Ovatko päiväunet kirkossa, jalkapallon EM-kisastudio alttarin alla, kirkkohäät konserttilavalla tai turvapaikanhakijoiden majoittaminen kirkon lattialle uudistumista vai turhia temppuja?
Edellä mainitut ylittävät uutiskynnyksen helpommin kuin kirkon perinteiset säännölliset työmuodot. Kysymys on siitä, että kirkon tunnukset, symbolit ja sanoma yhdistetään johonkin uuteen toimintaan tai ympäristöön.
Seurakuntien erikoisimpien kertaluontoisten tempausten takana on halu tavoittaa myös ne, joille kirkko ei ole tuttu. Toisten mielestä kertaluonteisten tempausten yksi vahvuus on huomion herättäminen, toisten mielestä kyse on markkinointitempuista ja turhasta kosiskelusta.
Toisaalta myös kirkkokahvit, nuorisotyö, valtuustokokoukset ja diakonialounaat on kaikki keksitty aikanaan. Pop-up on liike, jossa kirkko pyrkii lähelle ihmisten elämää. Pop-up-kirkossa on myös nähty vallankumouksellista voimaa kääntää perinteiset roolit nurin: parhaimmat ideat eivät tulekaan aina työntekijöiltä.
Puolet kirkon jäsenistä osallistuu toimintaan vain satunnaisesti. Kysymys siitä, miten ihmisiä kutsutaan, on ollut kirkon ydinkysymys sen alkuajoista lähtien. Ihmisten tavoittamisen nykyhaasteita ovat esimerkiksi sähköisen median vaatimukset, kulttuurisen pirstaloitumisen ja kristillisen tapakulttuurin vähentyminen.
Seurakuntien erikoisimpien kertaluontoisten tempausten takana on halu tavoittaa myös ne, joille kirkko ei ole tuttu.
Helsingin seurakuntayhtymä teetti keväällä selvityksen seurakuntien pop-up-ilmiöstä. Sähköisenä julkaistavan materiaalin tarkoituksena on auttaa seurakuntia ja järjestöjä uusien tapahtumien suunnittelussa.
Siinä haastateltujen pioneerien mielestä tärkeintä on se, että uudenmuotoinen toiminta ilmentää kirkon sanomaa. Enemmän kuin julkisuus, järjestäjiä kiinnostaa yhteyden rakentaminen. Diakoniset nopeat liikkeet, kuten seurakuntien turvapaikanhakijoiden parissa tekemä työ viime aikoina, on tutkimustenkin mukaan koettu laajasti myönteiseksi viestiksi kirkon halusta olla läsnä siellä, missä tarvitaan.
– Kun katselin työpaikkaani ulkoapäin, tulin ajatelleeksi, että me seurakunnan työntekijät seisomme kirkon ovella ja toivotamme ihmiset lämpimästi tervetulleiksi. Mutta entä jos me menisimme ihmisten luo, lähtisimme kirkosta kohti ihmisten elämää, tiivisti sairauslomalla uusia ajatuksia saanut Paavalin seurakunnan yhteisöpappi Tuuli Aitolehti pop-up-asenteen.
Hän on yksi seurakuntayhtymän selvityksessä haastatelluista.
Paavalissa kirkkoon kuulumisen prosentti on maan pienin. Aitolehti kehittää työkseen seurakunnan yhteistyötä paikallisten asukkaiden ja toimijoiden kanssa. Hän oli mukana myös vastaanottokeskuksiin järjestettävässä keräyksessä, joka lähti seurakunnan jäsenten ideasta ja kanavoitui lopulta oman yhdistyksen perustamiseen.
Enemmän kuin julkisuus, järjestäjiä kiinnostaa yhteyden rakentaminen.
Kirkon täytyy näkyä ja kuulua. Tulevaisuusennusteiden mukaan kirkon olisi syytä panostaa jäseniinsä. Kaupungeissa on yhä vaikeampi ennustaa, miten jäseniä tavoitetaan, miten heidän katse- ja kuuloetäisyydelleen päästään tai mikä heitä voisi kiinnostaa.
Pop-up syntyy nopeasti ja vastaa ajan kutsuun. Esimerkiksi kirkot soittivat viime syksynä yli sadassa kirkossa ympäri maan saattokelloja Syyrian sodan uhrien muistoksi. Aleppon kellot palkittiin viestintätoimiston järjestämässä kilpailussa viestintätekona. Idea lähti Helsingin Kalliosta, missä kirkkoherra Teemu Laajasalo sai idean viestinnän ammattilaiselta.
