Saarna Valtimon kirkossa 28.6.2015 Marja-Sisko Aalto 5. su helluntaista 3. vsk Luukas 13:1-5 virret 536, 126, 438, 432, 452, 228, 547:1-2

Maailma rakastaa katastrofiuutisia. On hyvä uutispäivä, jos maa järisee ja syöksee tulta. Tulva tai kuivuus yllättää. Lentokone putoaa, juna suistuu, alkaa sota, pommi räjähtää. Poltetaan kirkko ja sanankuulijat, kaapataan valta, tapetaan toisin ajattelevia. Talous romahtaa, velkataakka kasvaa, työpaikat menevät. Tuhotaan kulttuuriaarteet, särjetään pato. Taas 300 Eurooppaan pyrkijää hukkui Välimerellä.
Suunnilleen tätähän TV-uutiset ja sanomalehdet uutissivullaan tarjoavat. Se ei ole uutinen, että jossakin menee hyvin. Se on uutinen, jos ei mene hyvin.
Jeesus viittaa oman aikansa kahteen katastrofiuutiseen.
Joukko galilealaisia tuli uhraamaan, mutta julmuudestaan ja arvaamattomuudestaan tunnettu Rooman edustaja Pontius Pilatus murhautti heidät kesken uhripalveluksen. Galilealaiset tunnettiin levottomina, olipa maakunnan pilkkanimenäkin pakanain Galilea. Siellä puhkesi ajoittain kapinaliikehdintää Roomaa vastaan. Ehkä Pilatuksen julma isku oli ennakoiva varotoimi, ehkä varoittava esimerkki. Emme tiedä lähempiä yksityiskohtia. Vain sen, että asiasta puhuttiin ja puisteltiin päätä. Voi hyvänen aika, mitä voi tapahtua.
Toinen katastrofiuutinen koski tornin sortumista Siloassa. Peräti kahdeksantoista kuolonuhria. Taaskaan emme tiedä yksityiskohtia, vain sen mitä Raamatussa on.
Ei ihmismieli ole mihinkään muuttunut. Monia kuolionuhreja vaatineet järkyttävät tapahtumat kuohuttavat mieliä, niistä hankitaan tietoja, niistä keskustellaan. Eikä ole kaukana se tulkintamalli, mihin Jeesus viittaa: Olivatko nämä onnettomuudessa tai ihmisten julmuuden tähden kuolleet syntisempiä kuin muut? Oliko heidän kuolemansa jonkinlainen rangaistus huonosta elämästä?
Kai mekin joskus tuota pohdimme, kun onnettomuusuutisia tutkimme. Ketkä kuolivat ja miksi? Toivottavasti emme kuitenkaan syyllistä uhreja tai ajattele, että se oli niille oikein.
Evankeliumin kuvaama Jeesus ei lyö synnin leimaa uhreihin. Hän ei pidä heitä sen syntisempinä kuin muitakaan.
Tapansa mukaan hän osaa yllättää ja antaa uuden tavan tulkita ja ymmärtää. Hän kääntääkin huomion uhreista kuulijoihinsa. Nykyaikaa ajatellen ei olekaan kyse onnettomuuden uhreista, vaan meistä, jotka seuraamme uutisointia.
Ja mikä on Jeesuksen viesti?
Se on karu ja kohti käyvä. – Yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.
Pitäisi siis kääntyä.
Mitä se on?
Heprean kielen vastine tuolle sanalle on shub. Se tarkoitta kirjaimellisesti ja konkreettisesti kääntymistä, siis suunnan muuttamista. Se oman mielen mukainen suunta on hyvä tarkistaa sen mukaan, onko sama suunta kuin Jumalan tahdon mukaisessa elämässä. Sen voi tarkistaa vaikkapa evankeliumien, katekismuksen tai kymmenen käskyn avulla.
Uuden testamentin kreikankielinen vastine kääntymiselle on metanoein. Pelkkä Noein tarkoittaa ajattelua, meta taas viittaa johonkin se taakse tai yli. Olisiko se hoksaamista tai uutta tapaa ajatella. Vahan tavanhan me tiedämme. Voi voi tätä maailman pahuutta… Se uusi tapa voisi olla: – Voi voi minun pahuuttani. Sille pitää tehdä jotakin.
Amerikkalainen kirjailija Samuel Clemens, paremmin tunnettu nimimerkillään Mark Twain, oli jotakin tämän kaltaista oivaltanut. Häneltä on säilynyt päiväkirjamerkintä:
– Monet ovat huolissaan raamatunkohdista, joita he eivät ymmärrä. Minä olen paljon enemmän huolestunut eräistä kohdista, jotka ymmärrän oikein hyvin.
Kai se huolestuttaa, jos Sana käy kohti ja kehottelee, että pitäisi kääntyä, tehdä parannusta, tarkistaa oman elämän suuntaa. Mutta se suunnanmuutos voi olla elämäksi ja olla siunattu asia.
Kaiken tähänastisen päälle haluaisin vielä korostaa yhtä asiaa. Se on sitä, missä määrin tämä on ihmisen päätöstä ja tekoa, missä määrin Jumalan toimintaa meissä. Voi olla, että kyse ei ole valinnasta joko tai, siis että joko ihmisen ratkaisu tai Jumalan teko, vaan kyseessä voi olla sekä että, molemmat ovat yhtä aikaa.
Päällimmäiseksi haluan kuitenkin nostaa Jumalan ja hänen armonsa. Hän meissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen. Hänen hyvyytensä vetää meitä parannukseen.
Kyllähän se tietysti omaa mieltä hivelee, kun voi suureen ääneen julistaa, miten MINÄ tein uskonratkaisun, MINÄ pelastuin. Itse sanoisin sen minän hyvin pienillä kirjaimilla tai jättäisin pois.
Minusta kun ei ole itseäni pelastamaan, vaan kaikki todella ja oikeasti hyvä tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä.
Jos hän tänään panee sinut ja myös minut miettimään, olisiko oman elämän suunnan tarkistamisen paikka, niin se jos mikä on suurta armoa.
Suokoon suuri Jumala meille armonsa, että näkisimme itsemme syntisinä – ja toivottavasti vielä myös armahdettuina syntisinä, Jumalan lapsina.
Marja-Sisko Aalto
rovasti, Kuopion tuomiokapituli