Pieneen keskisuomalaiseen kaupunkiin muuttaa lyhyen ajan sisällä toista tuhatta ulkomaalaista työntekijää, kymmenistä eri kansallisuuksista. Vuoden loppuun mennessä kausityöntekijöitä tulee olemaan 2 500. Vajaan 20 000 asukkaan Äänekoskesta on tullut lyhyessä ajassa monikulttuurinen teollisuuspaikkakunta, missä iltaisin ruokakauppojen jonoissa seisoo pitkän työpäivän tehneitä rakentajia.
Äänekoski nousi reilu vuosi sitten ykkösuutisaiheeksi, kun Metsä Fibren biotuotetehdas päätti investoida ja rakentaa maailmanlaajuisesti suuren mittaluokan tehtaan. Uutista juhlittiin paitsi Äänekoskella, myös valtakunnallisesti. Tieto jättimäisestä investoinnista keskellä pitkittynyttä lamaa toi valoa ja uskoa tulevaisuuteen. Auringonlaskun toimiala, metsäteollisuus, palaa juurilleen.
Seurakunta ei kysy, mihin rahat riittävät, vaan: Mitä tarvitaan?
Omin paikallisin voimin tehdasta ei ehditä pystyttää, apuun tarvitaan lähes 3 000 ulkomaalaista työntekijää. Työn, tuotteiden ja teollisuuden globaalit virrat johtavat hetkeksi Äänekoskelle.
Mitä tekee Äänekosken seurakunta?
– Helpoin vaihtoehto olisi varmaankin ollut olla tekemättä mitään, jäädä turvallisesti tuttuihin tehtäviin, johtava diakoniatyöntekijä Erkki Tourunen toteaa.
– Tuntuisi kuitenkin täysin luonnottomalle kävellä vieraiden ohi, hän jatkaa.
Yhteiskunnallisentyön papilla Lauri Pietikäisellä on pitkä kokemus tehdastyöyhteisön parissa. Hän tietää työntekijöiden tunnot. Mutta miten kohdata uusia työntekijöitä ilman yhteistä kieltä? Heitä on tullut Puolasta, Baltian maista, Venäjältä, Kaukasukselta.
He tekevät pitkää päivää ja työviikkoa, jotta saavat koottua pitkiä vapaajaksoja kotona käymiseen. Parakkikylä on siisti, mutta voiko koputtaa oveen ja kysyä, mitä kuuluu? Kuka toivottaa tervetulleeksi? Kenen työnkuvaan se kuuluu ja riittääkö työaika? Seurakunnan resurssit eivät suinkaan ole kasvamaan päin ja seurakunnassa oli näköpiirissä yhden diakoniaviran lakkauttaminen.
Erkki Tourunen on nuorena itsekin ollut reissutyössä. Nyt hän on mukana Lapuan hiippakunnan vapaaehtoistyötä kehittävässä työryhmässä ja oivalsi melko pian, että on lähdettävä seurakunnan ulkopuolelle etsimään yhteistyökumppaneita.
Suunnittelu ei lähtenyt siitä, mihin rahat riittävät, vaan siitä, mitä yhteisössä tarvitaan. Seuraavaksi mietittiin, ketkä osaisivat, miten luoda yhteyksiä ja ennen kaikkea luottamusta kausityöntekijöiden kanssa. Alueella on samanaikaisesti ihmisiä, joiden oma työnäkymä on haastava. Miten toimia erilaisten kokemusten välittäjänä ja ilmapiirin pehmentäjänä?
Seurakunnan työntekijät eivät päätä toimivasta toiminnasta
Katukuvan monikulttuuristuminen ei ole Äänekoskella uutta. Vuosi sitten alueelle saatiin maahanmuuttajia ja seurakuntaan syntyi suurehko ryhmä ihmisiä, jotka halusivat neuvotella, mitä yhdessä voitaisiin tehdä.
Vuoden takainen kokemus loi pohjaa ja uskoa siihen, että monikulttuuriseen työhön saadaan väkeä. Tuolloin aktivoituivat osin eri ihmiset. Nyt mukana on uusia henkilöitä ja ryhmiä.
Vapaaehtoistoiminnan organisoitumisessa on lähdettävä liikkeelle siitä, millainen porukka on ja mihin itse kunkin historia on heitä valmentanut, Erkki Tourunen ajattelee.
– Kun mukaan tulee erilaisia ihmisiä, jokainen kiinnittää huomiota omalla laillaan siihen, mitä tarvittaisiin. Siitä syntyy se toiminta, ei seurakunnan valmiista ajatuksista.
Se ei Tourusen kokemuksen mukaan toimi, että seurakunta tarjoaa jotakin valmista, seurakunnan työntekijöiden kesken ideoitua uusille tulokkaille.
– Niin kuin se saunailta. Tehdasprojektissa työskentelevä diakoni Unto Mikkonen ja Erkki Tourunen vilkaisevat toisiinsa ja naurahtavat.
– Se oli kovasti meistä lähtenyt idea – eikä toiminut.
Vapaaehtoiset murtavat muureja ja auttavat kauppa-asioissa
Kaupungin vapaa-aikatoimi lähti kyselemään tehtaan rakentajien tueksi paitsi seuroja, kuten urheilu- ja kalastusseuroja, myös yrittäjiä.
– Mukaan lähteminen ei näköjään ole vaikeaa, kun on oivallettu, mitä itse voi tehdä, Erkki Tourunen toteaa.
