Analyysi: Helsingin piispanvaalin ratkaisee kirkon kahtiajako – ja siksi Teemu Laajasalo menestyy

Se alkoi heti.

Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola ilmoitti eläkkeelle jäämisestään kolme päivää ennen jouluaattoa. Piispana vuodesta 2010 toiminut Askola kertoi jättävänsä virkansa tämän vuoden marraskuussa.

Eläkeilmoituksen ajankohta ei hillinnyt piispapelin lähtölaukausta. Spekulointi Askolan seuraajasta alkoi ennen kuin kukaan ehti kissaa sanoa.

Helsingin piispanvaali käydään alkusyksystä. Siihen on aikaa, eikä kukaan ole ilmoittautunut kisaan. Kaikki on pelkkää arvailua.

Tästä huolimatta eri keskustelupalstoilla tultiin nopeasti siihen lopputulokseen, että vahvimmilla virkaan on Kallion seurakunnan kirkkoherra Teemu Laajasalo. Hän on kirkollisessa nosteessa oleva energiapakkaus, joka aloitti tämän vuoden alussa myös Helsingin seurakuntayhtymän johtajana.

Sama nimi nousi tapetille jo viime kesänä, jolloin Kotimaa kartoitti laajalla soittokierroksella tulevien piispanvaalien mahdollisia ehdokkaita. Helsingin hiippakunnassa tunnuttiin uskovan juuri Laajasalon mahdollisuuksiin. Haastateltavat luonnehtivat häntä hyväksi teologiksi ja moderniksi city-papiksi.

***

Teemu Laajasalo olisi kiistatta uuden ajan piispa. Hän on uuden ajan pappi, oikeastaan uuden ajan ihminen: liukasliikkeinen, ennakkoluuloton ja luova. Maailmalle levinnyt Aleppon kellot -ilmiö syntyi viime syksynä pitkälti Laajasalon hyvien verkostojen ja nopean päätöksentekokyvyn ansiosta.

Hän yhdistää vanhaa ja uutta kulttuurista sisältöä. Kallion kirkkoon ovat tulleet Laajasalon kaudella yhtä lailla rippituoli kuin kaupunginosajuhlaa vauhdittanut elektroninen musiikki.

Hän on median suosikki, joka koettelee television viihdeohjelmissa perinteisen pappeuden rajoja. Se kiehtoo monia tavallisia ihmisiä. Sillä on merkitystä, sillä Helsingin hiippakunta on lähetyskenttä.

Kaiken päälle hän on paljasjalkainen stadilainen!

Valtakin tuntuu kiinnostavan. Haastattelin Laajasaloa Kotimaahan neljä vuotta sitten, juuri ennen kuin hän aloitti työnsä Kallion kirkkoherrana. Kysymykseen, voisiko hän jonakin päivänä olla piispa, Laajasalo vastasi näin:

– Olen enemmän kuin kiitollinen ja iloinen Kallion kirkkoherrana ja toivottavasti onnistun siinä mahdollisimman hyvin. Jos tilanne on joskus toinen ja muut ihmiset niin haluavat, niin totta kai, olen valmis vaikka paaviksi!

***

Muutama vuosi sitten ajatus Laajasalosta piispana tuntui vielä vähän radikaalilta. Sen jälkeen maailma on muuttunut.

Laajasalon suurin valtti piispapelissä ei nimittäin ole mikään hänen edellä mainituista ominaisuuksistaan. Laajasalon vahvuus on se, että hän yhdistää kirkon vastapooleja. Suurin osa liberaaleista pitää hänestä, ja konservatiivit vähintään sietävät häntä.

Moni arvostaa sitä, että Laajasalo puhuu Jeesuksesta tämän oikealla nimellä, Jeesuksena. Lisäksi hän on toistuvasti osoittanut ymmärtävänsä konservatiiveja. Takavuosina hän yritti sallia naispapittomat messut Agricolan kirkossa. Myöhemmin Laajasalo on kommentoinut hanketta toteamalla, että kyseessä oli ”naiivin ihmisen naiivi yritys”.

***

Ajatus Laajasalosta piispana ei miellytä kaikkia. Ennakkosuosikin hehkuttamisen rinnalla Helsingin hiippakunnassa onkin meneillään varteenotettavien vastaehdokkaiden haarukointi.

Erityisen kiihkeästi listataan mahdollisten naispuolisten ehdokkaiden nimiä. Siihen on kova motivaatio heillä, joille Irja Askolan valitseminen Suomen ensimmäiseksi naispiispaksi merkitsi kirkon kevättä.

Monipuolinen ehdokaskattaus ja mielenkiintoiset vaalikeskustelut ovat tietysti koko kirkon etu. Tuleva vaali saattaa kuitenkin osoittaa, että naisjohtajien rintama ei kasva kirkossa itsestään.

Irja Askola oli yksilö, joka nousi piispaksi ajan ollessa kypsä. Askolan ympärille muodostui hurmos, sillä historian kulku vaati sitä. Vuonna 2000 Suomi oli valmis valitsemaan naisen presidentiksi, kymmenen vuotta myöhemmin oli naispiispan aika.

Askola oli muutospiispa, josta odotettiin uudistajaa. Sellainen hänestä myös tuli.

Naisia on vihitty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeiksi pian 30 vuotta. Naispappien määrä kasvaa koko ajan, ja kirkkoherroiksikin naisia valitaan yhä enemmän. Kolme vuosikymmentä on kuitenkin kirkon historiassa lyhyt aika.

Kehitystä ei vauhdita kirkollinen kulttuuri. Jos nainen luo kirkossa uraa, hänen katsotaan liian usein olevan väärässä paikassa.

***

Helsingin piispanvaali käydään tilanteessa, jossa kirkko on pahasti repeytynyt. Jakolinjat, samanmielisten kuplat ja oikeassa oleminen ovat tämän hetken yhteiskunnalliset ja kirkkopoliittiset kipupisteet.

Siksi tätä vaalia ei ratkaise sukupuoli. Vaalin voittaa se, jolla on parhaat eväät ratkaista ongelma nimeltä kirkon jakautuminen.

Kuva: Olli Seppälä. Irja Askola vihittiin piispaksi Helsingin tuomiokirkossa syyskuussa 2010. Tuleva vaali saattaa osoittaa, että seuraavien naisjohtajien rintama ei kasva kirkossa itsestään.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Lue myös:

Analyysi: Piispanvaalit heräämässä

Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola jää eläkkeelle marraskuussa 2017

Teemu Laajasalon henkilöhaastattelu vuodelta 2013 Kotimaa Prossa: Pastori Suorasuu

Edellinen artikkeliHelsinkiläispappi jatkoon The Voice of Finlandissa
Seuraava artikkeliKirkkoherraraati eutanasiasta: Elämän pyhyys vastaan ihmisen kiduttaminen

Ei näytettäviä viestejä