Jos pitäisi piirtää karikatyyri suomalaisessa journalistisessa mediassa esiintyvästä henkilöstä, hän olisi valkoihoinen, keski-ikäinen, keskituloinen, asiantuntija-ammatissa, kaupunkilainen ja parisuhteessa elävä tai perheellinen.

Nämä ryhmät ovat väitöskirjatutkija Matleena Ylikosken mukaan mediassa yliedustettuna. Tuskin on sattumaa, että haastateltavan karikatyyri muistuttaa monin tavoin keskivertoa suomalaista toimittajaa. Sen sijaan selvästi muita harvemmin puheenvuoron julkisessa keskustelussa saavat Ylikosken mukaan etniset vähemmistöt, suorittavaa työtä tekevät, vammaiset tai muilla tavoin toimintakykynormista poikkeavat, nuoret ja toisaalta vanhukset.

– Aineistossani tulee esiin huoli, että toimittajat hakeutuvat usein tiedostamattakin niiden haastateltavien ja näkökulmien pariin, jotka kuuluvat omaan sosiaaliseen piiriin, Ylikoski sanoo.

Vähemmistöt esiintyvät kyllä julkisuudessa, mutta pääasiassa omiin erityiskysymyksiinsä liittyen. Esimerkiksi romaneista tehdään juttuja romanien kansallispäivänä.

– Se on sellaista kiintiöjulkisuutta.

Ylikoski valmistelee väitöskirjaa moniäänisestä journalismista Tampereen yliopistossa. Aineistona hänellä on 15 suomalaisen toimittajan haastattelut ja sekä sata moniäänisyyttä sivuavaa juttua toimittajien ammattilehdistä Journalistista ja Suomen Lehdistöstä. Ylikosken tavoitteena on selvittää, miten moniäänisyys ymmärretään, mitä ongelmia siihen liittyy ja missä sen rajat kulkevat. Kimmoke tutkimukseen tuli omasta työstä toimittajana.

– Minusta tuntui, että haluan ymmärtää paremmin monimuotoisuuteen liittyviä kysymyksiä, jotta voin jatkaa toimittajana. Sillä matkalla olen päässyt hyvin alkuun.

MEDIAN MONIÄÄNISYYDEN merkitystä Matleena Ylikoski havainnollistaa metaforan avulla: media on toisaalta peili ja toisaalta ikkuna. Peilistä pitää olla mahdollisuus nähdä jotain oman elämän kannalta merkityksellistä. Ikkunasta taas katsotaan toisiin maailmoihin. Kun media toimii peilinä, se tuottaa kokemuksen osallisuudesta. Ikkunan kautta voi avartaa omaa ymmärrystä maailmasta.

Sen kannalta, miten tämä tehtävä onnistuu, olennainen kysymys Ylikosken mukaan on, miten medioissa ymmärretään yleisö eli kenelle työtä tehdään.

– Jos toimittajalla on esimerkiksi sellainen ajatus, ettei yleisössä ole etnisiä vähemmistöjä, niin miksi hän näkisi vaivaa sen eteen, että he pääsevät ääneen?

Toisaalta moniäänisyyden toteutumiseen liittyy kysymys myös siitä, miten mediaa kulutetaan.

– Erilaisista sisällöistä ei ole pulaa, mutta yksittäisen ihmisen mediankulutus voi olla hyvin yksiäänistä. Tärkeä kysymys on, miten juttuja voitaisiin tehdä niin, että eri yleisöt myös haluaisivat katsoa muihinkin
maailmoihin.

”Joistain asioista on kova paine olla tiettyä mieltä. Moniäänisyys on myös sitä, että on tilaa ajatella itse.”

MONIÄÄNISYYDEN TAVOITE on laajasti jaettu, mutta niin on myös ymmärrys siitä, ettei se käytännössä toteudu. Yksi osa Matleena Ylikosken väitöskirjaa on ollut data-analyysiin perustuvan Moniäänisyysmittarin kehittäminen. Se on työkalu, jonka avulla toimituksissa voidaan seurata, minkälaisia ihmisiä jutuissa esiintyy. Mittari on käytössä STT:llä. Sitä on kokeiltu myös Ylellä ja
Kalevassa.

Yksi johtopäätös mittarin käytöstä on ollut se, ettei tieto nykytilasta välttämättä johda moniäänisempään journalismiin: mittaamisen lisäksi moniäänisyyden kehittämiseen tarvitaan mielekkäitä tavoitteita, joiden määrittely on osoittautunut vaikeaksi.

Lisäksi Ylikoski huomauttaa, ettei monipuolinenkaan haastateltavien joukko vielä takaa ideologista moniäänisyyttä. Ideologinen tai katsomuksellinen moniäänisyys tarkoittaa sitä, että mediassa on tilaa erilaisille ajatuksille, arvoille ja näkemyksille todellisuudesta.