Esimerkiksi Suomi-Venäjä –seuran toiminta on ollut kullanarvoista. Seuran jäsenet pyörivät kauppakeskuksissa ja kassajonojen liepeillä, ovat näkyvillä ja saatavilla, ohimennen kohdattavissa,
– He ovat ne kädet ja jalat lidleissä, yhteyssilta, Unto Mikkonen painottaa. Kun kohtaaminen syntyy, niin se antaa hyvää mieltä ja saa hyvälle tuulelle. Vapaaehtoiset itse ovat puhuneet muurinmurtamisesta.
Aika monia rajoja on jo rikottu. Tekeminen on osoittanut, että voidaan muuttaa sellaista, mikä on ollut perinteisesti jollakin tavalla iät ajat. Myös sitä, ketkä toimivat seurakunnan kanssa ja ketkä eivät.
– Aikoinaan ei olisi ehkä ollut ihan luontevaa, että tehtaan luottamushenkilöt, Suomi-Venäjä –seura ja seurakunta toimivat yhdessä, Unto Mikkonen naurahtaa.
Kaiken kaikkiaan kokemus on paitsi lisännyt yhteistyösuhteita myös laajentanut diakonian alaa.
Lettuja ja makkaraa maksutta – jää murtui
Maailma tulee ihan konkreettisesti lähelle eri tavoin kuin aikaisemmin. Ekumenia toteutuu arjen tilanteissa. Unto Mikkonen oli parakkialueelle järjestetyssä vapaa-ajantapahtumassa diakoninpaita päällä. Puolalainen rakentaja totesi, että ei luota häneen, osoitti pantaa ja selvensi, ”koska sinä elät selibaatissa enkä tiedä elämästä mitään”.
– Ehei, minulla on seitsemän lasta ja kuusitoista lastenlasta, Unto Mikkonen vastasi. Katolisen maan mies ilahtui ja tokaisi, että luotanpa sittenkin.
Kun he olivat pystyttämässä katoksia tuohon tapahtumaan, baltialainen mies pihan poikki kulkiessaan tiedusteli, mitä sieltä voi ostaa. Kun hän kuuli, että tilaisuudessa tarjotaan lettuja, makkaraa ja joukkuepelejä, hän vielä tarkensi, mitä ne maksavat. Mitä, ilmaista! Mies ilahtui ja sanoi, että menee kertomaan kaikille. Ensimmäinen jää oli murrettu.
– Se kääntyi niin, että me oltiin ohjelman suorittajia, Tourunen ja Mikkonen nauravat. Parakkien asukkaista löytyi taitavia jousiammunnan harrastajia ja he alkoivat neuvoa muita, miten ammutaan.
– Kyllä tämä vaatii rohkeutta ja oli hyppy tuntemattomaan. Se on sitä edelleen, Erkki Tourunen myöntää.
Tervetulleeksi voi toivottaa myös teoin
Unto Mikkosta pelotti myös silloin, kun he Keuruun seurakunnassa päättivät toimia nopeasti ja organisoida sadan turvapaikanhakijan hätämajoituksen. Luvat toimintaan saatiin paria tuntia ennen kuin ensimmäiset majoittujat tulivat.
Ensimmäiset kaksi viikkoa toimintaa pyöritettiin vapaaehtoisten varassa. Unto Mikkosella on työvuosia seurakunnassa jo yli neljäkymmentä. Varmuutta ja rohkeutta tekemiseen antaa jatkuva kouluttautuminen, viimeisimmäksi YAMK sosionomin tutkinto.
– Osaamistaan pitää käyttää, hän toteaa, muuten koulutukset menevät hukkaan. Ja pitää uskaltaa heittäytyä uuteen.
Turvapaikanhakijat ja ulkomaiset tehtaanrakentajat ovat antaneet Äänekoskella seurakuntalaisille tilaisuuden elää kristillisyyttä käytännössä, Erkki Tourunen miettii.
– Ehkä aina ei tarvitse puhua ääneen niin paljon, Tourunen sanoo ja viittaa keskusteluun kristillisyydestä tai vapaaehtoistyön ytimestä rakkauden kaksoiskäskynä.
– Lähimmäisenrakkaus on ihmisessä sisäänrakennettuna, ja kun tulee tilaisuus auttaa, niin lähdetään liikkeelle ja kohdataan. Se juttu, se ydin on siinä. Päälle päätteeksi tulee hyvä fiilis ja huomataan, että nythän me tehtiin se. Toivotetaan toisille tervetuloa, vaikka ei ilmaistaisi sitä sanoin vaan tekemällä.
Diakonianvirka säästyi
Lapuan hiippakunta lähti tukemaan Äänekosken seurakunnan tehdasprojektia. Tilannetaju, herkkyys nähdä tarve ja rohkeus lähteä eteenpäin poiki sen, että yhtä diakoninvirkaa ole tarvinnut lakkauttaa.
– Kun uskaltaa lähteä kehittämään uutta, ei näemmä tosiaan voi tietää, mitä se tuo mukanaan, Tourunen ja Mikkonen hymyilevät.
– Virka olisi leikattu ilman tätä projektia. Uudella tapaa tekeminen kannattelee näin myös perustyötä.
Unto Mikkonen jatkaa tehtävässä ensi kesään, siirtyy sitten eläkkeelle ja suuntaa merille merimieskuraattoriksi. On mentävä sinne, missä tarvitaan.
Kuva: Erkki Tourunen. Äänekosken tehdasrakennustyömaan parakkialueella järjestettiin ulkomaisille työläisille vapaa-ajantapahtuma, jossa oli tarjolla ilmaisia lettuja ja makkaraa sekä joukkuepelejä. Mukana järjestelyissä oli myös Äänekosken seurakunta.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***
Lue myös:
Olkiluodon papit palvelivat työmiehiä kirkon jäsenyyttä kyselemättä