Kyyjärven pian eläkkeelle jäävä kirkkoherra Olavi Vallivaara on kiitollinen siitä, että on saanut tehdä lähes 40 vuotta työtä, johon hänellä on syvä kutsumus. Vanhoillislestadiolaisena hän on kokenut kipeäksi sen, kun häntä on uskonsa vuoksi syrjitty. Parhaaksi ja rakkaimmaksi esimiehekseen hän mainitsee ruustinnan.

Liberaalien tuulten puhallusta kirkossa pohjalainen Vallivaara ei pidä hyvänä. Hänen mielestään kirkko saa olla konservatiivinen eikä sen tarvitse viihdyttää. Hän toivoo, että kirkko pitää korkeimpana ohjeena Jumalan sanaa ja keskittyy tarjoamaan seurakuntalaisille pelastusta ja sielunrauhaa.

Koskettavimpia työtehtäviä Vallivaaralle ovat olleet kohtaamiset sairas- ja kuolinvuoteilla. Hauskinta on ollut luoda spontaanisti sketsejä työkavereiden kanssa vaikkapa rippileireillä.

– Oon itte mielestäni tavallinen juntti niin kun muutkin. Mä oon isoon perheen isä ja nykyään vaarikin. Vaimo ja lapset on koulinu ylypiää luontuani ja tukeneet työssäni, Vallivaara toteaa.

Kuka olet? Milloin jäät eläkkeelle? Kuinka pitkän työrupeaman teit kirkon palveluksessa?

– Olen Kyyjärven kirkkoherra Olavi Vallivaara ja jään eläkkeelle ensi vuonna huhtikuun alussa. Kirkon töissä ehdin siten olla kaikkiaan 39 vuotta. Olen ollut papin virassa Jurvan ja Kyyjärven seurakunnissa Lapuan hiippakunnassa kolmen piispan aikana. Jurvan seurakunnassa olin virallisena apulaisena, kappalaisena ja vt kirkkoherrana. Kyyjärven seurakunnassa olen ollut kirkkoherrana ja sen ohessa joitakin aikoja vt. kirkkoherrana Kivijärvellä ja Kannonkoskella.

Kerro lyhyesti itsestäsi ja työurastasi

– Olen syntynyt Etelä-Pohjanmaalla, Jalasjärven Luopajärvellä maaliskuussa 1950. Olen siis pohojalaanen. Juuristani ja murteestani en ole päässyt. Ulla-vaimonikin on kotoosin naapurista, Kauhajoelta.

– Minusta piti alun perin tulla maanviljelijä, kun maatalossa kasvoin. Pohjanmaalla on sanonta: Jos ei poijasta muuta tuu, niin teherähän siitä pappi. Mää oon itte mielestäni tavallinen juntti niin kun muutkin. Olen tehnyt työtä persoonallani, niillä lahajoolla, jokka Taivaan Isä on antanu.

– Hengellinen kotini on vanhoillislestadiolaisuus. Mä oon isoon perheen isä ja nykyään vaarikin. Vaimo ja lapset on koulinu ylypiää luontuani ja tukeneet työssäni. Työurani on ollu maalaisseurakunnissa, minulle tutussa ympäristössä ja vertaisteni seurassa.

Minkälainen koulutus sinulla on? Kuinka hyvin se antoi eväitä työelämään?

– Teologin koulutuksen sain Helsingin yliopistossa vuosina 1974–1978. Eväitä se antoi työhön, varsinkin kun opiskeluaikana löysin elävän uskon. Käytännön tehtäviin olen saanut eväitä työtovereilta.

Mikä on ollut työurasi vaikein paikka?

– Työni kipein ja vaikein asia on ollut, kun uskoni tähden olen joutunut syrjityksi. Sen opetus on ollut, etten tahdo suhtautua työtovereihini tai seurakuntalaisiini samalla tavalla. Vaikeimpia työtehtäviä ovat olleet lähiomaisten siunaamiset.

Mikä oli erityisen hauskaa tai mukavaa työssäsi?

– Erityisen hauskoja työssä ovat olleet hetket, kun työkavereiden kanssa on järjestetty yhtäkkistä ohjelmaa kuten sketsejä, tiernapoikia tai ohjelmaa rippileireillä. Mukavia ovat olleet myös retket, joita seurakunnassa on järjestetty. Sellainen mukava siankasvatusosuuskunta meillä oli toistakymmentä vuotta, jossa hauskaa riitti.

