että seuraavissa seurakuntavaaleissa ehdokaslistoista pitäisi selvitä, mitä ehdokkaat ajattelevat samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä.
Erkki Koskenniemi kertoi osallistuneensa muutama viikko sitten Järvenpäässä järjestettyyn kunnioittavan keskustelun pilottitapaamiseen. Keskustelumallia on valmisteltu Kirkkohallituksessa kirkolliskokouksen toimeksiannosta.
Koskenniemi piti tapaamisia tärkeinä. Kutsutuista oli kuitenkin jäänyt hänen mukaansa pois etenkin konservatiiveja. Koskenniemi piti ongelmallisena myös sitä, että keskusteluissa luotettiin psykologiaan, ei Raamatun ja kirkon tunnustuksen tutkimiseen.
– Tarvitsemme paitsi kunnioittavaa kuuntelua myös kunnioittavaa tilan antamista ja tilan luomista, tarvitsemme erilaisuuden sietämistä ja jopa erilaisuuden kunnioittamista tässäkin. Norjan malli voisi olla myös meidän mallimme, Tapani Rantala sanoi.
Norjan kirkolliskokouksen päätöksen mukaan pappi saa päättää, vihkiikö hän samaa sukupuolta olevia.
Yhteiskunnassa ja kirkossa käyty keskustelu näyttää tehneen avioliittokannoista yhä selvempiä. Liberaali puoli on turhautunut mutta toiveikas. Uudistajat näyttävät luottavan siihen, että lopulta heidän tavoitteensa on vain ajan kysymys.
Vihkimisten nykytila on konservatiiveille mieleen. Keskustelun kiihtyessä he ovat kuitenkin vaarassa ajautua siilipuolustukseen ja eristäytyä vuoropuhelusta. Se ei ole kenenkään etu.
***
Viimeisten joukossa tuli Pekka Simojoen vuoro. Tunteisiin vetoava puhe kannusti viime metreillä puhujiksi sellaisiakin edustajia, jotka olivat ajatelleet pysytellä hiljaa.
– Toinen toistaan viisaampia puheita puolin ja toisin, mutta valovuoden päästä toisistaan. Minusta tuntuu, kuin oltaisiin täydellisessä umpikujassa. Ainakin minä olen. En vain kerta kaikkiaan keksi ratkaisua, miten tästä ulos päästään, Simojoki sanoi.
Hän esitti vaihtoehdot: kaikki jää ennalleen, tai kirkon opetus muuttuu.
– Ensimmäisessä tapauksessa tilanne jatkuu, todetaan vain, että kirkko ei ole vielä valmis muutokseen, jolloin osa ihmisistä eroaa ja ankara vyörytys jatkuu niin kuin tähänkin asti. Jälkimmäisessä tapauksessa konservatiivit nuolevat haavansa ja lähtevät lätkimään ja perustavat omat seurakuntansa.
Niin tai näin, jommallakummalla puolella itketään, Simojoki totesi.
Hän sanoi ”kyykkineensä konservatiivien poteroissa”, kun ei uskalla Raamattua muuten tulkita.
– Mutta en ollenkaan epäile teitä, rakkaat liberaalit ystävät, jotka siellä toisissa poteroissa kyykitte, ettette olisi tosissanne tai ettette Raamattua lukisi. Niin haluaisin ymmärtää teitä, mutta vaikka Raamattuni käännän miten päin vain, en pysty sinne teidän poteroonne hyppäämään.
***
Simojoen puheenvuorossa puhutteli se, että kortit olivat pöydällä – ilman kyräilyä tai arvailua vaikuttimista.
Jälleen kerran näytti siltä, että äärimmäinen rehellisyys on ainoa toimiva tapa lähestyä eri tavalla ajattelevia.
Miten tästä eteenpäin, Simojoki kysyi itseltään ja vastasi.
– Hyvät ystävät, ei tässä auta muu kuin tehdä niin kuin kirkko on aina tehnyt, mennä polvilleen ja rukoilla: Herra armahda.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***
Kuva: Olli Seppälä. Kirkolliskokous syksyllä 2016.
Lue myös:
Video kirkolliskokouksesta: Mitä tapahtuu avioliittolain muututtua – neljä edustajaa vastaa
25 kirkolliskokouksen edustajaa allekirjoitti kannanoton vihkimisten puolesta
Piispainkokous saa aloitteen vihkioikeudesta – ”Mitään koiria ei ole haudattu mihinkään”