Monet arkkipiispa Tapio Luoman viranhoidon kiireet loppuivat koronaepidemiaan ja sen tuomiin rajoituksiin maaliskuussa 2020. Viime kesän jälkeen syksyllä kalenteriin alkoi ilmaantua myös muita kuin virtuaalisia tapahtumia ja tilanne näytti palautuvan koronaa edeltäneelle tasolle. Mutta sitten virus rynnisti päin yhteiskuntaa uudella voimalla ja liikkuminen jäi taas vähemmälle.

Vuoden 2022 alussa Arkkipiispantalossa Aurajoen rannalla vallitsee rauhallinen tunnelma. Tapio Luoma sanoo, että etäkokoukset eivät voi kokonaan korvata ajatuksenvaihtoa ja vuorovaikutusta, joka tapahtuu kasvokkain.

– Jokin ulottuvuus viranhoidossani jää koronrajoitusten vuoksi kyllä uupumaan.

Luoma arvioi, että vaikka koronatilanne on ollut seurakuntien kannalta haastava, tuskin me mitään kirkkohistoriallista käännekohtaa elämme.

– Tosin sitä emme itse pysty näkemään, vaan vasta myöhempi historiankirjoitus.

Teologiaakaan Luoma ei vielä lähtisi jakamaan aikaan ennen ja jälkeen koronan.

– Eikä tämä ole ensimmäinen pandemia, jonka aikana kysytään, miksi Jumala sallii näin tapahtua. Epävarmuuden sietäminen, näkymättömän uhka sekä luottamus viranomaisin ja tieteeseen ovat nyt isoja kysymyksiä, jotka teologian täytyy ottaa tulevaisuudessa huomioon.

Luoma sanoo, että kaiken keskellä ajatus kirkosta nimenoman hengellisenä yhteisönä on korostunut.

Tapaus Räsänen ja uskonnonvapaus

Kotimaan kyselyssä vuoden 2021 uskontouutiseksi valikoitui kansanedustaja Päivi Räsäsen saamat syytteet yllyttämisestä kansanryhmää eli homoseksuaaleja vastaan. Mitä ajatuksia tapaus arkkipiispassa herättää?
Koska oikeusprosessi on kesken, Luoma on halunnut antaa oikeuslaitoksen tehdä työnsä ja on pidättäytynyt kommentoimasta asiaa muuten kuin yleisellä tasolla.

– Uskonnonvapautta pitää kunnioittaa. Muiden oikeuksien tavoin sekään ei ole rajoittamaton eikä sen nojalla voi loukata tai polkea toisten oikeuksia. Ei uskonnollisen syyn takia saa panetella tai solvata ketään tai mitään ihmisryhmää.

Luoma sanoo, että hänen mielestään Räsäsen tapauksessa ei ole pohjimmiltaan kyse siitä, saako Raamattua siteerata, vaan siitä, milloin uskonnonvapauden nimissä käytetty kieli ylittää sellaisen rajan, että se muuttuu lainvastaiseksi.

– Kaikessa hengellisessä kielenkäytössä pitää kysyä, miten se edistää Kristuksen asiaa. Ei ole hyvä käydä rajavetoa nostamalla rimaa siinä, kuka kelpaa kristityksi ja kuka ei.

Luoma sanoo myös, että tapaus Räsäseen liitetään kulttuurisodan piirteitä.

– Ajattelu on rantautunut meille maamme rajojen ulkopuolelta. Samanlaista poliittista retoriikkaa kuuluu nyt niin idästä kuin lännestä. Siinä nähdään, että arvot kamppailevat keskenään ja oma agenda yrittää nujertaa toisenlaisen näkemyksen. Näin kristinuskosta tulee ideologiaa, ismi ismien joukossa. Olen kuullut käytettävän termiä kristianismi [christianism].

Luoma sanoo, että Herramme ei perustanut uutta ideologiaa.

