Afrikan anglikaaneille ensimmäinen naispiispa

Etelä-Afrikan anglikaaninen kirkko valitsi torstaina 18. heinäkuuta piispaksi ensimmäisen naisen koko maanosassa, kertoo Episcopal News Sevice (ENS).

Pastori Ellinah Ntombi Wamukoya, 61, ei ollut aluksi edes ehdolla Swasimaan piispanvaalissa. Kun seitsemän vaalikierrosta oli käyty ilman tulosta, kaivattiin vaaliin uusia ehdokkaita ja hän suostui ehdokkaaksi. Wamukoya sai vaadittavat kaksi kolmasosaa äänistä sekä maallikoilta että papeilta.

Piispanvaalin tuloksen perusteella Wamukoyasta tulee Swasimaan ja Afrikan 12 anglikaanisen arkkihiippakunnan ensimmäinen naispiispa. Wamukoya toimii tällä hetkellä kappalaisena Swasimaan yliopistossa ja St. Michaelin lukiossa sekä Manzinin kaupunginvaltuuston johtajana.

Wamukoyan valinnan vahvistavat vielä piispainkokouksen jäsenet. Vahvistamisen jälkeen Wamukoya on anglikaanisen kirkon 24. virassa toimiva naispiispa.

Etelä-Afrikan anglikaaninen kirkko on juhlinut tänä vuonna naisten papiksi vihkimisen 20-vuotisjuhlaa. Kirkolliskokous, jossa naispappeus hyväksyttiin, pidettiin sattumoisin juuri Swasimaassa. Kirkkoon kuuluvat Etelä-Afrikan lisäksi myös Angola, Mosambik, Namibia ja Lesotho.

Edellinen artikkeliSeurakunnat valitsivat Jukka Pojan festareille Turussa
Seuraava artikkeliLehti: Hevistä ei hevillä häämusiikkia kirkkoon

Ei näytettäviä viestejä