Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan pastori Johanna Tilus sai adhd-diagnoosin vuonna 2022. Hän kokee papin työn sopivan omalle persoonalleen hyvin. Diagnoosin saaminen ei ollut hänelle yllätys.
– Olin jotenkin syvällä sisimmässäni tajunnut, että en ehkä toimi niin kuin useimmat niin sanotut normaalit ihmiset toimivat. Tunsin olevani jotenkin erilainen.
Jo lapsena Tilus luki valtavasti kaikenlaisia kirjoja. Silloin hän ei nähnyt tai kuullut mitään muuta.
– Motorisesti en ollut vilkas, joten se vilkkaus oli ihan siellä omassa päässäni.
Haittapuolena oli kuormittuminen tietynlaisissa tilanteissa. Tilus vertaa sitä siihen, kuin ”päässä surisisi koko ajan 16 kaistaa.”
– Silloinhan on hyvin vaikeaa keskittyä yhtään mihinkään. Sitäkin usein sattuu, että kaikki asiat ovat hukassa.
TILUS SAI pappisvihkimyksen aikuisiällä. Ennen papin tehtäviin siirtymistä Tilus on työskennellyt monenlaisissa työtehtävissä esimerkiksi kaupallisella alalla ja tiedottajana.
Seurakuntapastorin tehtävän hän kokee sopivan itselleen oikein hyvin. Tilanteet vaihtelevat usein ja silloin adhd-aivot eivät pääse tylsistymään.
Tiluksen tehtäviin kuuluu seurakuntapapin perustyön lisäksi lähetystyö, kansainvälinen- ja monikulttuurityö.
– Pääsen työskentelemään luovasti ja omalla persoonallani. Se sopii minulle hyvin.
Tilus on vuosien mittaan oppinut ja omaksunut erilaisia itseään auttavia keinoja. Niitä ovat esimerkiksi säännöllinen päivä- ja viikkorytmi, riittävä liikkuminen luonnossa, muistilaput, tehtävälistat sekä kännykän muistutustoiminto.
Toimiva lääkitys on myös adhd-ihmiselle olennainen asia.
– Se rauhoittaa siinä tilanteessa, kun aivot käyvät siellä ylikierroksilla.
Pappi kohtaa paljon erilaisia ihmisiä. Tilus pitää itseään sosiaalisena, mutta vastapainoksi on sitten oltava mahdollisuus rauhoittumiseen.
– Jos työviikkoni on ollut kovin kuormittava, niin sitten en vapaan koittaessa juurikaan harrasta sosiaalista kanssakäymistä.
KUN TILUS sai diagnoosin, niin hän ei halunnut pitää asiaa salassa työyhteisöltään. Sopivissa yhteyksissä hän mainitsi asiasta kasvotusten ja viesti myös sosiaalisessa mediassa.
– Luulen, että adhd:ni on näkynyt aika hyvin ulospäin kaikille muille paitsi itselleni, hän sanoo nauraen.
Työkaverin ilmoitus diagnoosistaan on otettu vastaan luontevasti, eikä ole aiheuttanut sen suurempaa keskustelua. Jakaakseen tietoa Tilus perusti viime vuoden alussa Instagramiin adhdpappi-tilin. Sen postauksilla on hieman yli 300 seuraajaa.
– Halusin tällä rikkoa ennakkoluuloja. Niitähän liittyy sekä papin työhön että adhd-tyyppeihin. Mutta en minä mikään kirkon virallinen adhd-pappi todellakaan ole.
Kaiken kaikkiaan Tilus näkee oman adhd-historiansa eräänlaisena löytöretkenä omaan itseensä ja käyttäytymiseensä. Uusia oivalluksia on tullut ja välillä se on ollut riemastuttavaakin.
– Tärkeää vertaistukea minulle ovat antaneet somessa leviävät meemit. Nauraa käkätän itsekseni vedet silmissä, kun seuraan adhd-aiheisia meemejä ja videoita. Tunnistan itseni niistä niin hyvin.
Muttereita ja ruuveja voi lokeroida, mutta ihmisiä ei.
NEPSY ON lyhenne sanoista neuropsykiatrinen. Sillä viitataan erityisesti neuropsykiatrisiin erityispiirteisiin, oireisiin ja haasteisiin, jotka liittyvät usein henkilön kehitykseen ja käyttäytymiseen.
Seurakunnat kohtaavat adhd- tai muita nepsypiirteisiä muun muassa ripareilla, jonne tulevanakin kesänä tulee tuhansia nuoria. Itsekin riparille kesäkuussa lähtevä Tilus huomauttaa, että adhd-diagnoosi on auttanut häntä ymmärtämään paremmin yhden asian.
– Muttereita ja ruuveja voi lokeroida, mutta ihmisiä ei.
Ripareilla ja muutenkin seurakuntaelämässä on mielekkäämpää, ettei oleta asioita.
– Tai jos olettaa, niin olettaa monimuotoisuutta. Adhd-ihmiset eivät ole keskenään samanlaisia, eivätkä myöskään nuoret, lapset, kehitysvammaiset tai vanhukset.
TILUS KERTOO, että seurakunnat tietävät ripareille osallistujista aina jotain, mutta ei läheskään kaikkea.
– Jos ripariryhmässä on 20–25 nuorta ja kenenkään kohdalla ei olisi merkintää lukihäiriöstä tai nepsydiagnoosista, niin todennäköisesti heitä kuitenkin joukossa on.
Realiteetit leirikeskuksissa ovat mitä ovat. Nepsy-ystävällisyys on vasta pitkälti puheen asteella. Esimerkiksi leirikeskusten tilat eivät välttämättä mahdollista rauhoittumista, kun huoneissa yöpyy useita nuoria.
– Nepsyjä ja varmasti muitakin nuoria auttaisi se, että päivän aikana pidettäisiin taukoja riittävästi.
Myös päivä- ja viikko-ohjelman selkeä avaaminen voisi vähentää monen riparilaisen kuormitusta.
– Olisi fiksua kertoa vaikka ennen hartautta selkeästi, mitä osioita se sisältää. Tämä tapa olisi hyvä kaikessakin seurakuntatoiminnassa. Ettei aina oletettaisi, että asiat kyllä tiedetään.
Lue myös:
Pienin askelin kohti nepsy-ystävällistä seurakuntaa
Ilmoita asiavirheestä