– Ideologiaksi muuttuneessa kristinuskossa ei enää ole kysymys radikaalista Kristuksen seuraamisesta, vaan siitä että pyrimme tarkoitushakuisesti määrittelemään niin Kristuksen kuin Raamatun oikean tulkinnan.

Tapio Luoma työpöytänsä ääressä Kuva: Olli Seppälä

Tunnustuksen paikka pykälässä

Kirkollisia piirejä on puhuttanut niin sanottu kirkkolain tunnustuspykälä. Nykyinen kirkkolaki ilmoittaa alussa, mihin kirkon tunnustus perustuu.

Kirkkolain uudistuksen kuluessa eduskunnan valiokunnista viestitettiin, että tunnustuksen määrittely kuuluisi kirkkolain sijasta kirkkojärjestykseen. Tälle kannalle kallistui myös kirkkohallitus, ja lausunnossaan kirkolliskokouksen lakivaliokunnalle piispainkokous tuki kirkkohallituksen esitystä. Kirkolliskokous kuitenkin päätti esittää eduskunnalle, että niin sanottu tunnustuspykälä säilytettäisiin kirkkolaissa.

– Nähdäkseni taustalla oli ajatus, että oli parempi päätyä pitämään pykälä laissa kuin ottaa riski, että koko lakiesitys menee kirkolliskokouksessa nurin, jos sen taakse ei tämän asian takia saada salissa riittävää enemmistöä.

Arkkipiispa odottaa nyt, millaiseen ratkaisuun eduskunta asiassa päätyy.

Rangaistuksen uhka pois

Kirkollista keskustelua vuosia kuohuttanut kysymys sateenkariparien vihkimisestä ja vihkineiden pappien rankaisemisesta on nyt laantunut. Luoman mukaa asiaa ei ratkaista tuomikapitulien papeille antamilla rangaistuksilla.

– Pitäisi päästä siihen, että uhka rangaistuksesta poistuu. Silloin ne, jotka vihkivät sateenkaaripareja, voivat tehdä niin ilman rangaistuksen pelkoa. Vaikka nyt asiasta ei aktiivisesti keskustella, uskon, että se tulee vastaamme enemmin tai myöhemmin.

Vainoa uskonnon vuoksi

Eri puolilta maailmaa kantautuu ajoittain tietoja kristittyjen kokemasta vainosta. Luoma sanoo, että häneen on oltu henkilökohtaisesti yhteydessä ja ihmetelty, miksi luterilainen kirkko ei sano mitään vainottujen kristittyjen puolesta.

Luoma muistuttaa, että reilu vuosi sitten hän kirjoitti aiheesta Helsingin Sanomiin ja toivoi uskonnonvapauden edistämisen näkyvän painokkaammin myös Suomen ulkopolitiikassa.

– Voi myös kysyä, miksi nostaa esiin ja tuomita vain kristittyjen vainoja. Muitakin uskontoja ja uskonnollisia vähemmistöjä vainotaan julmasti, esimerkiksi rohingoja, jesidejä ja uiguureja.

Luoman mielestä on vaikea paikka, että esimerkiksi kristittyjen määrä Lähi-idässä on viime vuosikymmeninä vähentynyt merkittävästi.

– Keskusteluissa ulkoministeriön kanssa olen painottanut uskontojen ja myös uskonnonvapauden kysymysten merkitystä rauhan- ja sovinnonprosessissa.

Arkkipiispan työhuoneen vieressä on kappeli. Kuva: Olli Seppälä

Kuinka moniääninen kirkko voi olla?

Kirkollisen keskustelun yksi nousevista aiheista on moniäänisyys. Kuinka moniääninen kirkko voi olla pysyäkseen uskollisena ydinsanomalleen? Tapio Luoma vastaa:

– Kirkkoon kuuluu edelleen noin 3,6 miljoonaa jäsentä, mikä on huomattavasti isompi yhteisö kuin jokin kahden tuhannen hengen järjestö. Kirkkoa ei saa yhdenmukaiseksi määräyksillä, ja siinä sen vahvuus onkin, annetaan tilaa. Tarpeettoman usein ihmettelemme, että miten toiset kristityt voivat ajatella tai sanoittaa uskoaan eri tavalla ja eri sanoin kuin itse teemme.

Luomasta on ymmärrettävää, että ihmiset haluavat ilmaista uskoaan eri tavoin. Joku kaipaa hiljaisuutta, toinen ylistysmusiikkia, kolmas liturgista ilmaisua, neljäs diakonista mielenlaatua.

– Kirkkomme on hengellinen yhteisö, jossa Kristus on keskus ja jossa kaste otetaan vakavasti. Uskon perusta on meidän ulkopuolellamme, ei se ole kiinni vain meidän tuntemuksistamme ja agendoistamme. Oman kirkon kastettua jäsentä ei saa kohdella ulkopuolisena.

Luoma muistuttaa, että Pyhä Henki synnytti seurakunnan, ei järjestöä.

– Samaan hengenvetoon on sanottava, että yhteisöllisyyden ja paikallisuuden arvoa ja merkitystä ei pidä aliarvioida.

Luoma korostaa hengellistä moninaisuutta ja sitä, että jokainen sukupolvi hakee omat sanat ja oman kielen jolla ilmaista uskoa. Tähän liittyy myös kirkossa käynnissä oleva prosessi, jonka tavoitteena on elävöittää rukousta ja vahvistaa rukouselämää.

– Näen tässä liityntäkohdan koronapandemiaan. Ihmiset ovat jotenkin olleet suljettuja neljän seinän sisälle. Rukous on tapa nähdä, että seinät ovat huokoiset. Kaikki ei olekaan tässä. Rukous on viipymistä Jumalan rakastavassa läsnäolossa, Luoma määrittelee.

Kohtaamisia ja kirkkopolitiikkaa

Ensi loppukesäksi arkkipiispa Tapio Luomalla on tiedossaan ainakin yksi ulkomaanmatka, kun Saksan Karlsruhessa pidetään normaalisti joka seitsemäs vuosi järjestettävä Kirkkojen Maailmanneuvoston yleiskokous. Sen teema on Christ´s love moves the world to reconciliation and unity, ”Kristuksen rakkaus vie maailmaa kohti sovintoa ja yhteyttä”.

– En ole aiemmin ollut isojen kirkkoliittojen kokouksissa, joten odotan sitä mielenkiinnolla. Samalla tapaa ihmisiä. Ekumenia on myös fyysistä kohtaamista, ei vain verkon kautta etäkokouksissa puhumista.

Ensi kesäkuussa Luoma täyttää 60 vuotta. Kuinka pitkään hän aikoo jatkaa arkkipiispana, sitä hän ei sano, tokkopa tietää vielä itsekään.

– Ainakin tiedän, että en enää 70-vuotiaana ole arkkipiispa, Luoma hymähtää.

– Arkkipiispakautenani haluaisin vaikuttaa siihen, että kirkon keskeisten päätöksentekoelinten, piispainkokouksen, kirkolliskokouksen ja kirkkohallituksen täysistunnon välinen vuorovaikutus kehittyisi joustavammaksi. Olisi hyvä saada lisää muutakin vuorovaikutusta kuin että luetaan ja kommentoidaan toisten lausuntoja. Se auttaisi asioiden eteenpäin menoa.

Myös kirkkopolitiikkaa Luoma on pohtinut.

– Totta kai kaikki kirkon päättäjät tekevät kirkkopolitiikkaa tahtomattaankin, mutta toivottavasti meiltä ei unohdu, että kirkko on olemukseltaan hengellinen. Kirkkopolitikointi ei saisi viedä luottamusta Jumalaan. Ajattelen, että viime kädessä meitä kuljettaa Jumalan johdatus.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.