Ilmavoimien sotilaspapin Kari Mannermaan nuoruuden innostus ilmailuun pääsi kasvamaan, kun työ liittyi ilmailuun. Nyt purjelennon harrastajana hän pääsee lentämään taivaalle itse ohjaten ja kokee Jumalan varjelusta.
– Kerran olin menossa laskuun purjelentokoneella Jämijärvelle. Meri näkyi Porin suunnassa, ja silloin koin elämyksellisesti, että olen turvassa.
Vaikeassa tilanteessa Mannermaa kertoo usein esittäneensä Jumalalle avunpyynnön. Selvästi Jumala on vastannut myöntävästi näihin pyyntöihin.
PURJELENTOKONE ON moottoriton lentokone. Se hinataan noin 500 metrin korkeuteen moottorilentokoneella tai maassa olevalla vintturilla. Korkeammalle sillä pääsee nousemaan käyttämällä nousevia ilmavirtauksia, joita esiintyy erityisesti kumpupilvien alla.
Kari Mannermaa aloitti sotilaspastorina Satakunnan lennostossa vuonna 2004. Silloin hänen vastuulleen kuuluivat papilliset tehtävät myös Hallin varuskunnassa, Ilmavoimien Teknillisessä Koulussa ja Koelentokeskuksessa. Vuonna 2016 hänestä tuli Ilmavoimien kenttärovasti, jonka asemapaikka oli Tikkakoski. Vuodesta 2021 hän on toiminut Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen kenttärovastina Tampereella.
Ilmailu on kiinnostanut Mannermaata lapsuudesta lähtien. Nuoruus meni meripartiossa Torniossa, ja siksi vasta aikuisiällä hän tuli lähteneeksi purjelentokurssille, yhdessä poikansa Miikan kanssa.
– Ilmailu on jotenkin kiehtonut. Siinä on vaan jotakin hienoa.
Purjelentoa Mannermaa on harrastanut vuodesta 2018 lähtien, mutta on vielä tyytynyt lentämään niin lähellä Jämijärven kenttää, että pääsee aina laskeutumaan lähtökentälle. Heinäkuussa hän lensi viiden tunnin aikalennon, joka on osa hopea-C-suoritusta. Muut HC:n vaatimukset ovat 1 000 metrin oma nousu ja 50 kilometrin matkalento. Purjelentokoneella on hyvänä päivänä mahdollista lentää satoja kilometrejä, ja nopeimmat purjelentokoneet liitävät yli 300 kilometriä tunnissa.
ILMAILUSSA HUIPPUHETKIÄ Kari Mannermaalle ovat olleet pääsy Ilmavoimien Hawkin ja Hornetin takapenkille, viran puolesta. Ei vain maassa vaan lennolla.
Suihkuhävittäjän kyydissä ihminen kokee G-voimia, joita ei muuten ole mahdollista kokea. Papin työnkuvaan kuuluu huomattavasti ikävämpi voima, kuolema, ja lentorovastille myös lento-onnettomuudet. Mannermaan mielestä riskitöntä elämää ei olekaan, mutta riskejä ei pidä pyrkiä ottamaan.
– Olen siunannut hautaan sekä lento-onnettomuuksien uhreja että sellaisia, jotka ovat kuolleet kompastuttuaan kotona.
Mannermaan mielestä Jumala ei luonut ihmiselle siipiä vaan loi hänelle älyn, jolla ylittää rajoja, jotka hänellä muuten olisi.
– Mehän ollaan ihmiskuntana kehitetty monia juttuja, ja mielestäni ilmailu ei ole kummempi. Jos Luoja on luonut meidät kävelemään kahdella jalalla, niin miksi meillä on autoja?
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Hyviä lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä

