Terroristijärjestö Hamasin lokakuinen hyökkäys Israeliin sai juutalaisvastaiset tahot kautta maailman riemuitsemaan menestyksellisestä iskusta. Mielenosoitusten aallot ulottuivat Suomeenkin.

”Ketkä on terroristeja?” Palestiinan lippua heiluttavat miehet huusivat megafoniin Helsingin Rautatieaseman ohi kulkeneessa mielenosoituksessa, jossa oli noin pari tuhatta osallistujaa.

”Israelilaiset on terroristeja!” marssijat vastasivat.

“From the river to the sea!” -huuto toistui. Se tarkoittaa, että israelilaiset juutalaiset olisi ajettava pois kotimaastaan, mereen tai kuolemaan, kuka mitenkin toivomusta tulkitsee.

Monet huudot ja kyltit olivat avoimen antisemitistisiä, niissä halvennettiin Israelia ja juutalaisia.

Gazaa on vuodesta 2006 hallinnut vaaleissa valittu terroristijärjestö Hamas, jonka tavoitteena on Israelin valtion tuhoaminen ja islamilaisen valtion perustaminen tilalle. Sen yhteistyökumppani Irankin on uhannut ”pyyhkäistä Israelin pois maailmankartalta”.

Terroristit ovat vain juutalaisvihan jäävuoren huippu. Ympäri maailmaa mielenosoituksissa solvataan nyt juutalaisia, joihin kohdistuu entistä enemmän myös konkreettisia hyökkäyksiä, väkivaltaa ja kiusantekoa.

Suomessa on raportoitu viime aikoina jopa juutalaislapsiin kohdistuneita kiusaamistapauksia. Synagogat ja juutalaisten tilat ovat olleet tiukassa erityisvartioinnissa, sillä niitä on sotkettu ja uhkailtu vahingonteoilla.

Juutalaisten ylivallasta puhuvat salaliittoteoreetikot ovat oma, verrattain vaaraton lukunsa, mutta on myös tahoja, jotka elättävät unelmaa juutalaisten täystuhosta.

Onko holokaustin opetukset jo unohdettu, kun jotkut ihmiset kieltävät tapahtuneen ja juutalaisviha vain yltyy?

Juutalaisvastaisessa propagandassa ja vihapuheessa maailmanhistorian hirvein kansanmurha käännetään – Israelin valtion kovan voimapolitiikan vastustamisen nimessä – kaikkia maailman juutalaisia vastaan.

Kaukana Israelista asuviin juutalaisiinkin suhtaudutaan tällöin kuin he olisivat henkilökohtaisesti syyllisiä ”aikamme apartheidiin” ja palestiinalaisiin kohdistuvaan ”holokaustiin”.

Mielenosoittajat Helsingissäkin syyttivät Israelia huudoissaan ja kylteissään ”kansanmurhasta”, aivan samoin sanankääntein kuin natseja syytettiin juutalaisten tuhoamisesta.

JUUTALAISVASTAISUUDEN SAAMAT moninaiset muodot ovat olleet hämmästyttävällä tavalla samankaltaisia niin kaukaisessa menneisyydessä kuin nykyhetkessä.

Turun yliopiston yleisen historian lehtorina ennen eläköitymistään toiminut dosentti Eero Kuparinen kuvaa antisemitismin kehityskaaren teoksessaan Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia (Atena 1999) ja sen uudistetussa laitoksessa Antisemitismin musta kirja. Juutalaisvainojen pitkä historia (Atena 2008).

Historioitsija osoittaa, että maailmassa on tuskin toista niin vainottua ja kaltoin kohdeltua kansaa. Juutalaiset ovat saaneet tuntea nahoissaan, mitä on olla muukalainen, ulkopuolinen. He ovat siirtyneet paikasta toiseen sitä mukaa, kun siihen on pakotettu.

Vuonna 1948 perustettua Israelia juutalaiset ovat voineet kutsua kotimaakseen, mutta sieltäkin heidät on haluttu aina ajaa pois.

