Menin katsomaan Myrskyluodon Maija -elokuvaa suurin odotuksin. Olen lukenut Anni Blomqvistin kirjat ainakin viidesti ja tarina on syöpynyt syvälle sieluuni. Vaikka suomennokset ovat kömpelöitä, nuo kirjat ovat minulle ehkä maailmankirjallisuuden rakkaimmat.

Olen miettinyt paljon, mikä Maijan tarinassa vetoaa. Luultavasti ainakin karuus ja yksinkertaisuus, luonnon ehdoilla ja armoilla eläminen, selviytymisen pakko, ihmisen hämmästyttävä kyky sopeutua väistämättömään, syvä rakkaus josta ei tehdä numeroa, meri, saaristoluonto, kuoleman läsnäolo luonnollisena osana elämää ja Maijan maailmankuva, joka on sekoitus vanhaa kansanuskoa ja kristinuskoa.

Kaikkea tätä oli myös uudessa elokuvassa. Amanda Jansson oli loistava, sävykäs ja uskottava Maija. Pidin myös siitä, miten käsikirjoittaja ja ohjaaja Tiina Lymi oli tuonut Maijan persoonaan lisää sävyjä. Blomqvistin kirjoissa Maija on säikympi, arempi ja nöyrempi. Nyt hänessä näkyi myös se vimma ja voima, jota hänessä oli pakko olla, jotta hän selvisi hurjasta elämästään.

Elokuvan Maijasta oli tehty myös naisasianainen. Tämä ei ehkä ollut 1800-luvun alkupuolella syntyneen, kouluttamattoman maalaisnaisen kohdalla täysin uskottavaa. Maijan tyttären murrosikäinen kiukuttelukaan ei tainnut olla tuohon aikaan tyypillistä. Lisäksi Maija heitti Raamatun kaaressa lattialle vaikean synnytyksen aikana. Taikauskoisuuteen taipuvaisena ja hengellisesti hartaana hän tuskin olisi toiminut niin edes äärimmäisessä hädässä.

Mutta tietystä kankeasta naisenroolista vapautuminen oli kuvattu uskottavasti. Maijan lapsuudenkodissa peilaaminen oli syntiä, mutta luodolle muuton jälkeen Janne osti Maijalle kaupungista peilin, joka oli hänellä tallella vielä vanhanakin. Luodolla nuorella parilla oli myös vapaus hyppiä alasti kalliolta mereen ja harrastaa iloisesti seksiä luonnon helmassa.

Siitä en pitänyt, että elokuvassa käsiteltiin pitkästi Krimin sotaa, vaikka Blomqvist sivusi teemaa kirjoissaan vain viitteellisesti. Maijan tarinaan ei olisi tarvittu luotoa pitkään miehittänyttä brittisotilaiden joukkoa. Vaikka osio oli käsikirjoitettu hyvin, huomasin ajattelevani ärtyneenä, että sodasta puhutaan nyt kaikkialla muutenkin.

Myös se harmitti, että Lymi oli kirjoittanut Mikael-pojan hukkumiskuoleman kohtaan, jossa Maija ei tiennyt, onko saarelta sotilaita paennut Janne enää hengissä. Maija joutui siis kohtaamaan lapsen menetyksen yksin ja kannattelemaan suunnattoman surunsa keskellä myös muita lapsia. Kirjassa hukkumiskuolema tapahtui Maijan ja Jannen toimittaessa arkisia askareitaan saarella.

Elokuva ei voita kirjoja, mutta katsomisen arvoinen se ehdottomasti on.

Myrskyluodon Maija. Ohjaus Tiina Lymi. 2t 44min.