Hyvinkään seurakunnan rippileirien isonen Silja Mähönen: ”Ihan tavallinen nuori pärjää isosena”

Silja Mähönen on tänä kesänä isosena kahdella riparilla. Kuva: Vesa Keinonen

Tuhannet nuoret osallistuvat tänäkin kesänä seurakuntien rippileireille. Hyvinkääläinen Silja Mähönen on tyytyväinen ensimmäiseen leiriinsä isosena Sääksin leirikeskuksessa.

1 Mikä sai sinut lähtemään isoseksi?

– Oma riparini oli tosi hieno kokemus. Halusin päästä uudelleen leirille ja kokea sen nimenomaan isosen näkökulmasta. Tänne tulemista helpotti myös se, että olen aikaisemmin toiminut isosena varhaisnuorten leireillä.

– Tykkäsin paljon oman riparini isosista. He olivat tosi heittäytyviä ja tilanteissa läsnä. Isosemme olivat myös luotettavia. Heille pystyi puhumaan oikeastaan mistä vaan.

2 Oliko kokemus isosen tehtävästä sellainen, jota etukäteen odotit?

– On se ollut. Minulla oli leirille tullessa ehkä vähän jännittyneet fiilikset, mutta heti kun tapasin tämän porukan, niin olin tosi helpottunut. Riparilla isonenkin voi olla juuri sellainen persoona, kuin hän oikeasti on.

3 Oletko oppinut leirillä itsestäsi jotakin uutta?

– Olen huomannut olevani ihan hyvä esiintymään. Se nostaa itseluottamusta. Kehityskohteeksi otan sen, että olen vähän huono kehittelemään jatkokysymyksiä muiden esittämiin kysymyksiin.

4 Nykyajan nuorille tunnutaan asetettavan kovia vaatimuksia. Pärjääkö kuitenkin ihan tavallinen nuori isosena?

– Kyllä pärjää. Isosen tehtävässähän oppii koko ajan lisää seuraavia leirejä varten. Eikä jokaisen isosen tarvitse olla paras kaikessa.

– Jos nuorella on paljon sosiaalisia pelkoja tai ahdistuksia, niin sitten voi olla haasteellisempaa. Isosen pitää olla valmis heittäytymään erilaisiin tilanteisiin ja viettämään aikaa riparilaisten kanssa.

5 Menet heinäkuussa isoseksi vielä toisellekin riparille. Mitä viet sinne oppina mukaan tältä ensimmäiseltä leiriltä?

– Haluaisin mennä sinne niin, ettei minulla olisi mitään valmiita ennakkokäsityksiä muista leirille tulevista nuorista tai aikuisista.

– Käytännön asioiden kohdalla olen miettinyt, että herkkuja pitää olla enemmän mukana. Ja voisi nukkua paremmat yöunet ennen leirin alkua.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKansan Raamattu­­seuran uusi toiminnan­­johtaja Kalle Virta: Kirkko­hallitukselta syksyllä uudet evankelioimisen toiminta­ohjeet seurakunnille
Seuraava artikkeliPääkirjoitus: Työvoimapula tuli kirkon kynnykselle, yhtenä syynä heikko palkkakehitys

Ei näytettäviä viestejä