Arkkipiispa Tapio Luoma: ”Demokratia ei saa typistyä ihmisen kovuuden äänekkääksi huutamiseksi”

Arkkipiispa Tapio Luoma käsitteli demokratian haasteita ja Suomen ja Euroopan tulevaisuutta puhuessaan keskiviikkona yhteiskunnallisessa Naantali 24h -tapahtumassa.

Arkkipiispa puhui eduskuntavaalien ja europarlamenttivaalien kirjomasta keväästä ja siitä, kuinka niiden yhteydessä käsiteltiin yhteiskunnallisen ilmapiirin muuttumista niin Suomessa kuin EU:ssakin. Luoman mukaan populismi sai vaaleissa kannattajia niistä, jotka ovat tyytymättömiä asemaansa yhteiskunnassa tai pettyneitä tähän asti harjoitettuun politiikkaan.

”Vihapuhe myrkyttää ilmapiiriä. Kysymys maahanmuutosta koettelee yhteiskuntarauhaa. Kulttuurien vuorovaikutuksen sijaan puhutaan kulttuurien yhteentörmäyksistä. Suurvaltapolitiikka heijastelee mahtimaiden uutta uhoa ja myös piittaamattomuutta kansainvälisiä sopimuksia kohtaan. Tietoisuus ilmastonmuutoksesta ei helpota oloa epävarmuuden keskellä”, hän luetteli.

Luoma käsitteli myös sitä, kuinka ”polarisaation, vihapuheen ja omiin kupliin juuttumisen” voi muuttaa myös myönteisiksi kokemuksiksi erilaisuudesta. Muutos alkaa siitä, että ihmisten kaunan, kärsimättömyyden ja kovuuden kokemukset otetaan vakavasti. Silloin keskinäinen luottamus voi alkaa muodostua.

”Suomi ja Eurooppa ovat nyt uuden edessä. Miten hoidamme luottamusta, joka on demokraattisen järjestelmän yksi perustava tekijä? Demokratia ei saa typistyä ihmisen kovuuden äänekkääksi huutamiseksi. Sen sijaan demokratian pitää kukoistaa haavoittuvien ihmisten yrityksenä, joka haluaa rakentaa meille kaikille yhteistä todellisuutta”, Luoma sanoi.

Arkkipiispa Luoman puheen voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliVatikaani julkaisi kasvattajille asiakirjan, jossa se kertoo katolisen kirkon käsityksen sukupuolista
Seuraava artikkeliSatu Huttunen siirtyy Helsingin piispan erityisavustajaksi, Lauri Kemppainen lähtee tuomiokapitulista

Ei näytettäviä viestejä