Äänestys: Kangasalan kirkko on Suomen saavutettavin

Suomen saavutettavimmaksi kirkoksi Radio Dein ja Kirkkohallituksen järjestämässä kilpailussa äänestettiin Kangasalan kirkko. Finaalissa kilpailivat myös Mikkelin Pitäjänkirkko, Vaalijalan kirkko ja Turun tuomiokirkko. Kangasalan kirkko sai 44 prosenttia äänistä.

Kaikkiaan voittoa tavoitteli yhteensä 24 kirkkoa. Ehdokkaita kilpailuun pyydettiin kuuntelijoilta, ja lisäksi niitä valitsi kirkon vammaistyön neuvottelukunta.

Saavutettavuus toteutuu voittajakirkossa monella tavalla aina esteettömyydestä asenteisiin. Kangasalan kirkossa saavutettavuuden huomioimiselle pohja on luotu 1980-luvun loppupuolen remontissa, jossa lähes kaikki fyysiset esteet poistettiin. Leveällä keskikäytävällä mahtuu hyvin kulkemaan pyörätuolilla, alttarille ei ole portaita ja myös alttarialueella on hyvin tilaa liikkua pyörätuolilla.

Kameravalvontajärjestelmän avulla pyritään reagoimaan tilanteisiin, joissa seurakuntalainen mahdollisesti tarvitsee apua. Tilaisuuksia välitetään netin kautta, jotta osallistua voi, vaikka olisi estynyt tulemaan paikalle. Työ Kangasalan kirkossa saavutettavuuden lisäämiseksi jatkuu edelleen ja esimerkiksi ulos ollaan lisäämässä kaiteita.

Kangasalan kirkkoa ehdotti kilpailuun Radio Dein kuuntelija, joka on seurakunnan jäsen. Laajoissa perusteluissaan hän kiitti muun muassa sitä, että seurakunnassa on hyvin myönteinen suhtautuminen erityisryhmiä kohtaan.

Edellinen artikkeliSuvelan uuteen ekokappeliin lämpöä tuovat valo ja kuusi – tilat on täytetty lasitaiteella
Seuraava artikkeliSuomensukuiset luterilaiset koolla Petroskoissa – avajaisissa kritiikkiä sisarkirkoille

Ei näytettäviä viestejä