Analyysi: Vanhoillislestadiolaisten seurakuntaoppi on vahva ja vaiettu vakaumus

Vanhoillislestadiolaisuudessa on tunnetusti omaperäisiä opin korostuksia. Ytimessä on niin sanottu seurakuntaoppi: avainten valta on vain oman herätysliikkeen sisällä. Siitä seuraa, että syntien anteeksiantamus ja pelastus ovat vain omilla. Muut käyvät kohti kadotusta.

Kotimaa esitti vanhoillislestadiolaisuuden keskusjärjestön Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) puheenjohtajalle Matti Taskilalle haastattelupyynnön näistä asioista. Kaksi vuotta sitten Porin Suviseuroissa Taskila lupasi Kotimaan haastattelussa (6.7.2017), että kysymyksiin voidaan palata myöhemmin.

Kysymykset nähtyään Taskila kuitenkin vetäytyi jälleen. Hän kertoi pitävänsä niiden kommentoimista mahdottomana. Kysymyksien vanhurskauttamisopillisen taustoituksenkin olisi hänestä pitänyt olla laajempi.

Kysymykset ovat toki teologisesti järeitä. Taskila on koulutukseltaan kasvatustieteilijä. Kotimaa pyysi Taskilaa ehdottamaan jotakuta SRK:n teologia vastaamaan kysymyksiin. Halukasta ei löytynyt.

***

Seuraavassa lyhennettyinä osa SRK:lle osoitetuista kysymyksistä.

Onko ei-vanhoillislestadiolaisen papin julistama synninpäästö todellinen synninpäästö?

Onko todellinen Kristuksen seurakunta ja pelastus vain vanhoillislestadiolaisuuden sisällä?

Voivatko muut pelastua?

Saako ihminen kasteessa ja ehtoollisella syntinsä anteeksi?

Miten kaikki lapset voisivat olla autuaita, ilman kastetta?

Onko herätysliikkeen sisällä eri mielipiteitä seurakuntaopista?

***

Todennäköisesti SRK ei halua keskustella seurakuntaopista oman hengellisen hiekkalaatikon ulkopuolella, koska omien opinpainotuksien hankaus luterilaisen tunnustuksen kanssa kyllä ymmärretään. Siksi linnarauhaa kirkon kanssa ei haluta häiritä.

Vanhoillislestadiolaisuus nimittäin seisoo tai kaatuu sen varassa, että synninpäästön ja pelastuksen ymmärretään olevan vain omien keskuudessa, ”seurakunnassa”. Vain vanhoillislestadiolaisen julistama synninpäästö on pätevä.

Tästä syystä ei-vanhoillislestadiolaisen antama synninpäästö ei liikkeen näkökulmasta voi olla pätevä. Sehän tarkoittaisi, että Jumalan armo välittyisi syntisille myös oman herätysliikkeen ulkopuolella. Tämä aiheuttaisi omien parissa liian vaikeita kysymyksiä.

Vuonna 2013 syntyi kohunpoikanen siitä, että SRK:n silloisen pääsihteerin Tuomas Hännisen mukaan piispa Samuel Salmen lausuma synninpäästö ei ollut sama kuin uskovan liikkeen jäsenen julistama synninpäästö. Salmi antoi tuolloin Pudasjärven Suviseurojen messun liturgina synninpäästön messuväelle.

Seurakuntaopista johtuen vanhoillislestadiolaisuudessa voi olla myös vaikeaa myöntää, että kaste ja ehtoollinen voisivat olla syntien anteeksiantamisen paikkoja. Tällöin Pyhän Hengen työ ja syntien anteeksiantamus olisivat tarjolla muuallakin kirkossa. Kuitenkin sakramenttien lahjasta ja vaikutuksesta puhuvat Raamatun lisäksi esimerkiksi Vähä Katekismus, uskontunnustus tai ehtoollisen asetussanat.

***

Jonkinlainen teologisen antropologian ongelma on myös opissa, jossa kaikki maailmaan syntyvät lapset ovat jo näkymättömän seurakunnan jäseniä. Tunnustuskirjojen mukaan kaikki syntyvät ilman jumalanpelkoa ja pahan himon hallitsemina. Perisynti on todellinen, kadottava synti.

Siihen, missä määrin seurakuntaopista keskustellaan vanhoillislestadiolaisuuden sisällä, voi etsiä vastauksia internetin erilaisilta foorumeilta.

Vanhoillislestadiolaisista opinkohdista on vaikea käydä järkevää keskustelua, sillä liikkeen omia oppeja ei ole auki kirjoitettuina missään. Vastauksia voi etsiä SRK:n julkaisuista ja puheenvuoroista, sekä liikkeen jättäneiden teologien ulostuloista. Yksi hyvä lähde on Erkki Reinikaisen
Näin on kirjoitettu (SRK 1986).

Oman näkemyksen verhoamisessa ulkopuolisilta on myös missionaarinen ongelma. Jos ei-vanhoillislestadiolaiset ovat menossa helvettiin, olisi kristillistä kertoa se omia perusteluita salaamatta ja kehottaa muitakin parannukseen. Synteihinsä hukkuville pitäisi heittää pelastusrengas! Vastaukset eivät myöskään voi olla letkauttelua tai kysyjän vähättelyä.

Kansankirkko tarvitsee myös jokaisen vanhoillislestadiolaisen jäsenensä. Suuri kansanliike on oikeutetusti osa suomalaista luterilaisuutta. Olisi silti sopivaa, että kirkon sisällä oltaisiin avoimin kortein. Syntien anteeksiannon ja pelastuksen kaltaisissa ydinasioissa kirkossa ei voi olla toisensa pois sulkevia kantoja.

Kuva: Olli Seppälä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliEvankeliumijuhla alkaa Porissa – ”On ihanaa olla pappa, joka kertoo Jeesuksesta”
Seuraava artikkeliKolme piispaa, halauksia ja siunauksia – kirkko oli luontevasti mukana Pride-marssilla

Ei näytettäviä viestejä