Maailmanhistoria on surullisen monessa kohdin sotien historiaa. Puhutaanko rauhasta tarpeeksi? Kotimaa kysyi rauhaa taiteessaan käsitelleiltä taiteilijoilta, mitä rauha heille merkitsee ja voiko taide todella edistää rauhaa.

PETRI TIILI ymmärsi jo nuorena, että on asioita, joista ei puhuta. On olemassa jotain niin pahaa, että siitä vaietaan. Myöhemmin Pelle Miljoona -nimellä tunnetuksi tullut muusikko ja kirjailija muistaa yhä sotaa ympäröineen hiljaisuuden.

– Faija oli rintamalla ja haavoittui siellä vakavasti. Luoti lävisti käden ja jatkoi matkaansa muutaman sentin päähän sydämestä. Siitä ei juuri puhuttu.

Lapsuudessa sodan jäljet leijuivat ilmassa. Pelle Miljoonan molemmat vanhemmat olivat kotoisin rajantakaisesta Karjalasta, ja kaipaus kotiin oli todellista. Hän muistaa sodan varjojen olleen tietynlainen taso lapsuuden maisemassa.

– Ei siitä silloin keskusteltu, mutta iän myötä olen ymmärtänyt paljon. Kyllä se muokkasi mun persoonaa.

Pelle Miljoonan laajan tuotannon pasifistiseen perusvireeseen vaikutti myös televisiosta suomalaisten olohuoneisiin tulvinut Vietnamin sota.

– Oli hirveetä katella sitä napalmin kylvämistä viidakkoon. Muistan tosissani ihmetelleeni, että miksi helvetissä tällaista tapahtuu?

RAUHANLAULUT OVAT päivänpolttavia edelleen. Siksi Pelle Miljoona laulaa tuoreimmalla Valoisammat ajat -singlellään toiveikkaasti, mutta riipaisevan ajankohtaisesti, kuinka ”diktaattorin uho on diktaattorin tuho, valoisammat ajat meitä odottaa”. Raamatulliseen sävyyn muistutetaan, miten miekkaan tarttuva on siihen lopulta hukkuva. Mutta edistyykö rauha sanoin ja sävelin? Ainakin Pelle Miljoona uskoo laulujen voimaan.

– Kyllä laulut muuttavat maailmaa. Kun 1960-luvulla ruvettiin vastustamaan Vietnamin sotaa niin dylanit ja muut populaarikulttuurin hahmot olivat siellä ihan etunenässä. Heillä oli selkeä agenda rauhan puolesta ja se vaikutti olennaisesti sodan loppumiseen.

Kun Pelle Miljoona perusti ensimmäisen yhtyeensä aatteellisen musiikin eturintamassa rymisteli punk. Suomalaisessa punkissa yhteiskuntakritiikki ja huoli maailmasta yhdistyi reippaaseen rillumarei-henkeen. Myös Pelle Miljoonan levyillä kaikaa tietoisuus globaalista vastuusta ja sodanvastainen eetos.

– Asioista puhuttiin suoraan niiden oikeilla nimillä. Siinä oli punkin voima.

Pelle Miljoonan rauhan ajattelu sai syvyyttä myös teosofiasta.

– Intialainen kulttuuri ja teosofiset ajattelijat vaikuttivat muhun vahvasti. Vaikka maailmanrauha tuntui ja tuntuu saavuttamattomalta unelmalta, sitä kohti täytyy kulkea. Se ei ole mun uskontoni, mutta sille abstraktille idealle mä perustan elämäni.

Pelle Miljoona kertoo olevansa onnekas, sillä rauhaan pyrkiminen on ollut hänelle jo pitkään itsestään selvä ajatus.

– Siitä olen kiitollinen. Idea paremmasta maailmasta on valonpilkahdus, joka pitää liikkeessä. Sellainenkin mahdollisuus nimittäin on, että sitä vaan herää jonain aamuna fasistina tai rasistina.

Rasismin ja fasismin nousu herättää huolta.

– Viha levittää vihaa. Kaikki skeida, mitä eetteristä tulvii, muuttaa ihmistä. Toisaalta täällä kasvaa sukupolvi, joka syntymästään lähtien tiedostaa esimerkiksi ilmastokatastrofin. Toivottavasti nuoret toimivat ennen kuin on liian myöhäistä.