Kansan vaivalloisen vaelluksen myyttisiä alkutaipaleita kuvataan jo Vanhassa testamentissa. Faarao pelkäsi israelilaisten tulleen liian lukuisiksi ja voimakkaiksi. Sodan sattuessa he saattaisivat liittyä vihollisiin. Egyptiläiset tiukensivat otettaan ja vierastyöläisten työsuhde muuttui orjuudeksi.

Kuparinen tulkitsee, että kertomus tuo egyptiläisten suulla esiin kaksi myöhemmän juutalaisvastaisuuden piirrettä: pelon juutalaisten leviämisestä ja vallan laajenemisesta sekä epäilyksen heidän lojaalisuudestaan.

Antiikin ajan antisemitismi kahdella ensimmäisellä esikristillisellä vuosisadalla näytti suuntaa tulevalle. Antiokhos IV Epifanes julisti vuonna 167 eKr. Mooseksen lait kumotuiksi. Juutalaisten uskonnolliset tavat kiellettiin ja heitä vaadittiin kuolemanrangaistuksen uhalla uhraamaan kreikkalaisille jumalille.

Juutalaisten käännyttäminen ei tuottanut tuolloinkaan suurta satoa. Propagandistiset kauhutarinat juutalaisista sen sijaan tuottivat tulosta. Valheet ja pahat puheet – syytteet ihmisvihasta, murhista ja ihmissyönnistä – ruokkivat ennakkoluuloja. Niiden pohjalta syntyi yleinen vihamielisyys tapojaan sitkeästi noudattavaa kansaa kohtaan.

Vuonna 38 Aleksandrian kreikkalaiset hyökkäsivät juutalaisten yhteisöä vastaan ja tuhosivat synagogia. Heidän kauppojaan ja asuntojaan ryöstettiin. Juutalaiset pakotettiin muuttamaan omaan gettoonsa, heitä pahoinpideltiin ja murhattiin. Geton ulkopuolelle eksyneet lynkattiin.

JUUTALAISTEN KOHTELU on ollut myös kristillisten kirkkojen häpeä. Kristityt ovat olleet usein ensimmäisinä kivittämässä vainottua vähemmistöä.

Rooman valtakunnan keisarit jatkoivat siitä, mihin antiikin antisemiitit jäivät. Kristittyjen ja juutalaisten avioliitot kiellettiin 400-luvulla. 500-luvulla juutalaiset suljettiin pois virkamieskunnasta ja synagogien rakentaminen kiellettiin. Kirkon juutalaiskielteisyys siirtyi lainsäädäntöön.

Osa kunnioitetuista kirkkoisistäkin oli innokkaita juutalaisten mustamaalaajia. Juutalaisten alemmuuden osoittaminen ei riittänyt. Kirkossa luotiin kuvaa ”kirotusta juutalaisesta”, joka oli kiinni pahuudessa ja siten arvoton jumalalliselle armolle ja lähimmäisenrakkaudelle.

Kyseistä armoa ja Jeesuksen käskyä rakastaa lähimmäistä ei muisteltu monesti juutalaisten kohtelussa. Heidät niputettiin yhdeksi silmätikkujen ja syntipukkien joukoksi, josta tehtiin ”hyvä vihollinen”.

Ensimmäisen ristiretken yhteydessä vuonna 1096 toteutettuja juutalaisvainoja Kuparinen pitää käänteenä huonompaan.

Vaikka etevät teologit toistuvasti kielsivät juutalaisten pakkokäännyttämisen ja väkivallan, viha ja vainot jatkuivat.

Keskiajan kidutuskammioissa kaivettiin esiin tunnustuksia, joissa juutalaiset pakotettiin myöntämään, että he olivat salaliitossa kristikansan surmaamiseksi. Mustan surman aikana heitä syytettiin kaivojen myrkyttämisestä, massamurhattiin ja karkotettiin.

Meissenin rajakreivi Fredrik II surmautti vuonna 1349 kaikki Nordhausenin juutalaiset ”ylistykseksi ja kunniaksi Jumalalle ja autuudeksi kristikunnalle”.

