Kaikkien evankelistojen pääsiäiskertomuksissa on yksi yhteinen ja luovuttamaton viesti. Kukaan ihminen ei ollut läsnä, kun ylösnousemus tapahtui. Oli vain aamun pyhä hiljaisuus. Kaikki alkoi siitä, kun ensit naiset ja pian heidän jälkeensä ensimmäiset miehet tulivat haudalle.

Haudalle vaeltaneet, kuolleelle mestarilleen viimeistä palvelusta suorittamaan tulleet, kokivat aluksi suuren hämmennyksen. Me näemme Pääsiäisen ihmeen Jeesuksen ystävien ja oppilaiden inhimillisissä reaktioissa, tunnetilojen muutoksissa ja ennen muuta heidän liikkeelle lähtemisessään. Pääsiäisuskoon kuuluu ihmettely, ymmällään oleminen, pelästyminen pyhän edessä.

Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa.

Hauta oli tyhjä!

Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään selitä tai todistele. Tyhjä hauta on Jumalan teko, jonka äärellä kaikki vaikenevat ja hämmästyvät.

Ylösnoussut ilmestyy omilleen!

Tämä on ihmeellistä. Aluksi kukaan ei uskonut tai tunnistanut Ylösnoussutta Herraansa. Johannes kertoo erityisesti Tuomaasta, joka epäili avoimesti ja miehekkään määrätietoisesti. Evankelista ilmaisee ymmärtävänsä meitä kaikkia epäilijöitä. Ei kukaan voi uskoa ylösnousemussanomaa muutoin kuin Pyhän Hengen kirkastamana. Pääsiäisusko ei ole ihmisestä!

Jotain tästä uskon salaisuudesta me näemme Viinikan kirkon alttariveistoksessa. Ylösnoussut Kristus ilmestyy epäilevälle Tuomaalle. Taivaallisessa Kristus – hahmossa näkyvät kärsimyksen merkit ja haavat. Tämä on myös kuva suuresta sovinnosta Jumalan ja ihmisen välillä.

Pääsiäisjuhlan ydin on juuri Kristuksen Jeesuksen kärsimisen ja ylösnousemisen muistamisessa. Tämä muistaminen on sisimmän avaamista Jumalan sanalle, jonka kautta Pyhä Henki kirkastaa meille Jeesuksen sovitustyön ja uhrikuoleman merkityksen.

Meillä ihmisillä on taipumus lähestyä Jumalaa usko edellä. Tai olemme hätääntyneitä sen horjuessa. Pääsiäiskertomukset antavat toisenlaisen kuvan Jumalan ja ihmisen suhteesta: Jumala toimii ennen ihmistä. Armo on ennen uskoa.

Jumalan armo, joka herättää uskon luottamuksen elää näissä lupauksen sanoissa: rauha teille! Kuolemasta elämään kulkeneen Herramme sana kantaa meitä tässä elämässä ja kuolemankin yli. Jeesuksen sanat ovat täynnä hyvyyttä ja toivoa.

Kristuksen muistaminen on myös avautumista tulevaan! Elämä avautuu ikuisuuteen. Kristus on voittanut kuoleman kuin sisältä päin, kuoleman itsensä kautta. Hän säteilee kärsimyksen kirkastanutta iloa!

Johannes tuo esiin päivän evankeliumissa yhden vähäiseltä näyttävän, mutta hyvin merkittävän korostuksen. Johannes kertoo Pietarin seurassa olleesta ”toisesta opetuslapsesta” näin:

Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi.

Tämä toinen uskoi, vaikka ei ollut nähnyt Ylösnoussutta. Hänen uskonsa oli uskoa näkemättä, uskoa Jumalan Sanaan. Heprealaiskirjeen kirjoittaja opastaa meitä:

”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.” Hebr.11:1,3

Usko Jumalaan on uudenlaista näkemistä. Uskon ihmiset tapaavat kutsua sitä näkymättömän näkemiseksi. Nähdä sielun silmillä sellaista mikä on kätketty aisteiltamme.

Ylösnousseen Herramme näkeminen on hänen kokemistaan todellisena. Riittää, että Jeesus hengittää Pyhän Henkensä meihin, niin me saamme hengittää sisimpäämme hänen rauhansa. Tämä hengittäminen on rukousta, luottamuksellista puhetta Jumalan kanssa.

Rukoilemme:

Ylösnoussut Jeesus!

Vakuuta meillekin Pyhän Henkesi kautta, ettei kenenkään tarvitse surra syntejään, sillä anteeksiantamus on noussut haudasta.

Ettei meidän tarvitse pelätä kuolemaa, sillä Jeesus on meidät kuolemasta vapahtanut.

Älköön kukaan murehtiko kurjuuttaan, sillä sinussa Kristus Jumalan Valtakunta on tullut meitä kaikkia lähelle!

Rukouksen jälkeen kanttori aloittaa virren 90 (lauletaan kolmesti)