Amazonin alueen piispojen synodi ratkoo pappispulaa – voisiko naimisissa olevia miehiä vihkiä papeiksi?

Suurin osa Amazonin alueen katolisista piispoista kannattaa hyveelliseksi todettujen naimisissa olevien miesten vihkimistä papeiksi ratkaisuna pappispulaan. Näin toteaa eläkkeellä oleva brasilialaisen Xingun prelaatin piispa Erwin Kräutler katolisen America The Jesuit Review’n mukaan. Kräutler antoi lausunnon lehdistölle tiistaina 9.10. Vatikaanin lehdistötilaisuuden jälkeen.

Vatikaanissa on parhaillaan koolla Pan-Amazonin alueen piispojen synodi. Paavi Franciscus on Vatican Insiderin mukaan määritellyt synodin tehtäväksi löytää uusia tapoja alueen asukkaiden ja etenkin alkuperäiskansojen evankelioimiseen.

Kräutlerin mukaan tuhannet Amazonin alueen alkuperäiskansojen yhteisöt eivät pappispulasta johtuen vietä ehtoollista kuin ”kerran, kahdesti tai kolmesti vuodessa”.

– Ehtoollinen on meille katolilaisille uskon lähde ja huipentuma. Herra paratkoon, nämä ihmiset eivät saa sitä! piispa muistutti.

Vatikaanin viestintäpäällikkö Paolo Ruffini puolestaan totesi lehdistötilaisuudessa, ettei hyveelliseksi todettujen naimissa olevien miesten vihkiminen papeiksi tarkoita tässä tapauksessa sitä, että katolinen kirkko olisi luopumassa selibaattisäännöstään. Pan-Amazonin alueen piispojen synodin päätöksistä riippuen Ruffinin mukaan kuitenkin ”tähänkin lakiin, kuten kaikkiin ihmisiä koskeviin lakeihin, voidaan tehdä poikkeuksia käytännön syistä”.

Useissa Pan-Amazonin synodin puheenvuoroissa on myös ehdotettu naisten vihkimistä diakonin virkaan.

Piispa Kräutler huomautti lehdistötilaisuudessa, että naiset johtavat kahta kolmasosaa Amazonin alueen yhteisöistä, joten naisten roolia kirkossa on syytä pohtia.

– Me tarvitsemme konkreettisia toimenpiteitä. Minä tarkoitan tässä naisten diakonaattia, piispa sanoi.

Kräutler myönsi itse kannattavansa myös naisten vihkimistä papeiksi, mutta totesi, ettei uskonut Pan-Amazonin synodin tekevän sellaista päätöstä, vaikkakin näki synodin yhtenä askeleena naisten pappeuden hyväksymisen suuntaan.

Kuva: Videokaappaus. Pan-Amazonin alueen piispojen synodin avajaiset.

Lue myös:

KMN:n pääsihteeri Olav Fykse Tveit: Amazonin alueen tulipalot kansallinen ja kansainvälinen kriisi

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä

Edellinen artikkeliJohanna Korhonen vastaa: ”Se että kustannusalalla on vaikeuksia, ei ole rikollista”
Seuraava artikkeliKansanedustaja Sebastian Tynkkyselle sakkotuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Ei näytettäviä viestejä