
Suursuon sairaalan palliatiivisen osaston yhteisiin tiloihin on kerääntynyt iso joukko sairaalan henkilökuntaa. Potilaita istuu pöydän ääressä, ja yksi heistä on tuotu paikalle sängyn kanssa. Hän näyttää nukkuvan.
Kuohuviinilaseissa on kuplivaa limonaadia, ja tunnelma on odottava. On sairaalamuusikko Anna Brummerin viimeinen työpäivä tässä sairaalassa ennen eläkkeelle jäämistä.
Pienien puheiden ja muistamisten jälkeen nostetaan malja. Hellepäivän tunnelma on lämmin sekä konkreettisesti että tunnetasolla. Pieni kesäkonsertti voi alkaa.
Soittamassa ovat Brummerin lisäksi hänen työnsä jatkajat viulisti Krista Jäänsola ja kontrabasisti Sampo Lassila sekä sairaalan oma palliatiivisen hoidon lääkäri Kaisla Mannerla saksofoninsa kanssa. Ruislinnun laulu korvissani. Taas on aika auringon. Yhteislaulu tempaa mukaansa.
Lopuksi lauletaan Suvivirsi. Sängyssä nukkunut potilas avaa silmänsä ja joku henkilökunnasta silittää häntä olkavarresta. Monen silmässä kimmeltää kyynel. Omassanikin. Virren voima on väkevä. Laulun loputtua sängyssä oleva potilas vaipuu takaisin uneen.
ENNEN KUIN lähdemme kiertämään potilashuoneissa, ehdin vaihtaa ajatuksia pöydän ääressä istuvien potilaiden kanssa. He kertovat, että Anna Brummerilla on kyky kohdata. Hän on joustava ja luova. Herkkäviritteinen muusikko, ja lisäksi taitava keskustelija. Lämmin, suora, valoisa ja vaatimaton. Löytää jokaiseen hetkeen oikeat sanat.
– Kirjoita kuule siihen juttuun meidän nimissä kaikki mahdolliset kehut mitä keksit. Ne ovat varmasti kaikki totta, eräs rouva summaa. Muut nyökyttelevät.

ITÄHELSINKILÄINEN MUSKARIOPETTAJA ja lapsityön kanttori Anna Brummer vaihtoi yhdeksän vuotta sitten turvallisen kuukausipalkkaisen työnsä ruotsinkielisessä seurakunnassa freelance-muusikon työhön sairaaloissa.
Siitä asti hän on kiertänyt palliatiivisen hoidon osastoilla ja saattohoitoyksikössä toteuttamassa lähellä kuolemaa olevien potilaiden laulutoiveita eikä ole katunut päätöstään.
– Musiikin avulla mahdollistan jotain hyvää ihmiselle, joka on lähdössä täältä pois. Arvokkainta tässä työssä on kohtaaminen ja lohduttaminen musiikin avulla. Laulan potilaille heidän toivelaulujaan ja kuuntelen, mitä ajatuksia ne heissä herättävät. Näin voin tukea heitä kuoleman lähestyessä.
Musiikki tuo turvaa ja mahdollistaa yhteydentunteen. Kuolemaa lähestyvällä ei ole Brummerin kokemuksen mukaan usein enää suojakuorta, vaan hän on hyvin aidosti ja pelkistetysti läsnä.
– Kun pidin vastasyntynyttä lapsenlasta sylissäni ajattelin, että vastasyntyneen sielussa ja kuolevan sielussa on jotain yhteistä. Vastasyntynyt on saapunut tänne jostain ja kuoleva on lähdössä. Molempien elämä on hauras ja heidän kanssaan koen olevani mysteerin äärellä.
Sairaalamuusikoksi Brummer päätyi opiskeltuaan yleisötyön johtamista. Taideyliopiston koulutus tähtäsi siihen, että musiikkia ja muuta taidetta viedään sinne, missä sitä ei ole tai mistä ihmiset eivät itse pääse taiteen pariin.
– Meistä koulutettiin kulttuurin mahdollistajia. Itse hakeuduin työharjoitteluun Terhokotiin. Pohtija-Anna halusi ymmärtää kuolemasta enemmän. Sen jälkeen kävi ilmi, että Terhokoti jatkaisi mielellään kokeilua, ja sille tielle jäin.
”Laulut aiheuttavat voimakkaita tunnereaktioita ja sama laulu voi merkitä eri ihmisille hyvin erilaisia asioita.”
