Arkkipiispa Paavalin syntymästä 100 vuotta

Arkkipiispa Paavalin syntymästä on kulunut tänään torstaina 100 vuotta. Valamo-säätiö kunnioittaa hänen muistoaan muun muassa elämäkertakirjalla, jonka kokoamiseen tarvittavan tutkimuksen tekijäksi on kutsuttu filosofian tohtori Paula
Tuomikoski.

Suomen ortodoksisen kirkon pitkäaikaisen esipaimenen 100-vuotismuistoa kunnioitetaan myös Helsingissä pidettävällä seminaarisarjalla, jonka järjestää tulevana talvikautena Valamo-säätiö yhteistyössä Kulttuurikeskus Sofian kanssa.

Paavali nautti elinaikanaan suurta arvostusta sekä Suomessa että maailmalla. Hän ehti ennen Laatokan Valamon evakuointia 1939 toteuttaa luostarisaarella kaksi vuotta kilvoituskutsumustaan. Vuonna 1960 Paavalista tuli Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa, jossa tehtävässä hän oli vuoteen 1987. Hän kuoli joulukuussa 1988.

Edellinen artikkeliOrtodokseille selkokielinen uskonnon oppikirja
Seuraava artikkeliTampereen hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Ei näytettäviä viestejä