Demonisoitua juutalaista syrjivän kristityn ei tarvinnut kantaa huolta synnistä ihmistä vastaan. Olihan juutalainen ”jumalanmurhaaja Antikristus, ehtoollisleipien häpäisijä, koronkiskuri, kannibaali ja kaivojen myrkyttäjä”… Sellainen olio piti eliminoida tai eristää gettoon.

HISTORIOITSIJA KUPARINEN pitää Martti Lutherin suhdetta juutalaisiin kaksijakoisena. Myönteisellä kaudellaan Luther saarnasi juutalaisten ja kristittyjen veljeydestä ja siitä, ettei juutalaisia saanut vainota.

Viimeisinä elinvuosinaan reformaattori oli leimallisesti juutalaisvastainen. Pamfletissaan Juutalaisista ja heidän valheistaan Luther totesi juutalaisen olevan perkeleen jälkeen katkerin, myrkyllisin ja kiivain kristityn vihollinen. Juutalaiset olivat verenhimoisia verikoiria ja murhamiehiä, pelkkiä varkaita ja rosvoja, jotka pitivät kristittyjä vankeina omassa maassaan.

Ajalle tyypillistä retorista revittelyä ja liioittelua tai ei, antisemitistit saivat Lutherilta sytykkeitä ja virikkeitä vihalleen. Hän kehotti sytyttämään synagogat ja juutalaisten koulut tuleen, hävittämään heidän talonsa ja takavarikoimaan uskonnolliset kirjat. Rabbiinien piti henkensä uhalla lakata opettamasta.

”Heidän annettakoon asua ulkosuojissa ja talleissa, kuten mustalaisten, jotta he tietäisivät, etteivät he ole herroja maassamme.”

Vaikka Lutherin kovasta kielenkäytöstä pääsivät osallisiksi myös ”roskaväki, turkkilaiset, katolilaiset, kerettiläiset, näennäiskristityt ja pakanat”, ei juutalaislausuntoja voi selittää pois.

KOLMANNEN VALTAKUNNAN propagandistit käyttivät Lutherin kirjoituksia hyväkseen. Suuri osa luterilaisista pysyi passiivisena suhteessa natsi-Saksan hirmutöihin. Osa kirkonjohtajista oli aktiivisia antisemitistejä.

Hitlerin vastaiseen salaliittoon osallistunut, natsien teloittama luterilaispappi Dietrich Bonhoeffer antoi kasvot vastarinnalle.

Natsien juutalaisvainot sisälsivät aluksi historiasta tuttuja aineksia: kirjaroviot, virkarajoitukset, räikeän propagandan, omaisuuden ryöväämisen ja synagogien polttamisen.

Pian pelkkä juutalaisuus riitti surmaamisen syyksi. Saksa teki päätöksen koko ”rodun” täydellisestä tuhoamisesta. Hitlerin – ja Hamasin – seuraajille ainoa hyvä juutalainen on kuollut juutalainen.

Suomi pysyi varsinaisten juutalaisvainojen ulkopuolella, vaikka antisemitistisiä asenteita esiintyikin runsaasti 1900-luvun alkupuoliskolla, johtavia kirkonmiehiä myöten.

Maamme otti sodan aikana vastaan reilu parisataa juutalaispakolaista, mutta häpeällinen episodi oli, kun Suomi luovutti Saksaan kahdeksan juutalaispakolaista, joista vain yksi selvisi hengissä.

Saksan evankelisen kirkon neuvosto pyysi vuonna 1983 Lutherin puolesta anteeksi tämän juutalaisvastaisia ilmauksia ja kirjoituksia, jotka soveltuivat kansallissosialistien käytössä antisemitismin oikeuttamiseen.

LKS 20231129 Opiskelijat uhmasivat yliopiston kieltoa ja osoittivat mieltään palestiinalaisten puolesta Helsingin yliopiston päärakennuksella 29. marraskuuta 2023. Keskiviikkona vietetään kansainvälistä solidaarisuuden osoittamisen päivää Palestiinan kansalle., LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

SEEMILÄISTEN KIELTEN professori Tapani Harviainen kertoo antisemitismistä Karl-Johan Illmanin kanssa toimittamassaan teoksessa Juutalainen kulttuuri (Otava 1998).

