Aleppon kelloille tunnustus vuoden mahdollisuusviestijää etsineessä kisassa

Viestintätoimisto Ellun Kanat on julkistanut Vuoden 2016 mahdollisuusviestijät. Niiden joukossa on Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja sen Aleppon kellot -ilmiö. Muita tunnustuksen saaneita olivat WWF, MTK ja OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen. Tunnustuksesta päättivät viestintätoimiston kokoama mahdollisuusviestinnän raati ja yleisö.

Aleppon kellot voitti vastuullisen mahdollisuusviestijän kategorian.

”Muutos ei aina lähde johdosta. Joskus tarvitaan rohkeita työntekijöitä, jotka uskaltavat ottaa kantaa. Kellojen soitto oli lämmin ja humaani teko, jossa hyödynnettiin mitä perinteisintä mediaa eli kirkonkelloja. Seurakunnat ja kirkot ympäri Suomea lähtivät mukaan ja Aleppon kellot kuuluivat myös ulkomailla. Kellojen soitolla oli suuri symbolinen merkitys – voimattomuuden tunne vaihtui tueksi Aleppon uhreja kohtaan”, palkintoperusteluissa sanotaan.

Huomiokategorian voitti WWF:n Norppalive ja vuoden 2016 parhaan johtajan, ja mahdollisuusviestijän kategorian ykkönen oli OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen. Yleisöäänestyksen voitti 2 435 äänellä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton traktorimarssi. Äänestys toteutettiin Ellun Kanojen Facebook-sivuilla.

Vuoden 2016 mahdollisuusviestijän valitsivat Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi, S-ryhmän kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu, toimittaja Tuomas Enbuske, Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila, Aalto EE:n toimitusjohtaja Pekka Mattila, MindMill Networkin senior advisor ja co-founder Marjaana Toiminen, digitalisti ja Digitalist Networkin perustaja Ville Tolvanen sekä Ellun Kanojen hallituksen puheenjohtaja Kirsi Piha.

Ellun Kanat järjesti kilpailun yhteistyössä Kauppalehden, Finlaysonin ja Aalto EE:n kanssa.

Kuva: Olli Seppälä. Aleppon kellot -kampanja alkoi Kallion kirkosta Helsingistä.

Lue myös:

Viestintätoimisto etsii vuoden 2016 ”mahdollisuusviestijää” – ehdolla Aleppon kellot ja Irja Askola

Edellinen artikkeliLapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Seuraava artikkeliKäräjäoikeudelta ehdollinen vankeustuomio maallikkosaarnaaja Jalovaaralle rahankeräysrikoksesta

Ei näytettäviä viestejä