Sääksmäen kirkkoherra Timo Waris irtisanoutui – taustalla kysymys Valkeakosken kirkon purkamisesta

Valkeakosken kirkko päätettiin purkaa vuonna 2018, ja huonokuntoisen kirkon ympärille asetettiin työmaa-aidat. Arkistokuva vuodelta 2018. Kuva: Jukka Granström

Tampereen tuomiokapituli ja Sääksmäen kirkkoherra Timo Waris ovat tehneet sopimuksen Wariksen virkasuhteen päättymisestä.

Waris on irtisanoutunut 1.5. lukien. Virkavapaalla viime syyskuusta lähtien ollut Waris ei enää palaa hoitamaan virkaansa.

Sopimuskorvauksena Warikselle maksetaan viiden kuukauden palkkaa vastaava summa.

Syyksi sopimukselle tuomiokapitulin tiedotteessa kerrotaan haastava johtamistilanne ja luottamuspula.

Hiippakuntadekaani Terhi Törmän mukaan taustalla vaikuttaa osin pitkään jatkunut kiista Valkeakosken kirkon kohtalosta.

Sääksmäen seurakunnan kirkkovaltuusto päätti kirkon purkamisesta jo vuonna 2018. Sen jälkeen asiaa käsiteltiin vuosia eri oikeusasteissa.

Nykyinen kirkkovaltuusto ei edistä kirkon purkamista. Viime syksynä valtuusto päätti yhden äänen enemmistöllä, että Valkeakoskella sijaitsevan Kappelikirkon muutostöihin varatut 120 000 euroa käytetään Valkeakosken kirkon tutkimuksiin ja mahdollisiin muutostöihin.

Terhi Törmä toteaa, että tilanne on seurakunnalle kuormittava ja tuo haasteita seurakunnan johtamiseen.

Luottamuspulaa on Törmän mukaan ollut paikoitellen niin kirkkoherran ja työntekijöiden kuin luottamushenkilöidenkin välillä.

– Luottamuksen rakentaminen parhaalla mahdollisella tavalla ei ole onnistunut.

SÄÄKSMÄEN SEURAKUNNASSA ja päätöksenteossa kysymys kirkon kohtalosta puhuttaa ja aiheuttaa myös jännitteitä. Toisaalta Terhi Törmä korostaa, että seurakunnassa on tehty koko ajan laadukasta työtä.

– Kysymys kirkosta ei ole koko tarina seurakunnasta.

Uuden kirkkoherran valinnan aikataulu ei ole vielä tiedossa. Seuraavaksi tuomiokapituli pyytää seurakunnan lausuntoa kirkkoherran vaalitavasta ja näkemystä viran erityisistä tarpeista. Sen jälkeen virka julistetaan haettavaksi.

Seurakunnan kirkkoherran viran hoitoa jatkaa toistaiseksi rovasti Ari Rantavaara.

Kotimaa ei tavoittanut Timo Warista kommentoimaan asiaa.

Lue myös:

Vääntö Valkeakosken kirkon purkamisesta jatkuu – Kirkon puolustajat saivat seurakuntavaaleissa enemmistön kirkkovaltuustoon

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkko jäi kahden kysymyksen loukkuun, Liisa Björklund sanoo
Seuraava artikkeliKatso tästä tulevat hartaudet ja jumalanpalvelukset radiossa, tv:ssä ja striimattuina

Ei näytettäviä viestejä