Kristillinen elämä

Pääsiäisen alla meillä on aikaa tutkia elämäämme ristin teologian valossa.

Paavalin elämä muuttui radikaalisesti, kun hän tuli Jeesuksen Kristukseen uskovaksi. Paavali oli korkeasti oppinut fariseus, joka oli ollut arvostetussa opissa ja hänellä oli hyvä asema juutalaisten keskuudessa. Hän oli edennyt juutalaisuudessa pitkälle, mutta hän luki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana – että voittaisin omakseni Kristuksen. (Fil. 3:8b) Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. (1. Kor. 2:1-2)

Meidän ainut toivomme on Jeesus Kristus, joka uhrasi itsensä ja sovitti koko maailman synnin kertakaikkisella uhrillaan Golgatalla ja toi meille iankaikkisen sovinnon ja anteeksiantamuksen.

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

6 KOMMENTIT

    • Kiitos Matias. Voimme pohtia mitkä asiat ovat meille tärkeitä elämässämme. Minkälainen on tärkeysjärjestyksemme ja mihin kohtaan monista tärkeistä Jumala sijoittuu? Listalla voi olla esim. Kolmiyhteinen Jumala, aviopuoliso, ystävät, vanhemmat, lapset, työ , harastukset, hengellinen työ, auto. Asioita joita arvostamme voi olla paljon, mutta ohittaako jokin Jumalan. Voimme listata viisi tärkeintä asiaa elämässämme tärkeysjärjestyksessä.

  1. Tällä hetkellä neljän eri kirjoittajan blogilla on hyväksymättömiä kommentteja. On harmillista, kun turhaa ilmoitetaan kommentteja asiattomaksi. Tällä hetkellä meillä blogisteilla ei ole oikeutta vapauttaa kommentteja karanteenista. Toivottavasti jossainvaiheessa oikeuden saadan.

    On mielenkiintoista, että Matias Roton, Martti Pentin ja minun kommentteja ilmoitetaan helposti asiattomisi. Ilmoitusten antaja on sama kuin vanhassa blogialustalla. Vihasi on suuri.

  2. Juha Heinilä onko sulla jotain sisäpiirin tietoa kun tuot esille asioita joita ei taida jokaiselle löytyä?

    Vanhassa blogialustassa oli se vika että kun rullasi puhelimella alaspäin niin saattoi vahingossa hipaista ”ilmoita asiaton viesti” niin se meni siitä suoraan eikä kysyny olekko tosissasi, siis minäkin tein muutaman (2) vika ilmoitusta (vai onko sulla tietoa kuinka monta olen tehnyt?)

    • Ari, en ole kokeillut asiaton kommentti painiketta, koska ei ole tarvetta. Lisäksi en osaa sanoa, mitä tietoja joku muu blogisti osaa katsoa. Blogistilla on ennemmän oikeuksia kuin kommentoijilla, mutta vähemmän kuin Kotimaan ylläpidolla.

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.