Toisen maailmansodan jälkeen ideologinen ja avoin antisemitismi on liittynyt Harviaisen mukaan Israelin valtion syntyyn, arabimaiden Israelin-vastaisuuteen sekä suurvaltojen kylmään sotaan.

Neuvostoliiton leiri näki Yhdysvaltojen tukemat israelilaiset pahoina ja Neuvostoliiton tukemat vasemmistolaiset palestiinalaiset puolestaan hyvinä. Tämä jyrkkä kahtiajako siirtyi suoraan myös länsimaisen ja suomalaisen vasemmiston ja oikeiston ajatteluun, ja vaikuttaa sen ytimessä edelleen.

Juutalaisvastaisuus kiihtyi vuonna 1967 käydyn kuuden päivän sodan jälkeen. Neuvostoliiton tukemien arabivaltioiden liittoutuma saartoi Israelia ja pyrki poistamaan sen kartalta, mutta Israel teki onnistuneen yllätyshyökkäyksen ja miehitti lisää alueita.

YK:ssa Neuvostoliiton ehdotuksesta 36 maata äänesti Israelin olevan hyökkääjä ja 57 valtiota vastusti väitettä.

Sen sijaan kansainvälinen yhteisö on pitkälti yksimielisesti tuominnut Israelin siirtokuntien rakentamisen palestiinalaisalueille. Niiden miehitys on saanut monet juutalaisetkin kritisoimaan Israelin kovaa voimapolitiikkaa, ja se jos mikä on antanut aseita antisemitisteille.

Israelin politiikan ja tekojen perusteltu arvostelu ei ole vielä antisemitismiä, mutta toisaalta länsimaissa antisemitismiä on esiintynyt etenkin Israelin juutalaisvaltion vastaisuuden eli antisionismin nimellä.

Antisemitismin tapaan myös antisionismissa maailman juutalaiset on tavattu panna kollektiivisesti vastuuseen Israelin valtion toimista.

Äärioikeiston ja -vasemmiston sekä ääri-islamismin ajattelussa juutalaiset nähdään pahoina maailmanvalloittajina ja -hallitsijoina.

MUSEOIDUT KESKITYSLEIRIT muistuttavat holokaustista, noin kuuden miljoonan juutalaisen kansanmurhasta. Nuo entiset helvetin esikartanot vetävät vierailijat hiljaisiksi. Jo sana Auschwitz saa selkäpiihin kylmät väreet.

Keskitysleirit kertovat kristillisen kulttuuripiirin mustimmista hetkistä: heikkoudesta vastustaa tuhoisan antisemitismin pimeimpiä puolia ja heikkoudesta puolustaa ihmisiä, jotka ympäröivät yhteisöt ovat valinneet syntipukeiksi.

Ennakkoluulot elävät yhä ja vanhaa juutalaisvastaista retoriikkaa viljellään laajalti. Historiansa häpeäpilkut muistavalla kirkolla riittää kasvatustyötä kaikkialla siellä missä antisemitistiset asenteet, teot ja ideologiat sotivat juutalaisten ihmisarvoa vastaan.

Eero Kuparisen tärkeät teokset varoittavat, että kun asenteiden annetaan koventua, kuka tahansa voi joutua kiusatuksi, syrjityksi tai vainotuksi.

Tämän tietävät monet muutkin vähemmistö- ja väliinputoajaryhmät: maahanmuuttajat ja pakolaiset, etniset ja seksuaaliset vähemmistöt, vammaiset, mielenterveyspotilaat, köyhät ja syrjäytetyt, joiden pääsy yhteisöjensä täysiarvoisiksi jäseniksi on vaikeaa.

Suomessa luterilainen kirkko on tehnyt selkeän pesäeron antisemitismiin, mutta ilmaan jää eri aikamuodoissa kiusallisia kysymyksiä: Miten kristillisillä kirkoilla saattoi mennä aikanaan niin kauan juutalaisvihan tunnistamiseen ja tuomitsemiseen synniksi? Miten kristityt voivat vaikuttaa osaltaan tänään ja tulevaisuudessa siihen, että ”ei koskaan enää”?

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!