Rauhankasvatuksellisesti merkittävimpänä Pelle Miljoonan levynä voi varauksetta pitää Rakkaudesta elämään -albumia (1981), jonka laulut pureutuvat suuriin ihmiskuntaa koskeviin kysymyksiin. Levyn ilmestyttyä Pelle Miljoona kiersi Avoimet Ovet -yhtyeen kanssa kouluissa soittamassa lauluja. Yhä edelleen ihmiset palaavat kokonaisuuden äärelle ja kiittelevät sen ajankohtaisuudesta. Ehkä voi ajatella, että laulut muuttavat maailmaa ihminen kerrallaan. Mutta pysähtyvätkö luodit sävelien voimasta? Miten vihaan voi vastata rakkaudella tai sotaan rauhalla? Pelle Miljoona ymmärtää ajatuksen absurdiuden. Silti hän vastaa hymyillen.

– Jos diktaattori joukkoineen lähestyy, niin kerään kukkakimpun ja kävelen kohti. Tosin tuskin pääsen kilometriä lähemmäs.

UNELMA RAUHASTA on seurannut lapsesta asti myös kuvataiteilija Maria Junesta. Hän muistaa yhä lapsuudestaan, kuinka hänen lääkäri-isänsä maalaili kodin lattialla banderolleja rauhanmarsseille.

– Ehkä se todistaa rauhankasvatuksen merkityksestä! Muistan edelleen sieltä täältä yksittäisiä lauseita, kuten ”ei lehmä kaipaa sonnia kun sataa ydinpommia”.

Maria Junes on käsitellyt rauhaa useissa teoksissaan. Myös nuket marssivat rauhan puolesta. Kuva: Jukka Granström.

Yksi asia vaikutti nuoreen Junekseen erityisen vahvasti.

– Kuuntelimme kotona kasetilta Hannele Huovin kirjoittamaa Ruusuikkuna-kuunnelmaa. Se muokkasi maailmankuvaani pysyvästi. Kuunnelma kertoo nuoren rauhasta puhuvan Anna-tytön tarinan. Anna löytää lopulta raunioituneessa kaupungissa turvapaikan kirkosta. Kirkko on säilynyt pommituksissa ehjänä ja yllätyksekseen Anna huomaa, että ruusuikkunan neitsyt Maria rupeaa puhumaan hänelle.

Siitä hetkestä lähtien myös Junes on puhunut rauhan puolesta. Viimeksi tänä vuonna se on ollut keskeinen teema hänen teoksissaan ja näyttelyissään. Haastattelupaikalle hän on tuonut mukanaan matkalaukussa kulkevan teoksensa Lasten rauhanmarssi, jossa nuket osoittavat mieltään rauhan puolesta.

– Kaikki puhuvat sodasta, mutta kukaan ei puhu rauhasta. Siksi laitoin installaation pystyyn ja nukkejoukko osoitti kolme kuukautta mieltään. Haluan töitteni kautta puhua tästä tärkeimmästä arvosta, joka nyt on nyt Euroopassa uhattuna.

Junes haluaa välittää rauhan sanomaa myös lapsilleen. Kuten Huovi on kirjoittanut: ”Lapset on kyyhkysten istumapuita.”

– Tahdon tehdä samaa työtä, kuin isäni minun ollessa lapsi. Minä olen nyt se aikuinen, jonka velvollisuus on puhua rauhasta. Ajattelen rauhan työn olevan kaikkien työtä. Siksi se on liikkeellepaneva voima myös kuvataiteessani. Sen voimalla jaksan tehdä työni loppuun ja järjestää uusia näyttelyitä.

Junes uskoo symbolien voimaan. Siksi hän uskoo monipuoliseen rauhantyöhön ja erilaiseen toimintaan rauhan puolesta.

– Ihmiset tulevat eri tilanteista ja kasvavat erilaisissa kodeissa. Meillä on erilaisia vakaumuksia ja käsityksiä maailmasta. Siksi myös erilaisia rauhantyön muotoja tarvitaan.

Kaipuu rauhaan yhdistää silti kaikkia. Siitä kaipuusta ja rauhan mahdista todistavat myös taulut.

– Kun Iso-Britannia ja Espanja sotivat aikanaan vuosikymmenien ajan, tilasi Englannin kuningas Rubensilta valtavan taulun lahjaksi Espanjan kuninkaalle. Taiteilija halusi kertoa maalauksellaan, mitä rauhasta seuraa. Perheet ja kauppa kukoistavat ja sivistys lisääntyy. Tässä maailmantilanteessa me kaipaamme samanlaisia teoksia.