Millaiset muistot ovat jääneet vahvimpina mieleen?

– Vahvimmat muistot työssäni on hetkistä, joita olen saanut kokea sairas- ja kuolinvuoteen äärellä. Vapahtajan sanat Käykää oppimassa sairaita ovat toteutuneet silloin kohdallani. Eräs vahvin muisto työssäni on, kun pitkään tiedottomana ollut seurakuntalainen virkosi keskellä yötä ja pyysi katsomaan sairaalaan. Hän halusi vain uskoa ja nauttia ehtoollisen sakramentin.

Mitkä olivat työsi hyvät ja huonot puolet?

– Työni hyvä puoli on se, että olen saanut tehdä sitä, mitä haluan, mihin olen saanut kutsumuksen ja koulutuksen. On tuntunut, että tätä työtä on mukava tehdä.

– Huono puoli on se, että monesti sisimpäni syyttää perheen ja puolison laiminlyönnistä. Tämä jännite tässä työssä on. Tosin lestadiolaisessa perinteessä puoliso ja lapset ovat vahvasti mukana toiminnassa.

Mistä ammensit voimaa työssä jaksamiseen?

– Työssä olen jaksanut, kun Taivaan Isä on johdattanut, kotiväki ja seurakuntalaiset ovat kantaneet. Sanankuulossa olen pyrkinyt käymään ja sieltä saanut virvoitusta omalle uskolleni. Raamatun lukeminen ja rukous ovat tärkeitä hengellisessä elämässä.

Miten kirkko on muuttunut työssäoloaikanasi?

– Onhan kirkko muuttunut. Silloin, kun aloitin, ei ollut naispappeja eikä puhuttu sukupuolineutraalista avioliitosta. Liberaalit tuulet ovat puhaltaneet kirkossa eikä se mielestäni ole ollut hyvä asia.

– Kirkosta eroaminen oli harvinaista 40 vuotta sitten ja ihmiset osallistuivat seurakunnan tilaisuuksiin enemmän. Nykyään seurakunnan työntekijät joutuvat panostamaan paljon saadakseen ihmisiä esimerkiksi jumalanpalveluksiin. Ennen jumalanpalveluksissa käyminen oli itsestään selvää.

Mihin suuntaan toivot kirkon ja oman työalasi kehittyvän?

– Toivoisin, että kirkko pitää korkeimpana ohjeena Jumalan sanaa. Kirkko saa olla konservatiivinen. Ei kirkon tarvitse ihmisiä viihdyttää. Sitä varten on tekijöitä ja ammattilaisia yllin kyllin. Me papit emme pysty kilpailemaan sillä alalla. Uskon, että ihmiset etsivät kirkosta vieläkin pelastusta ja rauhaa sielulleen.

Minkä viisauden tai elämänohjeen haluaisit jättää kirkossa työskenteleville?

– Kirkon työntekijänä olen itse ajatellut, että Jumalan sanan lukeminen on tärkeää. Kun ammentaa Jumalan sanasta, ei mene julistuksessa helposti hakoteille. Omakohtainen usko on ensisijainen asia. Niin kuin minä uskon, niin minä puhun. Seurakunnan työntekijä ei viestitä vain puhumalla tai opettamalla. Elämällämme olemme esimerkkejä, halusimme tai emme.

Onko joku esimies jäänyt mieleesi erityisen hyvänä urasi varrelta? Miksi?

– Kaikki esimiehet ovat olleet hyviä. Eräällä rippileirillä pappi oli kysynyt: Kuka on rovastin esimies? Joukosta kuului ääni: ruustinna. Ruustinna on ollut minullekin rakkain ja paras esimies!

Mitä harrastat? Mitä aiot tehdä eläkeläisenä?

– Liikunta on ollut aina harrastukseni, mieluisimpana murtomaahiihto. Marjastus ja metsästys ovat tärkeitä syksyisin. Koiran kanssa liikkuminen on tullut nyt iän myötä harrastusten joukkoon. Matkailu on ollut minulle aina mieluista. Eläkeläisenä olen ajatellut tehdä kaikkea, mikä tuntuu mukavalta. Jos joku ei ole mukavaa, sitä en tee. Kiirettä en aio pitää!

Kuva: Olavi Vallivaaran kotialbumi