Osa pop-up-hankkeista on tehty yhdessä yritysten kanssa. Turussa festivaaleilla on tarjottu ehtoollista ja festarihäitä on vietetty esimerkiksi Turussa ja Oulussa. Ohikulkijoiden jalkoja on pesty Helsingissä ja Tikkurilassa pääsiäisenä papit ovat istuneet pantapaidoissa paikallisen yökerhon tiskillä. Helsingin Kalliossa katufestivaali päättyi kirkkoon.
Nopeaan ideoiden tarttumiseen ja kokeilumieleen liittyy myös riskejä. Kallion kirkkoherra sai myöhemmin selitellä epäkristilliseksi moitittua kaaosta Herran huoneessa. Hänestä kovaäänisistä luettu Herran siunaus tai rukous olisi riittänyt päättämään juhlan niin, että tilaisuus olisi sopinut kirkkoon. Kun Paavalin kirkkoherra Kari Kanala viettää reformaation juhlavuonna avoimia saarnajatkoja sunnuntaisin kapakassa, voidaan siinä nähdä joko perinteiden vaalimista tai vaarantamista.
Kaupalliselta kalskahtava pop-up herättää monissa inhonväristyksiä. Osa kirkollisen pulpahtelun kritiikistä liittyykin sen taustaan ja motiiveihin. Pop up -ilmiö syntyi muodin ja ravintolayrittämisen maailmassa ja lipui sieltä järjestöihin ja kirkkoon, mutta myös kortteleihin ja kaupunginosayhdistyksiin.
Kirkon täytyy näkyä ja kuulua. Tulevaisuusennusteiden mukaan kirkon olisi syytä panostaa jäseniinsä.
Kirkolla ei ole tuotetta, vaan sanoma. Tyypillinen kaupallinen pop-up on myymälä, joka perustetaan tyhjillään olevaan tilaan vilkkaaseen paikkaan tai suuremman tapahtuman ajaksi. Ideana on tavoittaa uusia ihmisiä ja saada aikaan mielikuvia, joissa tuotteet tai palvelut muistetaan jossain uudessa asiayhteydessä.
Mutta eihän kirkko myy mitään eikä sillä ole tuotteita tai asiakkaita! Seurakuntapop-upin puolestapuhujien mukaan se ei tarkoita, ettei kirkko tarvitsisi uusia tapoja välittää uskoa ja pelastusta. Innostuneimmat pop-up-järjestäjät sanovat, että heidän esikuvansa on Jeesuksen tapa kohdata ihmisiä ja ideoiden reseptiksi riittää, että mennään esikuvan tapaan sinne, missä ihmiset liikkuvat.
Ei saa pelätä virheitä, on tempauskonkarien neuvo. Pop-upin onnistumista voi olla vaikea mitata ja tilastoida. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa voidaan laskea tykkäyksiä ja tilaisuuksissa osanottajia, mutta viestin ja uutisten vaikutusta on vaikea arvioida.
Esimerkiksi Malmin seurakunta on irrottanut idearikkaan pappinsa Meri Ala-Kokon työaikaa ostoskeskukseen, jossa hän alkaa työskennellä ostaripastorina ilman kappelia. Siinäkään ei etukäteen tiedetä, mitä tapahtuu, mutta pappi on näkyvästi saatavilla siellä, missä ihmiset kulkevat.
Ei saa pelätä virheitä, on tempauskonkarien neuvo. Pop-upin onnistumista voi olla vaikea mitata ja tilastoida.
Kaupallisella puolella pop-upin toteuttamisen riskit hallitaan. Kirkon suurin riski ei ole se, ettei se onnistu miellyttämään kaikkia, vaan se, että se lakkaisi olemasta kirkko.
Ei pop-up-hankkeiden tieltä siivota sakramenttien jakamista ja Sanan julistusta. Mutta monien mielestä kirkon yhteisöllinen luonne säilyy parhaiten kuuntelemalla ihmisiä. Jotkut pop-up-henkiset kirkolliset vaikuttajatkin kieltäytyivät esiintymästä asiayhteyksissä, joissa pop-up- sanaa käytetään.
Monet tekevät seurakuntien työtä ihmisten kanssa uusin tavoin, mutta puhuvat siitä perinteisin kristillisin termein rukouksena, rakkautena, auttamisena, läsnäolemisena, sakramenttien jakamisena ja julistamisena. Uskollisuus sanomalle on myös pop-up-kirkon ydin.
Juttu perustuu selvitystyöhön, jota kirjoittaja teki vuosina 2016–2017 pop-up-kirkko-hankkeessa.
Kuva: Mari Lähteenmaa. Seurakunnat ovat osallistuneet musiikkifestivaaleille erilaisin tavoin jo pitkään. Viime vuosina festareilla on myös vihitty etukäteen ilmoittautuneita pareja avioliittoon. Satu ja Osmo ”Ose” Pitkäkangas menivät naimisiin Qstock-festivaaleilla Oulussa viime kesänä.
Lue myös: