”Elämänfilosofiani pohjautuu kristillisyyteen. Siitä pidän kiinni, se on lähellä sydäntä – rukouksena, kontaktina omaan Jumalaani”, edesmennyt Heikki Silvennoinen sanoo Kotimaan haastattelussa, joka julkaistiin 16.5.2024.

Uskon Jumalaan ja uskon taivaaseen, toteaa mies, joka suusta on kuultu lähinnä sloganeita tyyliin ”Kyllä lähtee” ja ”Jumankauta juu nääs päivää”. Heikki Silvennoisen elämäkerta Nousut ja laskut (Tammi 2024) on nostanut lehtien palstoille salarakkaudet ja pakkoraitistumiset, Kummeli-hysterian ja soittokeikat koti- ja ulkomaisten muusikkolegendojen kanssa. Varjoon jää kuva syvällisestä ja sydämellisestä ajattelijasta.

Suureen julkisuuteen Silvennoisen nosti Kummeli. Takana tosin oli jo ura arvostettuna kitaristina muun muassa Mikko Alatalon ja Juice Leskisen bändeissä.

Ensimmäinen oma yhtye Tabula Rasa kaatui Jukka Leppilammen ja Tapio Suomisen uskoontuloon, mutta samoihin aikoihin Silvennoinenkin ajautui gospelpiireihin – ilman herätyskokemusta, JJ-Studiolla.

– Seppo Lindell äänitti ja tuotti siellä gospelia. Menin soittamaan kitarat jollekin levylle ja pyysin palkkioksi studioaikaa ja äänittämisen opetusta.

Kisällinäytteeksi muodostui oman Frendzh-bändin ensimmäinen albumi. Tarkoitus ei ollut tehdä gospelia, mutta kristityn kirjailijan Ronald Fairin vakaumus toi teksteihin tiettyä sävyä.

Silvennoisen ostettua studion yhteys gospelhartisteihin jatkui.

– Etenkin 1980-luvun alkupuoliskolla äänitin ja soitinkin muun muassa Outi Terhon, Tarvo Laakson ja Jaakko Löytyn levyillä, Silvennoinen muistelee.

”Emme tosiaankaan olleet pyhäkoulupoikia, vaikka gospel olikin asiamme”

1980-LUVULLA hän toimi myös seurakunnan nuorisomuusikkona vaimon pakottamana: perheelle piti saada leipää pöytään. Seurakunnassa ei kyselty vakaumusta, soittotaidot riittivät. Motivaatiotakaan ei kyseenalaistettu.

– En ollut missään vaiheessa siihen hommaan sopiva. Kerrankin oltiin lärvätty jätkien kanssa yötä myöten ja sammuttiin studiolle. Aamulla sisään astui pomoni, nuorisotyön johtaja, ja Tampereen piispa. Kalenterissa luki piispantarkastus, mutta enhän minä kalentereita selaillut. Potkuja ei tullut, sanomista kylläkin.

Silvennoinen ei kuitenkaan kadu, sillä hommaan liittyi monia hienoja puolia. Mutta ei se tuntunut omalta.

– Vahvistui myös kokemus siitä, ettei minusta ole oikeisiin töihin, vain soittamiseen ja sekoiluihin.

Ajan myötä tuli tarve ”kunnon luukutukseen” ja irrottautumiseen kristillisestä agendasta. Catwalk-yhtyeessä se onnistui, Q. Stonessa gospelkaiut jatkuivat, vaikka tarkoituksena ei ollut olla gospelbändi.

Silvennoinen korostaa, ettei ole koskaan ajatellut, että uskon takia olisi pitänyt alkaa käyttäytyä ”kuin uskovainen”. Ikään kuin uskon rinnalla ihmisellä ei voisi olla muuta.

– Meillä oli muun muassa Teppo Nuorvan ja Jouko Mäki-Lohiluoman kanssa porukka nimeltä Syntisäkit, sillä emme tosiaankaan olleet pyhäkoulupoikia, vaikka gospel olikin asiamme.

Silvennoisen mukaan vaikkapa Mikko Kuustosta, Heikki Helaa, Harri Rantasta ja häntä yhdistää tietoisuus, että ollaan Jumalan miehiä.

– Siinä muodostuu sanaton yhteys. Pidän tunteesta, jonka tuo yhteys tuottaa.

Koskaan hän ei ole ”pamahtanut uskoon”, mutta jo lapsuuden mummolassa kuunneltiin iltahartaudet, rukoiltiin ja käytiin kesäisin helluntailaisten teltalla. Kotona äiti lähetti pyhäkouluun.

– Elämänfilosofiani pohjautuu kristillisyyteen. Siitä pidän kiinni, se on lähellä sydäntä – rukouksena, kontaktina omaan Jumalaani. Kirkossa käyn joskus, tosin aika harvoin. Toki ajatukset muuttuvat ja periaatteet joustavat, mutta lapsenuskoni Taivaan Isään ei ole pohjimmiltaan muuttanut muotoaan.