– Ei riitä, että haetaan erivärisiä, eri taustoista tulevia ihmisiä, jos he kaikki kertovat samaa tarinaa.

Ylikosken mielestä joihinkin teemoihin liittyy julkisessa keskustelussa voimakas oikeamielisyyden vaade. Aina ei tuoda esiin sitä, ettei niistä todellisuudessa vallitse yksimielisyyttä.

– Joistain asioista on kova paine olla tiettyä mieltä. Moniäänisyys on myös sitä, että on tilaa ajatella itse.

Ylikosken mukaan monet suomalaiset toimittajat tunnistavat tämän ja korostavat vuorovaikutuksen ja aidon kuuntelun merkitystä. He ovat huolissaan siitä, etteivät kaikki suomalaiset koe tulevansa kuulluiksi mediassa.

Toimittajien kokemus polarisaatiosta toisaalta heikentää moniäänisyyttä. Jotkut aiheet tuottavat niin rajua palautetta, että vaarana on itsesensuuri.

KATSOMUKSELLINEN MONIMUOTOISUUS liittyy myös uskontojen näkymiseen mediassa. Globaalisti uskontojen merkitys kasvaa, ja maahanmuuton myötä tämä näkyy myös Suomessa. Perinteisten uskontojen rinnalle on tullut myös erilaisia uushenkisiä liikkeitä.

Matleena Ylikosken mukaan suomalaisen toimittajan voi kuitenkin olla vaikea puhua sellaisten ihmisten kanssa, joilla on vakaumus. Saattaa käydä niin, ettei haastateltavalle merkityksellinen uskonto näy valmiissa jutussa lainkaan, koska toimittaja ei osaa käsitellä aihetta. Uskonnoista kirjoittaminen vaatii tietoa ja osaamista siinä missä muutkin aiheet.

– Pitäisi tuntea peruskäsitteet ja osata puhua uskonnollisista kysymyksistä. Tietopohja pitää olla kunnossa ihan samalla tavalla kuin jos kirjoittaa vaikkapa metsistä tai ilmastonmuutoksesta.

Ylikoski tunnistaa, että katsomuksellisen monimuotoisuuden toteuttaminen on vaikeaa.

– Jos toimittaja on haastateltavan kanssa kaikesta ihan eri mieltä, niin kuinka hän osaa antaa ihmiselle tilaa tuoda esiin omia
ajatuksiaan.

Toisaalta hän muistuttaa, että katsomukselliseen moniäänisyyteen liittyy myös aidosti tärkeä kysymys vastuusta. Mitä tahansa ei voi julkaista moniäänisyyden nimissä.

Jos joku esimerkiksi kokee parantuneensa vakavasta taudista rukouksen avulla, miten siitä voisi kertoa jutussa niin, ettei joku toinen jutun innoittamana luovu elintärkeistä lääketieteellisistä hoidoista, ja toisaalta niin, ettei haastateltavaa aseteta naurettavaa valoon.

– Se vaatii kriittisyyden lisäksi taitoa ja hienotunteisuutta sekä neuvottelua haastateltavan kanssa. Kunnioittavan moniäänisyyden ja journalistisen totuudenmukaisuuden välillä on joskus vaikea tasapainoilla.

”Jos esimerkiksi maahanmuuttajayhteisöllä ei ole omaa mediaa, niin yhteisö ei pääse syvällisesti puhumaan omista asioistaan.”

NÄKÖKULMIEN MONIÄÄNISYYDEN lisäämiseksi on tärkeää, että suurten medioiden lisäksi on pieniä paikallisia ja tietyille yleisöille suunnattuja lehtiä. Esimerkiksi avoimesti kristillisessä lehdessä kirkon ja uskon kysymyksiä voidaan käsitellä perusteellisesti, eikä usko ole hämmästelyn aihe.

– Yksi syy moniäänisyyden puutteeseen on, että ei ole omia pikkumedioita. Jos esimerkiksi maahanmuuttajayhteisöllä ei ole omaa mediaa, niin yhteisö ei pääse syvällisesti puhumaan omista asioistaan.

Toimitusten ja niissä tehtyjen valintojen lisäksi syitä moniäänisyyden puutteeseen voikin etsiä mediakentän rakenteista, siitä minkälaisia lehtiä julkaistaan ja kuinka keskittynyttä niiden omistus on.

Useimmat suomalaiset mediat toimivat tilausmaksujen ja mainostulojen varassa. Jos joku yleisöryhmä ei ole taloudellisesti kiinnostava, niin ymmärretäänkö medioissa, että ryhmä on silti tärkeä moniäänisyyden näkökulmasta, Ylikoski pohtii.

– Suuruuden ekonomia pyrkii tuottamaan enemmistölle suunnattua sisältöä.

Ilmoita asiavirheestä