Helsingin Sanomissa oli kesällä rauhanliikkeen asemaa ja tehtävää etsivä Arja Alhon ja Laura Lodeniuksen mielipidekirjoitus otsikolla ”Rauhaa ei pidä rakentaa viholliskuvien varaan”.

Tekstin alkupuolella todettiin: ”Viholliskuvien juuret ovat uskonnoissa, mutta niitä ryydittävät myös psykologiset ja sosiologiset tekijät. Yhteisön yhtenäisyyttä lujitetaan syntipukeilla ja sijaisuhreilla.” (HS 7.7.)

Kirjoittajien väite, joka artikkelin kokonaisuudessa on sivujuonne, jäi vaivaamaan minua. Siksi pyysin Facebookissa, josko kaverini auttaisivat minua ymmärtämään, miksi mielestäni ihan viisaat ihmiset kirjoittavat näkyville noin yksisilmäisen näkemyksen.

Sain kysymykseeni satakunta kommenttia. Jotkut olivat sitä mieltä, että kirjoittajat eivät sittenkään ole todella viisaita, tai että heidän uskon silmänsä on sokea. Myös nähtiin, että pahuuden projisoinnilla uskontoihin pyritään vapauttamaan ihminen omasta vastuusta.

Monen mielestä ei viholliskuvien juuria etsittäessä pitäisi puhua vain uskontojen, vaan yleensäkin aatteiden, ideoiden ja jopa filosofioiden tulkinnoista.

Useamman kerran tuotiin esiin, että asia on juuri päinvastoin: viholliskuvat eivät nouse uskonnoista, vaan ne ovat ihmisen mielessä, ja usko ja uskonto antavat keinoja niiden käsittelyyn ja niistä luopumiseen.

MYÖS LAURA Lodenius, toinen kirjoittajista vastasi. Todettuaan, että kirjoitusta oli jouduttu voimakkaasti lyhentämään, hän kertoi olevansa hyvin tietoinen siitä, että kaikissa uskonnoissa on ytimessään vahva rauhan sanoma. Mutta samalla kuitenkin kautta historian uskontoja on käytetty syynä ihmisten jakamiseen vastakkaisiin ryhmiin: me oikeaoppineet ja te vääräuskoiset.

Sekin on Lodeniuksen mukaan totta, että kaikkialla ja kaikissa uskonnoissa on monia, jotka eivät hyväksy viholliskuvia ja he näkevät, että niillä lähinnä pönkitetään maallisia valta-asemia. Mutta se ei hänen mukaansa muuta sitä tosiasiaa, että uskontoja on historiassa paljon käytetty viholliskuvien viljelyyn.

Tuo, mitä Laura Lodenius kirjoitti, on aivan totta. Kristikunnankin historiasta löytää helposti esimerkkejä viholliskuvien käytöstä ja niistä syntyneestä väkivallasta. Monesti niiden yhteydessä on esitetty, että vastapuoli on pahan vallassa tai kirottu.

Nykypäivänä taas näemme, että samalla kun usko kannattelee heikkoja ja hauraita, se myös mahdollistaa sellaisten ryhmien olemassaolon, joissa rajut vastakkainasettelut ovat voiman lähde.

SILTI AJATTELEN, että on väärin väittää viholliskuvien juurien asuvan kristinuskossa. Uskossa keskeistä ei todellakaan ole luoda ihmisille käsitystä ja mielikuvaa siitä, kuka on vihollinen.

Tuon kirjoitettuani silmiini osuu dosentti Reima Välimäen digimediassa MustRead (7.2.2022) julkaisema artikkeli Vihapuhetta on ollut aina – syynä on ennen kaikkea vallanpitäjien tietoinen toiminta.

Välimäki nostaa esiin saksalaisen egyptologin Jan Assmannin, jonka vuonna 1997 julkaistu tutkimus Moses the Egyptian käsitteli Mooseksen muistoa ja vaikutusta länsimaisessa kulttuurissa.

Assmann näki Vanhan testamentin Toisen Mooseksen kirjan kertomuksessa ihmiskunnan ajattelun käänteen, jossa suhde jumaluuteen ja totuuteen muuttuu. Ennen oli monta jumalaa ja monta totuutta. Nyt yksi Jumala, Jahve, joka sallii vain yhden oikean opintulkinnan. Monoteismin synnyn hinta on ero oikean ja väärän opin välillä.

Välimäen mielestä on kiistatonta, että tiukasti ja fundamentalistisesti tulkittu monoteismi synnyttää vihaa ja väkivaltaa sekä ulkoisiksi että sisäisiksi vihollisiksi katsottuja ryhmiä kohtaan.

Jos siis haluamme rakentaa kristinuskoa, joka ei edistä viholliskuvia, meidän tulisi kysyä, millaista monoteismia me edustamme.

Minut tämä johtaa suoraan kysymään, millaista Raamatun luku- ja ymmärrystapaa edustan. Onko Raamattu, Jumalan sana, ylhäältä tuleva suljettu kokonaisuus, jonka alle ihmisten on alistuttava? Vai onko se Jumalan puhetta, jonka kanssa voi keskustella ja jonka merkitystä itselle ja tälle ajalle selvittää.

Joskus sanon: ”On kirjoitettu.” Se on oikeassa käytössä, kun tahdon kertoa, että kristinusko ei ole ihmisen omien kokemusten ja ajatusten summa, vaan meillä on traditio, jota seuraamme ja tulkitsemme. Mutta jos tuon lauseen käyttö on ilmaus halustani lopettaa keskustelu ja julistaa oma näkemys ainoaksi oikeaksi, kyse on vääränlaisesta monoteismista.

Toinen vihaa synnyttävän monoteismin muoto on käyttää Raamattua toisen ihmisen lyömiseen. Tästä esimerkkinä käytän poimintaa Suomi24-keskustelusta: ”Jos emme sano vaikka homoutta synniksi, niin me emme myöskään ole valoksi maailmalle, sillä valo paljastaa asioiden todellisen luonteen, ja juuri siihen työhön kristittyjä kutsutaan – – Valoksi maailmaan, pysytään totuudessa, sillä totuus tekee meistä vapaat, ei valhe, joka niin helposti ihmisen kietoo otteeseensa, ja sokaisee.”

TOINEN REIMA Välimäen esiin nostama seikka on, että ”viholliskuvat ja valmius vähemmistöjen vainoon ovat olemassa, mutta usein uinuvana potentiaalina, joka aktivoituu tietyssä hetkessä”.

Miksi viholliskuvat aktivoituvat? Syitä voi etsiä ja on etsitty monesta suunnasta, niin talouskriiseistä kuin uusien yhteiskuntaluokkien noususta ja erilaisista konflikteista.

”On kuitenkin olennaista muistaa, että vihapuheesta hyötyy aina joku”, sanoo Välimäki. Kytevä hiillos leimahtaa liekkiin, kun joku tarkoituksellisesti puhaltaa siihen. Tarvitaan analyysi vallasta: ”Olennaista on kiinnittää huomiota siihen, ovatko vihaa toisia ihmisiä kohtaan lietsovat henkilöt tai ryhmät sellaisessa asemassa, että he kykenevät hankkimaan seuraajia? Onko vihaisella ryhmällä kyky konkreettiseen vainoon?”

Ei kannata keskustella vihapuheesta yleensä, vaan huomio tulee pitää nimenomaan ja ensisijaisesti niissä toimijoissa, jotka tietoisesti yrittävät hyötyä vastakkainasettelun kärjistämisestä.

Ketkä nykyisessä Suomessa nostavat vastakkainasetteluja esiin, miten ja mitä he tästä hyötyvät?

HELSINGIN SANOMIEN kirjoituksessaan Alho ja Lodenius toteavat: ”Rauhanliike ei asemoidu hyvän ja pahan välisen taistelun kautta. – – Ei pidä turvautua väkivaltaa lietsoviin viholliskuviin, on nähtävä kauemmas. On tunnistettava viholliskuvat ja suhtauduttava vierauteen avoimesti.”

Tämän jälkeen huomaan kysyväni, eivätkö tunnettu poliitikko ja Ydin-lehden päätoimittaja Arja Alho ja Suomen Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius huomaamattaan kirjoituksellaan lyö uskontoihin viholliskuvan. Ja mitä maan suurimmassa lehdessä julkaistun artikkelin yksi virke kertoo uskontojen asemasta nykyisessä Suomessa?

Jos meidän olisi ihmiskunnan olohuoneista hylättävä uskonnot – erityisesti kristillinen usko – voiman, lohdutuksen, rakkauden ja toivon lähteinä, eipä jäisi paljon jäljelle. Ei kansallisuusaatteen tai liiketoiminnan arvoilla kovin kauas jaksa.

Kirjoittaja on pappi ja opetusneuvos.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!