Agnostikkoillat jatkuvat Oulussa tammikuussa

Naatus Stiven205Stiven Naatukselle yhtä aikaa raskas ja mielenkiintoinen kokemus.

– Julkinen paine oli aika kova. Kyllä siinä joutui miettimään tarkasti, missä on itse menossa ja mitkä ovat omat motiivit tehdä tätä työtä. Samalla oli mielenkiintoista käydä tuomiokapitulin kuulemistilaisuudessa. Asiaa hoidettiin fiksusti.

– Sodankäynti, politikointi tai edes kriittisyys eivät olleet Oulun agnostikkoilloissa se juttu. Olennaista oli antaa tilaa ihmisten tosille ja rehellisille kysymyksille. Rienata tai loukata emme halunneet, Naatus sanoo.

Agnostikkoiltojen raflaavia otsikoita ja ideaa on väitetty toteuttajien julkisuustempuksi, haluksi kerätä huomiota itselle.

– Jos alkaa pelaamaan, jää pelin vangiksi. Raflaavien otsikoiden ainoa tarkoitus oli pysäyttää ihmiset hoksaamaan, että nyt on seurakunnassa järjestetty vähän erilainen matalan kynnyksen keskustelutilaisuus, Naatus toteaa.

– On hyvä juttu, että tämä agnostikkoiltojen idea on nyt pitkän kaavan mukaan tutkittu ja käyttökelpoiseksi havaittu. Muutkin seurakunnat voivat vapaasti kehitellä vastaavia tilaisuuksia omilla painotuksillaan.

Oulussa uusien agnostikkoiltojen sarja on jo suunnitteilla. Uudet illat alkavat tammikuun puolivälissä ja niissä jatketaan opillisten kysymysten äärellä. Luvassa on opillista pohdintaa ainakin luomisen tematiikasta, rukouksesta, Jeesuksesta ja Raamatusta.

Lopputulemana kaikesta Stiven Naatus näkee avoimen keskustelun, aidon dialogin ja rehelliset kasvokkain kohtaamiset entistäkin tärkeämpinä kirkon työssä.

– Piilotetut kysymykset, epäilykset ja mielikuvat vyöryvät lopulta päälle voimalla. Parempi on nostaa ne pöydälle ja monipuolisen keskustelun alle. Usko ei lepää omien ristiriitaisten ajatustemme varassa eikä korttitaloa kannata pitää väkisin pystyssä. Totuutta etsittäessä kaikki kysymykset ovat sallittuja. Lopulta kysely luo vahvemman pohjan uskolle, koska ymmärrämme, että kaikki on Jumalan varassa.

– Keskusteluissa median tehtävä on usein kärjistää. Kirkon tehtävä on sen sijaan saada mahdollisimman erilaiset ihmiset kohtaamaan kasvokkain, jotta voitaisiin huomata vastapuoleksi mielletyistä, että ihan ihmisiähän nuokin ovat, Stiven Naatus sanoo.

Lue myös: Agnostikkoilloista ei seuraamuksia

”Tunnustuksenvastaisia” – Oulun agnostikkoilloista kaksi kantelua

”Nyt tiedän miltä Kylliäisestä tuntui”

Edellinen artikkeliUrbaani unelma käynnistyy rukousratikka-ajelulla
Seuraava artikkeliKansalaisaloite: Kirkollisvero pois yrityksiltä ja yhteisöiltä

Ei näytettäviä viestejä