Vielä tänään joulun valot syttyvät. Vielä tänään syttyvät kynttilät kuusessa. Vielä tänään syttyy latvatähti kuusessa.

Kun eilen jumalanpalveluksessa nousin kunniaan ja kiitosvirteen, silmäni osuivat juuri kirkkomme kauniiseen joulukuuseen, sen kimmeltäviin kynttilöihin ja latvan tähteen. Joulukuusi alkoi puhua joulun sanomaa. Niin kuin se hiljaisena on koko joulukauden tuikkinut joulun viestiä jokaiselle kirkkoon tulijalle.

Omalta paikaltani näin kuusen edessä lähetyskynttelikön ja siinä palavat kynttilät. Näytti kuin kuusen kynttilät olisivat syttyneet lähetyskyntteliköstä. Lähetyskyntteliköstä, joka maapallon muodollaan muistuttaa joulun ilosanoman kuuluvan kaikille ihmisille.

”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.” Näin enkelit puhuivat paimenille ensimmäisenä jouluyönä. Suoritettuaan pelastustekonsa Jeesus lähetyskäskyssään tarkensi, sitä mitä enkelit tarkoittivat koko kansalla: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.” (Matt. 28: 19) Suuri ilo oli tarkoitettu kaikille kansoille.

Me suomalaiset olemme yksi maailman kaikista kansoista. Siksi me Jeesuksen käskyn mukaisesti olemme saaneet kuulla joulun hyvän sanoman: Meille on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.

Tänne kaukaiseen havumetsien maahan on tämä hyvä sanoma tuotu niin idästä kuin lännestä. Noin tuhannen vuoden ajan on joulun sanoma tuikkinut pimeässä Pohjolassa.

Kristinuskon juurtuminen oli hidasta ja vaivalloista. Paavi Aleksanteri III:n kirjeessä vuodelta 1171 kerrotaan meistä näin: ”Ylen raskas ja vaikea valitus on esitetty apostoliselle istuimelle siitä, että suomalaiset aina, kun heitä uhkaa vihollisten sotajoukko, lupaavat säilyttää kristillisen uskon ja pyytävät hartaasti saarnaajia ja kristillisen lain selittäjiä, mutta sotajoukon vetäydyttyä kieltävät uskon, halveksivat ja ankarasti vainoavat saarnaajia.”

Vähitellen vuosisatojen aikana katajainen kansa kääntyi. 1800 –luvulla tutussa joululaulussa Sakari Topelius jo pyysi joulun valoa joka kotiin: ”Tuo kotihin, jos pieneenkin nyt joulujuhla suloisin, Jumalan sanan valoa ja mieltä jaloa.”

Ja niin joulun valot ovat tuikkineet kaukaisimmissakin salomökeissä synkän metsän keskellä.

Joulukuusen kynttilät kertovat joulun saapuneen kaukaisen Pohjolankin asukkaille. Joulu on tuonut toivon valon pimeytemme keskelle. Niin kuin loppiaisen epistolasta kuulimme: ”Hän on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo.” (Kol. 1: 27)

Kristus on se toivon valo, joka metsiemme ja katujemme, kotiemme ja sydäntemme pimeydessä loistaa. Lähetyskynttelikön kynttilät syttyvät keskimmäisestä kynttilästä, Kristuskynttilästä.

Ei ole maailmalle muuta valoa annettu kuin se valo, jonka Jumala omassa Pojassaan on keskellemme antanut. Tästä valosta Johannes evankeliumissaan todistaa: ”Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.”

Jumala on tehnyt suuria. Hän on tehnyt ihmeitä, että ihminen löytäisi taivaallisen kirkkauden elämänsä valoksi ja johdattajaksi. Tähdistä kirkkaimman kautta hän johdatti itämaan tietäjät Jeesus –lapsen luokse.

Kuin muistoksi tästä joulutähdestä on Jupiter loistanut viime yönä tähtitaivaalla kaikkein kirkkaimpana tähtenä. Tähtitieteilijäthän ovat joulun tähteä selittäneet juuri Jupiterin ja Saturnuksen kohtaamiselle, joka tapahtui Jeesuksen syntymän aikoihin. Tästä kohtaamisesta syntyi erityisen kirkas valoilmiö.

Viime yönä aurinko on maasta katsottuna valaissut Jupiteria erityisen kirkkaasti. Sankan pilviverhon ja sumun vuoksi emme vain ole tätä kirkkautta nähneet.

Myös ihmismielessä on sumua, joka estää näkemästä Jumalan kirkkautta Jeesuksessa Kristuksessa. Synnin sumu sumentaa silmämme emmekä tahdo nähdä juuri itseämme kauemmaksi.

Siksi me tarvitsemme jatkuvaa muistutusta ja kehotusta kääntyä todellisen valon tuojan Jeesuksen Kristuksen puoleen.

I adventtisunnuntaina esitetyssä joulukuvaelmassa Tähdistä kirkkain yksi tietäjistä Balthasar kutsui innoissaan paimenia:
”Kuulkaa, jotka etsitte, nouskaa, tulkaa mukaan: tämän tähden johdossa ette eksy kukaan.”

Tällaisia muistuttajia, rohkaisijoita me tarvitsemme. Joulun tähti ei enää loista taivaalla, mutta Jumalan Sana on se tähti, joka meitä tänään johdattaa Jeesuksen luokse. Itse emme osaa. Me tarvitsemme johdattajaa.

Sanansa kautta Jumala tahtoo johdattaa meidät joka päivä Poikansa luokse, joka on täynnä armoa ja totuutta. Jeesuksen lähellä näemme totuuden itsestämme. Me näemme sen armon ja rakkauden valossa.

Tässä on joulun valon salaisuus. Kirkkaudestaan ja kaiken paljastavuudestaan huolimatta valo on lämmintä armon valoa. se on Jeesusvaloa.

Tätä valoa meidät on kutsuttu välittämään maailmaan. Jeesus itse kutsuu niin kuin lasten laulussa lauletaan: ”Jeesus kutsuu loistamaan taivasvaloaan. Jeesus kutsuu loistamaan taivasvaloaan. Hälle vaan loistamaan ainiaan.”

Ilman Jeesusta valo ei välity, ei edes loista meissä. Olemme kuin sammunut kynttilä joulukuusessa. Kuusen kynttilöiden sarjaankytkentä varoittaa meitä vielä suuremmastakin murheesta. Sammuessamme saatamme sammuttaa myös lähellä olevien uskon valon.

Elämällämme on merkitystä. Erityisen tärkeä elämämme on läheisillemme. Se on suurempi kuin aavistammekaan.