KONSERTTI YHTEISISSÄ tiloissa on sairaalamuusikon työssä poikkeus. Tavallisesti Anna Brummer on kiertänyt potilashuoneissa niiden luona, jotka ovat sitä etukäteen toivoneet. Hoitajat kartoittivat potilaiden toiveita ennen kuin Brummer saapui paikalle.
Monia potilaita Brummer ehti tavata useita kertoja. Hän kirjoitti muistiin heidän laulutoiveensa. Kun heidän kuntonsa heikentyi eivätkä he ehkä jaksaneet enää puhua, Brummer tiesi, mikä on ollut kenenkin lempikappale.
– Tässä työssä on erittäin tärkeää kuunnella potilaita herkällä korvalla eikä olettaa mitään. Laulut aiheuttavat voimakkaita tunnereaktioita ja sama laulu voi merkitä eri ihmisille hyvin erilaisia asioita.
Kun Vesa-Matti Loiri kuoli, monet potilaat toivoivat, että Brummer laulaa heille Veskun tunnetuksi tekemän laulun Nocturne. Vuodesta toiseen potilaiden suosikkilaulu on ollut Maan korvessa kulkevi eli Suojelusenkeli. Se linkittyy monilla lapsuuden turvan kokemuksiin. Vanhemmat tai isovanhemmat ovat ehkä laulaneet sitä lapsen vuoteen vieressä nukkumaan mennessä.
– Toisaalta esimerkiksi Junnu Vainion Albatrossi on monille miehille tärkeä.
Mikäli Anna Brummer ei osannut jotain potilaan toivomaa laulua eikä sitä löytynyt mukana olevista nuottikirjoista, hän hankki nuotit ja opetteli laulun seuraavaksi viikoksi.
Brummerilla oli aina mukanaan myös afrikkalainen peukalopiano Kalimba. Se on kevyt kantaa ja sen sointi on pehmeä. Brummer improvisoi sillä rauhoittavaa musiikkia silloin, jos laulettu musiikki ei puhutellut potilasta, vaan hän kaipasi jotain meditatiivisempaa.
”Jos joku haluaa kuolla salaa itseltään, sekin täytyy hyväksyä.”
JOTKUT POTILAAT haluavat puhua kuolemasta ja suunnitella sairaalamuusikon kanssa hautajaistensa musiikkia. Brummer koki sen lahjaksi ja suureksi luottamuksen osoitukseksi.
– He, joille virret eivät ole niin tuttuja, saattoivat kysellä minulta suosituksia virsistä, joissa olisi tietynlainen heille tärkeä ajatus tai sanoma. Toisinaan sain myös kutsun esiintymään siunaustilaisuuteen tai muistotilaisuuteen.
Jotkut potilaat taas haluavat puhua laulujen lomassa vain arkisista asioista.
– Sekin on tärkeää. Ja jos joku haluaa kuolla salaa itseltään, sekin täytyy hyväksyä.
Toisinaan keskusteluissa nousi esiin myös hengellisiä asioita. Ne tuntuivat entisestä seurakunnan työntekijästä luontevilta. Brummer kulki mielellään myös sairaalapapin mukana ehtoollisen jaossa ja saattohartauksissa.
– Kaikki hyvä musiikki on tavallaan hengellistä.

POTILAIDEN PALAUTE kantoi Brummeria työssä, joka on yhtä aikaa palkitsevaa ja raskasta. ”Tämä pelasti päiväni. Tämä auttoi yhtä paljon kuin kipupiikki. Tuntuu hyvältä, kun laulat ihan minulle vaan.”
– Jos potilaan kohdalle on osunut paljon menetyksiä lyhyessä ajassa, se tuntuu kohtuuttomalta. Tehtäväni on silloin olla kuuntelija. En voi ottaa ihmisen kuormaa pois, mutta olen siinä rinnalla kanssaihmisenä. Haastavimpia tilanteita purin työnohjauksessa.
Vastapainoa Brummerin työhön ovat tuoneet esimerkiksi lapsenlapset. Pienen ihmisen ajatukset ja touhut virkistävät kuoleman läheisyyden jälkeen ja yhdessä on kiva vaikka leipoa.
Toisaalta musiikki itsessään on lääke myös sairaalamuusikolle.
– Kun kehoni soi, se hoitaa ihmistä, jota pidän kädestä, ja samalla myös minua.