RUUSUIKKUNA-KUUNNELMALLAAN lähtemättömän jäljen Junekseen jättänyt Hannele Huovi on iloinen tietäessään, että joku ihminen muistaa yhä hänen vuosikymmenten takaisen kuunnelmansa. Huovi myöntää rauhan olevan olennainen osa hänen teostensa pohjavirtaa.

– Nostaisin esimerkiksi Vladimirin kirjan, joka kertoo vaarallisesta taudista nimeltään valta.

Vaikka Huovi tuntuu pitävän rauhaa vaikeana aiheena, on yksi näkemys välittömästi kirkas.

– Kuunteleminen edistää rauhaa. Meidän täytyy oppia kuuntelemaan toisiamme paremmin. Tarvitsemme myös yritystä ymmärtää. Toisen näkemyksiä ei tarvitse hyväksyä, mutta meidän on yritettävä ymmärtää toisiamme.

Tällä hetkellä Huovi viimeistelee loppuvuodesta ilmestyvää satukokoelmaansa. Yli seitsemänkymmentä satua kattava kirja on silti vain murto-osa siitä, mitä Huovi on vuosien varrella kirjoittanut.

Kun suomalaisen lastenkirjallisuuden historiaa tarkastelee, ei sotaa ole juurikaan käsitelty. Huovikin kertoo sota-ajan näkyvän korkeintaan ”varjoina taustalla”.

– Olen syntynyt vain vähän sodan jälkeen ja sodan todellisuus oli olemassa myös meidän perheessämme. Siitä ei puhuttu tai keskusteltu, mutta isä oli sodassa, ja aistin selvästi sodan varjon.

Kymenlaaksolaisessa maalaistalossa kasvanut Huovi toteaa lapsuutensa ympäristön vaikuttaneen vahvasti hänen satuihinsa.

– Kotia ympäröivä luonto vaikutti varmasti luontosuhteeseeni ja siihen, että olen kirjoittanut niin paljon luontosatuja.

Lapsena Huovi kulki sunnuntaisin isänsä kanssa metsässä ja isällä oli aina pyssy mukana.

– Kun sitten näimme esimerkiksi jäniksen tai jonkin muun eläimen, sanoin aina isälle, että älä ammu, se on niin kaunis! Eikä isä ikinä ampunut.

Hannele Huovi uskoo satujen voimaan. Kuva: Rami Marjamäki.

Siinä missä Pelle Miljoona uskoi laulujen voimaan ja Maria Junes taiteen mahtiin, uskoo Hannele Huovi satujen vaikuttavan lapsiin voimakkaasti.

– Lastenkirjailijoiden on hyvä olla siitä tietoisia. Satujen vaikutukset näkyvät tulevaisuudessa, sitten kun lapsista on tullut aikuisia.

Kasvatuksellisesti tärkeänä asiana Huovi pitää ihmettelyn ylläpitämistä.

– On tärkeää kannustaa lapsia satujen kautta arvostamaan luontoa, rauhaa ja ihmetystä. Jokainen leppäkerttu on ihmeellinen!

TÄMÄ MAAILMA tarvitsee hyviä satuja. Pakopaikoiksi Huovi ei kuitenkaan satuja miellä. Hänen mukaansa sadut ovat samalla tavalla totta kuin unet.

– Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä. Sanat ovat yhä luomassa tätä maailmaa ja siksi myös sadut muuttavat maailmaa. Siihen täytyy uskoa, että niitä jaksaa kirjoittaa.

Siksi myös rauhan käsitettä voi tehdä tutuksi satujen, runojen ja lorujen avulla. Huovi on tänä vuonna tehnyt myös ajankohtaisen sormileikin. Sormileikissä ”iso possu sotkee ja pauhaa” ja ”pieni possu lähti etsimään rauhaa”. Lopulta rauha löytyy, vaikka siinä kestääkin.

Onnellinen loppu on Huovin mukaan tärkeä viesti.

– Onnelliset loput vahvistavat ihmisten selkärangoissa sitä tunnetta, että hyvinhän tässä käy. Ne pitävät toivoa yllä.

Siksi sadut voivat edistää rauhaa ja lisätä uskoa siihen. Niistä tulevaisuuden aikuiset oppivat tärkeät käsitteet ja rakentavat maailmaansa. Siksi onnellinen loppu ja toiveikas asenne ovat tärkeitä. Kuten Huovi tähdentää: ”Jos me menetämme toivon, meidän käy köpelösti”.