Ainakin seitsemän hyväksikäyttöepäilyä metodistikirkossa

Metodistkyrkan

Asiasta kertoo Kotimaa24:lle omiin toisen käden tietoihinsa nojaten aluepäällikkö, pastori Mayvor Wärn-Rancken.

Metodistikirkon piispa Christian Alsted piti tänään tapauksesta tiedotustilaisuuden Suomessa. Hän on kirkon Pohjoismaiden ja Baltian maiden piispa.

Wärn-Ranckenin mukaan epäily hyväksikäytöstä tuli kirkon työntekijöiden tietoon vasta vuonna 2010. Asia vietiin heti viranomaisille. Nyt epäiltyjä tapauksia on tullut lisää.

Hyväksikäyttöjä olisi tapahtunut 1960–1990-luvuilla kirkon toiminnan piirissä. Hyväksikäytöstä epäilty on edesmennyt pastori.

– Ihmiset ovat shokissa eivätkä voi uskoa tätä todeksi. Hyvin vakava tilanne, paljon kysymyksiä, mutta ei yhtään vastausta, kun ihminen on kuollut, Wärn-Rancken kuvaa kirkkonsa tunnelmia.

Voisiko kirkko maksaa korvauksia uhreille?

– En osaa sanoa. Sekin on piispan asia. Hän on meidän kirkon johtaja.

Lue myös: Metodistikirkko epäilee toiminnassaan tapahtuneen hyväksikäyttöä

”Metodistikirkon tapaus tyyppiesimerkki”

Edellinen artikkeliOikeusasiamies ja Valvira puoltavat puoskarilakia
Seuraava artikkeliOnko kirkossa liian vähän konsultteja?

Ei näytettäviä viestejä