Afganistanissa surmattuja muistetaan viikonloppuna kirkoissa

Monet ovat ilmaisseet osanottonsa Afganistanissa eilen torstaina surmattujen kahden suomalaisen avustustyöntekijän kuoleman johdosta. Kansanlähetys kiittää työntekijöittensä muistamisesta tiedotteella.

– Olemme kiitollisia lukuisista surun ilmauksista, jotka olemme saaneet suru@sekl.fi -sähköpostiosoitteeseemme. Välitämme ne kootusti lähiomaisille myöhemmin. Meitä ovat lohduttaneet myös arkkipiispan ja useiden muiden piispojen sekä eri järjestöjen surunvalittelut, Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen kertoo.

Eri seurakunnissa järjestetään viikonlopun aikana hartauksia Afganistanissa eilen menehtyneiden avustustyöntekijöiden muistoksi. Lisäksi sunnuntaina monessa kirkossa jumalanpalveluksen yhteisessä esirukouksessa sytytetään kynttilä ja rukoillaan omaisten ja ystävien sekä Afganistanin kansan puolesta

Kansanlähetys toivoo omaisten pyynnöstä, ettei julkisuudessa mainita uhrien nimiä.

– Minua on syvästi lohduttanut sen huomaaminen, etteivät omaiset emmekä me, sure yksin, Mika Tuovinen sanoo.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliHerzog-tapahtumalla kovat yleisöodotukset
Seuraava artikkeliKari Peitsamosta Suomen ennätysmies

Ei näytettäviä viestejä