”Silloinkin kun sanoilla ei enää päästä ihmistä lähelle, musiikki luo väylän kohtaamiseen.”
BRUMMER ON työskennellyt paitsi Suursuon sairaalassa Helsingissä myös palliatiivisilla osastoilla Espoon sairaalassa sekä saattohoitopotilaiden ja heidän omaistensa parissa Terhokodissa.
– Olen käynyt kaikissa yksiköissä kerran tai pari viikossa. Työ on itsenäistä, mutta haasteena on ollut, että minulla ei ollut työyhteisöä. Työskentelin joka arkipäivä eri työpisteessä.
Sairaalamuusikon palkka kertyy pienistä puroista. Espoossa työtä rahoitti Espoon seurakuntayhtymä. Brummerin jäädessä eläkkeelle työ Espoossa loppuu. Suursuon sairaalassa tehtävää työtä varten Brummer haki kymmeniä apurahoja, joita hänelle myönnettiin matkan varrella toistakymmentä.
Suursuon sairaalan apulaisylilääkäri Jessica Löf arvostaa suuresti sairaalamuusikoiden työtä. Hän kirjoitti suosituksia myös uusien sairaalamuusikoiden apurahahakemuksiin. Suomen kulttuurirahasto mahdollistaa työn jatkumisen Suursuon sairaalassa toistaiseksi.
– Musiikilla on valtava merkitys. Silloinkin kun sanoilla ei enää päästä ihmistä lähelle, musiikki luo väylän kohtaamiseen. Henkilökunnalle on tärkeää voida tarjota potilaille myös tällaista apua kärsimykseen. Muusikko antaa potilaille sitä, mitä he tarvitsevat. Ilon ja surun jakamista, Löf sanoo.
Myös Suursuon sairaalapappi Saila Heinikoski kiittää sydämestään Anna Brummeria hyvästä yhteistyöstä.
– Kuolevan potilaan hyvästelyhetkeen on tullut usein ainutlaatuista syvyyttä, kun Anna on tullut mukaani ja laulanut.
MUSIIKIN AMMATTILAISET voivat kouluttautua sairaala- ja hoivamuusikoiksi muun muassa Turun ammattikorkeakoulussa. Jo useat kymmenet muusikot ovat suorittaneet 30 opintopisteen kokonaisuuden, mutta työllistyminen on haastavaa.
– Toivoisin, että sairaalamuusikoita voisi tulevaisuudessa olla entistä enemmän erilaisilla osastoilla. Soisin, että kunnilla, kaupungeilla ja seurakuntayhtymillä olisi varaa satsata tähän työhön, Anna Brummer sanoo.
– Säätiöt ja yhdistykset rahoittavat vain projekteja pienillä summilla. Ja nyt hallituksessa on puhuttu, että säätiöiden tulojakin pitäisi verottaa. Se tarkoittaisi kulttuurin rahoituksen heikkenemistä entisestään.
VIISI VUOTTA sitten Brummerin kokemuksista työssä valmistui näytelmä Elämän rajalla. Brummer teki käsikirjoituksen yhdessä ohjaaja ja dramaturgi Jaana Taskisen ja näyttelijä Helena Rydin kanssa. Näytelmässä nähdään potilaskohtaamisia, joissa Brummer näyttelee itseään ja Ryti kaikkia muita rooleja kuten potilaita, hoitajia ja läheisiä.
Esityksiä on ollut jo 80 eripuolella Suomea ja ne jatkuvat edelleen. Näytelmä on saanut apurahoja, jotka mahdollistavat näytösten myynnin kohtuulliseen hintaan vaikkapa eläkeläispiireille, seurakuntiin, hoivakoteihin tai terveydenhuollon opiskelijoille ja työyhteisöille. Brummer ja Ryti esittävät näytelmää sekä suomeksi että ruotsiksi.
HALU YMMÄRTÄÄ paremmin kuolemaa innosti Anna Brummerin aikanaan sairaalamuusikoksi. Nykyään hän kokee levollisuutta ajatellessaan rauhallista kuolemaa.
– Toki ihmiselle voi aina osua kohdalle myös ennakoimaton tapaturma, mutta yleisesti minulla on nyt turvallisempi olo ajatella omaa tai läheisteni kuolemaa kuin ennen tämän työn aloittamista. Hyväksyn sen, että kuolema on mysteeri.

***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta
Ilmoita asiavirheestä
