Suomi on saanut olla vapaiden kansakuntien, itsenäisten kansakuntien joukossa 97 vuoden ajan. Ihmisiässä ajateltuna 97 vuotta on pitkä aika. Harvat elävät nykyisinkään niin vanhaksi. 4 henkilöä on seurakunnassamme tänä vuonna saavuttanut tämän korkean iän. Kaikkiaan 97 –vuotiaita tai sitä vanhempia on 8 henkilöä.
Moni itsenäinen valtio Euroopassakin on meitä nuorempi. On sitten toki vanhempiakin, paljon vanhempia.
Meille on annettu nämä 97 vapauden vuotta. Niistä me iloitsemme. Niistä me kiitämme.
Suomi on valtiollisesti itsenäinen ja vapaa. Mutta olemmeko me suomalaiset kansalaisina, yksityisinä ihmisinä vapaita? Tämän kysymyksen eteen päivän evankeliumi meidät johdattaa. ”Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella minun opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden ja totuus tekee teistä vapaita.”
Jeesus liittää vapauden totuuteen. Yllättävän usein hän puhuikin totuudesta. Jeesus sanoi itse olevansa totuus; tie, totuus ja elämä. Kun Jeesus oli vangittuna kuulusteltavana maaherra Pontius Pilatuksen edessä, hän liitti koko elämänsä tarkoituksen totuuteen: ”Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta.” Tämän kuultuaan Pilatus kysyi: ”Mikä on totuus?” (Joh. 18: 37-38)
Näin kysyttyään Pilatus lähti ulos. Hän ei jäänyt kuulemaan vastausta. Pilatuksen menettely on jotenkin vertauskuvallinen totuudelle, totuuden kohtaamiselle. Totuus on niin suuri voima ja valta, että sitä ei aina uskalleta kohdata. Toisaalta se on niin suuri voima ja valta, että sillä hallitaan ihmisiä. Sillä hallitaan kansoja. Kun hallitsija saa mieleisensä totuuden käyttöönsä, valta on lujassa otteessa.
Ei ollut sattumaa, että Neuvostoliiton valtalehti oli Pravda, suomeksi totuus. Pravdan lehdillä voitiin totuuden nimissä kertoa hyvinkin muunneltua totuutta. 75 vuotta sitten Pravda kirjoitti Mainilan laukauksista: ”Suomalaisten sotahullujen provokaatio on johtanut raivoon koko Venäjän kansan keskuudessa.” Totuuden vääristelystä saatiin syy sodan aloittamiseen.
Aikanaan valheet paljastuvat. Totuus ei pala tulessakaan.
Etäältä näkee paremmin. Näemme menneitten vuosikymmenten petokset. Nykyinen vapaa tiedonvälitys paljastaa tosin jo reaaliajassa valtaapitävien harhautukset, totuuden irvikuvat, ainakin naapurikansoille.
Etäälle näemme, mutta näemmekö lähelle? Näemmekö omaa harhautumistamme, totuuden särkymistä omassa elämässämme? Näemmekö totuuden omassa elämässämme? Rohkenemmeko sitä miettiä vai käännämmekö Pilatuksen tavoin selkämme, silloin kun tulee kysymys totuudesta, totuudesta minun elämässäni?
Presidentti Paasikiven sanat eivät ole suotta jääneet kansamme muistiin: ”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.” Tosiasioiden tunnustaminen on viitoittanut kansamme johtajia hyviin päätöksiin.
Asioiden korjaaminen alkaa tosiasioiden tunnustamisesta, totuuden myöntämisestä niin valtiollisessa, kunnallisessa, kirkollisessa, työ- ja perhe-elämässä kuin yksityisessä elämässä.
Näin todettuna asia vaikuttaa harvinaisen selvältä. Niin kuin presidentti Kekkonen usein sanojaan painotti: Tämän pitäisi olla selvää tekstiä.
Ja sitten kuitenkin – ihmisellä on merkillinen taipumus taistella totuutta vastaan. Niin yllättävältä kuin se kuulostaa, mutta näin se on. Meillä on taipumus taistella totuutta vastaan. Varsinkin silloin kun totuus on vastoin omia käsityksiä, omia ennakkoluuloja, vastoin omaa etua. Silloin totuus tuntuu pahimmalta viholliselta. Sitä vastoin on taisteltava kaikin keinoin.
Tämän ihmisen totuudenvastaisuuden Jeesus joutui kohtaamaan raskaimmalla mahdollisella tavalla. Kohta päivän evankeliumin jälkeen Jeesus ennusti tulevaa kohtaloaan: ”Te haluatte tappaa minut – miehen, joka on sanonut teille totuuden.” (Joh. 8: 40)
Toisinaan totuuden vastainen taistelu saa valtavat mittasuhteet. Tunteet kuohuvat ja kiehuvat yli. Sosiaalisessa mediassa tätä taistelua käydään yötä päivää. Lähimmäisiä loukataan ja haavoitetaan niin henkisesti kuin valitettavasti myös fyysisesti. Jopa lähimmäisen elämä riistetään.
Totuus vaikuttaa niin pelottavalta, että sitä vastaan taistellessa ollaan valmiita jopa hirmutekoihin.
Mutta totuus ei kuole. Jeesus – tie, totuus ja elämä, nousi kuolleista. Valheen valta voitettiin. Totuus elää, koska Kristus, kirkon Herra elää.
Tätä perustajansa viitoittamaa totuuden tietä kirkko on kutsuttu kulkemaan. Tällä tiellä kirkko kulkee, jos sen jäsenet seurakuntalaiset tällä tiellä kulkeva, totuudesta suuntaa etsivät.
”Kirkon tehtävä on uudelleen ja uudelleen muistuttaa omantunnon äänestä ja vahvistaa sitä, minkä ihmiset sisimmässään tietävät oikeaksi. Samalla se taistelee sitä itsekkyyttä vastaan, joka vääristää totuuden ja oikeudenmukaisuuden.” (John Vikström)
Kirkolla on salainen liittolainen jokaisen ihmisen sydämessä, omantunnon ääni. Tätä ääntä Jumala tahtoo sanansa kautta, seurakuntansa välityksellä vahvistaa.
Tosiasioiden tunnustamisesta kaikki alkaa. Siksi joka viikko sunnuntaisin, ylösnousemuksen päivänä, totuuden voiton päivänä seurakunta kokoontuu Pyhän Jumalan eteen tunnustamaan syntinsä, totuuden vääristymisen omassa elämässä.
Syntien tunnustaminen ei ole vain muotomeno, kuollut perinne. Näin tehdään, koska syntien tunnustamisessa tapahtuu todellista hyvää ihmisen elämässä. Ihmiselle on hyväksi tunnustaa virheensä ja saada näin uutta suuntaa, voimaa elämäänsä.
Jumalan yli ymmärryksen menevän rakkauden edessä ihminen voi tunnustaa totuuden myös omassa elämässään. Näin rohkenemme tehdä Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden. Hän ei ollut vain kylmä totuuden paljastaja vaan myös armon tuoja, anteeksiannon lahjoittaja. Evankeliumi vakuuttaa: ”Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1: 14)
Jeesus voi ja tahtoo vapauttaa meidät synnin orjuudesta totuuden valaisemaan elämän iloon.
Totuutta ei tarvitse pelätä. Totuus on meidän puolellamme. Totuus tekee meistä vapaita.