37 kirkolliskokousedustajaa, joukossa viisi piispaa, antaa tukensa kansalaisaloitteelle eheytyshoitojen kieltämiseksi – Katso nimet

37 kirkolliskokousedustajaa haluaa ilmaista tukensa Ehjänä syntynyt -kansalaisaloitteelle. Heidän mukaansa eheytyshoidot ovat tuhoisia sateenkaarinuorten ja -aikuisten mielenterveydelle, eikä niitä pidä missään olosuhteissa hyväksyä. Seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti eivät ole ulkopuolelta muokattavia asioita, vaan osa ihmisen sisintä. Eheytyshoidot ovat näin ollen väkivaltaa.

Kirkolliskokousedustajat perustavat näkemyksensä eheytyshoitojen vaarallisuudesta Suomen Psykiatriyhdistyksen kannanottoon, Kirkkohallituksen tekemään Sateenkaarinuorten hyvinvointi seurakunnissa -julkaisuun sekä kristilliseen uskoon, jonka mukaan jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja arvokas juuri sellaisena kuin on.

Allekirjoittaneet kirkolliskokousedustajat antavat tukensa Ehjänä syntynyt -kansalaisaloitteelle ja vetoavat seurakuntalaisiin ja muihin kirkollisiin päättäjiin, että mahdollisimman moni antaisi tukensa tälle aloitteelle.

”Raamattu opettaa, että jokainen ihminen on arvokas sellaisenaan ja me kaikki olemme Jumalalle rakkaita itsenämme. Erityisesti tästä näkökulmasta on surullista ja tuomittavaa, että eheytyshoitoja edelleen esiintyy joissain kristillisissä piireissä. Haluamme tuoda esiin, ettei tämä ole kirkon kanta tai hyväksyttävää kristillisissä yhteisöissä”, kommentoi kirkolliskokousedustaja, kirkkoherra Marja Heltelä.

Tukensa antaneiden kirkolliskokousedustajien joukossa on viisi piispa: arkkipiispa Tapio Luoma sekä Helsingin piispa Teemu Laajasalo, Espoon piispa Kaisamari Hintikka, Turun piispa Mari Leppänen ja Porvoon piispa Bo-Göran Åstrand.

Ehjänä syntynyt -kansalaisaloite on tähän mennessä kerännyt jo 34 000 allekirjoitusta.

Kirkolliskokousedustajista seuraavat ovat antaneet tukensa kansalaisadressille:

Viivi Ali-Löytty

Olli Löytty

Kirsi Hiilamo

Katri Korolainen

Hanna Mithiku

Ulla Ruusukallio

Marja Heltelä

Wiking Vuori

Anna Lintunen

Tuula Okkonen

Mirjami Mäntymaa

Ville Kämäräinen

Markku Jalava

Olli Kortelainen

Tuulia Kuntsi

Pertti Rajala

Olli-Pekka Silfverhuth

Minni Kuisma

Marjaana Toiviainen

Päivi Raunu

Päivi Linnoinen

Katariina Pitkänen

Tuula Harkonmaa

Kirsi Pohjola

Pauliina Järvinen

Mimosa Mäkinen

Tarja Vehkaoja

Ruut Hurtig

Heidi Zitting

Patrik Hagman

Mia Anderssén-Löf

Tapani Rantala

Teemu Laajasalo

Mari Leppänen

Kaisamari Hintikka

Bo-Göran Åstrand

Tapio Luoma

Edellinen artikkeliKirkon tutkimuskeskus ja koulutuskeskus yhdistyvät vastoin hallintovaliokunnan mietintöä
Seuraava artikkeliKirkolliskokous päätti lähettää aloitteen samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja siunaamisesta perustevaliokuntaan – 41 vastusti

Ei näytettäviä viestejä