Arkkipiispa Ylellä: Jossain menevät rajat

Ykkösen aamu-tv:ssä vieraillut Kari Mäkinen paalutti kirkollisen keskustelun rajoja Ykkösen aamu-tv:ssä lauantaiaamuna. Keskustelun keskiössä oli tämän viikon puheenaihe, Älä alistu! -kampanja.

Mäkinen totesi, että kirkossa täytyy olla tilaa sen jäsenten erilaiselle hengelliselle kokemiselle, raamatuntulkinnalle ja keskustelulle. Toisaalta hän kuitenkin sanoi, että ihmisiä ei saa kohdella miten tahansa tai syrjiä.

– Jossain kulkevat rajat, ei mikä tahansa ole mahdollista, Mäkinen sanoo.

Hän totesi, että kirkon on reagoitava, jos ihmisiä kohdellaan syrjivästi.

Älä alistu! -kampanjaa hän kuvasi sanoilla syrjivä, ankara ja kova. Hänen mielestään se osuu lasten ja nuorten kasvurauhaan. Hän sanoi ymmärtävänsä sen suuttumuksen, jonka pohjalta ihmisiä on eronnut kirkosta. Toisaalta hän sanoi, ettei ymmärrä eroamista, että sillä tavoin ihmiset eivät pysty vaikuttamaan asioihin.

Toimittaja kysyi arkkipiispalta, miksi pieni vähemmistö (kampanjan takana olevat järjestöt) pystyy liikuttelemaan iso kirkkoa. Tähän Mäkinen suri sitä, että mediassa ja sosiaalisessa mediassa kulmikkaat kannat nousevat esiin, mutta valtavirran ääni ei.

Hän kuvasi kampanjan järjestäjätahoja jyrkkä-ääniseksi pieneksi porukaksi, jotka mielellään korostavat, että heillä on varsinainen kristillinen totuus hallussa. ”Vähän karkeasti sanottuna” hän lisäsi nopeasti ja sanoi, että mielikuva tulee tällaisena. Tämän jälkeen puhuttaessa Kansanlähetyksestä ja viidennestä herätysliikkkeestä, hän sanoi, etteivät ne yleensä samastu tämänkaltaisiin äänenpainohin. Kuva on paljon monitahoisempi, jos sitä katsotaan niiden ihmisten kautta, jotka ovat saaneet liikkeestä hengellistä tukea tai rakennusta elämäänsä.

Mäkinen arveli, että käyty keskustelu panee seurakuntia ottamaan kriittiseen tarkasteluun tukia niitä saaville kampanjassa mukana oleville järjestöille. Hän totesi, että on tarkasteltava järjestön toiminnan kokonaisuutta eikä ainoastaan yhtä kohtaa. Mäkinen sanoi, että tukemisesta päättäminen on seurakuntien asia.

Kristillinen nuortenmedia Nuotta järjesti Älä alistu! kampanjan yhteistyössä Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) Nuorisotyön, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen (SEKL) Nuorten maailman, Opiskelija- ja Koululaislähetyksen (OPKO), Suomen Luther-säätiön, Suomen Raamattuopiston (SRO) Nuorisotyön sekä Patmos Lähetyssäätiön kanssa Älä alistu! -mediakampanjan. Kampanja on päättymässä. Kari Mäkinen oli toivonut, ettei se jatkuisi. Kampanjassa katsotaan, että homoseksuaali voi muuttua kristinuskon avulla heteroseksuaaliksi.

Katso Mäkisen haastattelu Yle areenasta

Edellinen artikkeliKirkollisverolla vankka tuki Vapaa-ajattelijoiden vaalikoneessa
Seuraava artikkeliKaksi järjestöä lisää irtisanoutui kohukampanjasta

Ei näytettäviä viestejä