Naispappeuden vastustajille lisää elintilaa kirkossa vaatinut 28 kirkolliskokousedustajan ja kuuden papin allekirjoittama kirje on herättänyt laajan keskustelun. Yksi kirjeen allekirjoittajista, ylivieskalainen kirkolliskokousedustaja Mikko Himanka, on lähettänyt Kotimaalle keskustelua kommentoivan vastauksen kaikkien allekirjoittajien puolesta.
Himanka painottaa, että allekirjoittajien tarkoitus oli keskittyä vain seurakuntien alueilla toimivien itsenäisten messuyhteisöjen asemaan kirkossa, ei siihen, että naispuolisten pappien asemaan kirkossa yleisesti haluttaisiin muutoksia.
”Meidän on hyväksyttävä se tosiasia, että kirkossamme on yhteisöjä, jotka eivät tunnusta naisten pappeutta, ja sitä ei voi kieltää tai kriminalisoida niin kauan, kun uskonnon- ja kokoontumisvapaus on voimassa”, vastuksessa todetaan.
Allekirjoittajat ovat myös hämmästelleet kirjeensä synnyttämää kohua.
”Sisälukutaito on vaativa laji. Kun ankarin tunnereaktio laantuu, suosittelemmekin lukemaan kirjeemme vielä kerran ajatuksen kanssa. Haluamme muistuttaa, että tätä kirjettä ei ole ensi sijassa osoitettu suurelle yleisölle vaan piispoille”, Himanka kirjoittaa.
***
Vastine kirjeemme herättämään keskusteluun:
Olemme seuranneet ymmällämme sitä keskustelua, jota piispoille lähettämämme kirje on julkisuudessa herättänyt. Tuntuu hämmentävältä, että varsin vähän on puututtu konkreettisiin asioihin kirjeessämme, mutta sitäkin enemmän on kirjoitettu isoin kirjaimin asioista, joita kirjeemme ei käsittele ollenkaan. Ilmassa on enemmän tuohtumusta kuin konkreettisia asioita, joista voisi edes keskustella. Avasimmeko tulpan joltain, joka on kalvanut liian pitkään piilossa?
Sisälukutaito on vaativa laji. Kun ankarin tunnereaktio laantuu, suosittelemmekin lukemaan kirjeemme vielä kerran ajatuksen kanssa. Haluamme muistuttaa, että tätä kirjettä ei ole ensi sijassa osoitettu suurelle yleisölle vaan piispoille. Tahdoimme kuitenkin toimia avoimesti, josta syystä myös tämän kirjeen julkaisimme.
Käyty keskustelu antaa ymmärtää, että moniäänisessä kirkossamme on asioita, joista ei saisi puhua. Me kuitenkin katsomme, että myös kirjeemme käsittelemistä kysymyksistä on voitava keskustella asiallisesti ja kohteliaasti. Juuri näin olemme tahtoneet itse toimia, ja toivomme muilta keskustelijoilta sitä samaa. Esiin nostamamme ongelmat eivät poistu unohtamalla tai keskustelua kieltämällä.
Tulkoon nyt vielä kerran teroitetuksi, että me emme ehdota yhdenkään kirkossa tehdyn päätöksen kumoamista, eikä kirjeemme liity kirkkomme palkkalistalla olevien pappien työhön. Koko huomiomme keskittyy vain seurakuntien alueilla toimivien itsenäisten messuyhteisöjen asemaan kirkossamme. Tilan antaminen niille ei aiheuta kaltevan pinnan vaaraa, siitä pitää huolen seurakuntien ohjeistus ja lain kirjain.
Olemme kipeän tietoisia kaikesta siitä asiattomasta kohtelusta, syrjimisestä ja mitätöimisestä, jota naispappeuden 30 vuoden historia sisältää, emmekä ole halunneet sanallakaan puolustella tai tehdä tyhjäksi koettuja asioita. Toisaalta emme halua, että historia toistaa itseään käänteisessä mielessä. Toivomme, että pahaa ei maksettaisi pahalla, vaan kirkossamme voitaisiin kunnioittaa myös toisin ajattelevia puolin ja toisin.
Meidän on hyväksyttävä se tosiasia, että kirkossamme on yhteisöjä, jotka eivät tunnusta naisten pappeutta, ja sitä ei voi kieltää tai kriminalisoida niin kauan, kun uskonnon- ja kokoontumisvapaus on voimassa. Ei sovi unohtaa, että nämä yhteisöt edustavat näkemystä, jolla on edelleen vahva asema globaalissa kirkkoperheessä, mutta myös takanaan virallinen status kirkossamme. Siksi sitä ei sovi pitää harhaoppisena saati tuomita rikollisena, koska silloin loukkaisimme samalla toisten kirkkojen kristittyjä. Vaikka kirkkomme on sitoutunut vain yhteen pappeuteen, joka ei katso sukupuoleen, väistämättömiin yhteensopivuusongelmiin tulee etsiä kestävä ratkaisu sen sijaan, että toisin ajattelevat pyrittäisiin juurimaan kirkostamme pois.
Jo kirjeessämme toteamme, että tämä edellyttää myös vanhaan virkakysymykseen sitoutuneilta yhteisöiltä haastavaa sisäistä prosessia, joka toivottavasti antaisi riittävät eväät toimiviin ratkaisuihin niin tilakysymyksiin kuin pappien vihkimisiinkin. Olemme nimenomaisesti välttäneet puhumasta erillisvihkimyksistä, emmekä ylipäänsä pidä soveliaana ruveta neuvomaan tässä asiassa piispoja, joiden harkintavallassa koko kysymys on. Toteamme vain uskovamme, että yhteistyöllä ratkaisumallit on mahdollista löytää.
Meillä ei ole keinoja eikä tahtoakaan hillitä aiheesta syntynyttä keskustelua. Toivomme vain, että kirjoittamisessa pyrittäisiin etenemään keskinäisen kunnioituksen hengessä.
Allekirjoittajien puolesta
Mikko Himanka
***
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös
Mielipide: En tee alttariyhteistyötä naispappeja vastustavien miespappien kanssa
Lapuan kirkkovaltuuston puheenjohtaja jää pois pappien siunaamisesta – syynä kirje piispoille
”Olen kuullut, että kastamani lapset menevät helvettiin” – 41 pappisnaista vaatii piispoilta tukea