”Lapsenuskoni Taivaan Isään ei ole pohjimmiltaan muuttanut muotoaan”

VANHAN HIPIN on helppo samastua etenkin Jeesukseen rauhanrakentajana, jolta tulee muutenkin ”puhetta, jota kannattaisi lukea, vaikkei olisi himpunkaan vertaa uskossa”.

Silvennoinen itse ei koe julistajan roolia omakseen. Yhtään gospelbiisiä ei seitsemältä soololevyltä löydy.

– Etenkin bluesmiehet tekevät usein biisejä itselleen kipeistä asioista: rakastumisista, pettämisistä ja jättämisistä. Minäkin. On ollut siunaus päätyä ammattiin, jossa voi purkaa omia ahdistuksiaan.

Keskeinen on sen sijaan huumorin ilosanoma. Viihdyttäjän ura alkoi pikkusiskon kastejuhlassa, jossa pikku-Heikki seisoi pöydällä pöristellen ja arvuutteli, mikä automerkki on kyseessä. Kummeli-sketsien varhaisversiot syntyivät 1970-luvulla keikkabussissa yhdenmiehen viihdytysjoukossa. Tosin ensikipinä Kummeliin sinkosi Silvennoisen mukaan ensimmäisistä pelleilyistä rippikoululeirin iltaohjelmissa.

Koomikkotaitojen pohjana on luontainen kyky nähdä arki humoristisena.

– Koomista sähläystähän ihmisten touhut ovat. Ja mitä enemmän joku yrittää pakertaa vakavissaan, sitä naurettavammaksi se muuttuu. Lähes kaikessa voi nähdä jotain huvittavaa, jos osaa katsoa oikealla tavalla.

Asioille nauraminen ei vähennä niiden arvoa. Esimerkiksi mitään Kummelissa tehtyä komiikkaa hän ei kadu, vaikka onkin omien sanojensa mukaan tehnyt kaikenlaista, mikä ei ole ollut enää aikoihin sallittua.

Kirkkosketsejäkin on ollut muutamia. Tampereen tuomiokirkossa nauhoitettu Musacorner Notre Damen kellosoittaja -väännöksenä hermostutti kanttorin sen verran pahasti, että Kummeli-ryhmä sai kirkkoon porttikiellon. Joko se on purettu?

– En ole kysynyt, mutta meillä täällä Pälkäneellä on sen verran mukava kirkkoherra, että varmaan kirkkoonkin päästäisiin, jos siihen olisi tarvetta.

VALTAKUNNAN KOOMIKON omassa elämässä kaikki ei ole ollut ratkiriemuisaa. Kolme avioeroa ja suuri avosydänleikkaus ovat vaatineet veronsa. Samoin maine ja menestys.

– Välillä on ollut paljon rooleja vedettävänä rinnakkain, päällekkäin ja peräkkäin. Yksille olin isä, toiselle aviomies, kolmannelle rakastaja ja musadiggareille blueskitaristi. Sen päälle suurelle yleisölle viisikymmentä Kummeli-roolia. Kuinka sellaista voi kestää?

Ei mitenkään – selvinpäin. Kunnes vakavan haimatulehduksen myötä edessä oli raitistuminen kertaheitolla.

Kummeli-huuman huipulla katsojaluvut lähestyivät miljoonaa ja livekeikalla oli 40 000 kuulijaa. Lisää näkyvyyttä Silvennoinen ei enää kaipaa.

– Mutta kun naamasta on tullut yhteistä omaisuutta, yllättävätkin pyynnöt ja kohtaamiset pitää ottaa osana työtä. Niin kiire ei saa elämässä olla, etteikö selfietä ehtisi näpätä.

Vaan on tuoreen seitsenkymppisen täytynyt hiljentää työtahtia sekä pistää aisoihin intohimoa vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin. Rallin ajaminen on jäänyt, eikä lentolupakirjaa ole tullut uusittua.

– Sielu ei mene yksiin numeroiden kanssa, mutta kroppa alkaa myöntää, että useampi keikka on takana kuin edessä, Silvennoinen myöntää.

Silti hän on tyytyväinen elämäänsä erakoituneena poikamiehenä. Selkä seinää vasten hän on oppinut, että ihminen voi itse tehdä itseään ehjemmäksi – jo pelkällä asenteella. – Ei ole pakko märehtiä siinä, mikä on päin vittua, kun voi vakuuttaa itselleen, että tästä tulee hyvä päivä, ja ryhtyä kelaamaan asioita, jotka menevät hienosti.

Elämäänsä hän ei kaipaa enää mitään erityistä. Terveyttä, muutamia keikkoja, veneilyä ja onkimista.

Ja armeliaisuutta.

– Se että annetaan armon käydä oikeudesta kaikille, Heikki Silvennoisellekin, on ollut puhdistava ajatus.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä